Korkeimman oikeuden puolisona Ginni Thomas on aina ollut erilainen. Marraskuussa 1991, viikkoja miehensä apokalyptisen vahvistuskuulustelun jälkeen, hän antoi haastattelun People-lehdelle ja esiintyi kannessa miehensä sylissä otsikolla ”How We Survived”.
Muiden korkeimman oikeuden puolisoiden katoamiset eivät koske neiti Thomasia. Tuomari Stephen Breyerin vaimo Joanna, psykoterapeutti, joka työskentelee syöpää sairastavien lasten parissa, jäi Cambridgeen, Massachusettsiin, jatkamaan uraansa, kun hänen miehensä pendelöi viikonloppuisin Washingtonista. Martin Ginsburg luopui asianajotoiminnasta, kun hänen vaimostaan tuli tuomari, ja aloitti uuden uran lainopin professorina.
(Poikkean aiheesta: kesällä 2016 tuomari Ruth Bader Ginsburg leimasi Donald Trumpin julkisesti – osuvasti, mutta kuten hän pian myönsi, tahdittomasti – ”huijariksi”. Miten tämä tahdittomuus rinnastuu Ginni Thomasin uppoutumiseen oikeistopolitiikkaan? Ensinnäkin Donald Trump oli poliittinen ehdokas, ei istuva presidentti. Toiseksi tuomari Ginsburgin vastenmielisyyden ilmaus oli yleinen, kun taas Thomas ilmeisesti keskusteli presidentin kanssa asioista, jotka ovat lähellä korkeimman oikeuden asialistan kärkeä. Vireillä on tapaus, jossa käsitellään sitä, suojaako liittovaltion laki transsukupuolisia ihmisiä työsyrjinnältä; tuomarit keskustelivat viimeisimmässä suljetuin ovin pidetyssä kokouksessaan siitä, pitäisikö se hyväksyä).
Tietääkseni tuomari Thomas saattaa pitää liberaalien tyytymättömyyttä vaimonsa politiikkaan pikemminkin huvittavana kuin huolestuttavana. Tuomioistuinetiikan kannalta hänen käytöksensä ei näytä velvoittavan häntä mihinkään. Mitä tulee perheenjäseniin, oikeuslaitoksen eettiset säännöt, sekä ne, jotka sitovat korkeinta oikeutta lailla, että ne, jotka tuomioistuin on vapaaehtoisesti omaksunut itselleen, viittaavat sukulaisiin, jotka toimivat asianajajina ja jotka tässä roolissa voivat saattaa tuomarin eturistiriitaan. 1990-luvun alusta lähtien, kun korkeimman oikeuden jälkeläiset saivat yhä useammin oikeustieteellisen tutkinnon ja ottivat töitä asianajotoimistoista, joilla oli huomattavia käytäntöjä korkeimmassa oikeudessa, tuomarit pohtivat olosuhteita, joiden vallitessa voitaisiin vaatia erivapauden myöntämistä.
Vuonna 1993 antamassaan lausunnossa tuomioistuin totesi olevansa erityisen huolissaan tilanteista, joissa puoliso tai lapsi oli asianajotoimiston osakas, joka ei ehkä ollut työskennellyt tuomioistuimen käsiteltävänä olevan tapauksen parissa, mutta jonka palkkaukseen lopputulos voisi vaikuttaa. Tuomioistuin totesi: ”Koska on epäkäytännöllistä varmistua siitä, ettei tällaisia seurauksia esiinny jokaisessa yksittäisessä tapauksessa, meidän on pidättäydyttävä kaikista tapauksista, joissa asianosaisten puolesta esiintyvät sellaiset yritykset, joissa sukulaisemme ovat osakkaina, jollei yritys ole kirjallisesti vakuuttanut meitä siitä, että korkeimman oikeuden oikeudenkäynneistä saatavat tulot suljetaan pysyvästi pois sukulaisemme yhtiökumppanuusosuuksista.”