Pando, yksi maailman suurimmista organismeista, on yksi maailman suurimmista organismeista: metsä, joka koostuu noin 47 000 geneettisesti identtisestä, yhdestä ainoasta juuristosta lähtevästä haapapuusta. Pando, kuten organismi tunnetaan (sen nimi on latinaa ja tarkoittaa ”minä levitän”), on kasvanut ainakin 80 000 vuoden ajan. Inverse-lehden Yasmin Tayagin mukaan metsän terveys on kuitenkin heikentynyt dramaattisesti viime vuosikymmeninä. Pando on tuoreen tutkimuksen mukaan kuolemassa.
Pando on 13 miljoonan kilon painollaan maailman suurin organismi massaltaan (Oregonin ”humungous fungus” ulottuu pidemmälle). Pando voi lisääntyä levittämällä siemeniä, mutta useammin ne lähettävät juuristaan versoja ja muodostavat puumassan, jota kutsutaan osuvasti ”klooniksi”.
Uusi tutkimus, joka on julkaistu PLOS One -lehdessä, osoittaa, että Pando ei uusiudu niin kuin sen pitäisi. Tutkijat arvioivat 65 palstaa, joihin oli kohdistettu eriasteisia ihmisen toimia metsikön suojelemiseksi: joitakin palstoja oli ympäröity aidalla, joitakin oli aidattu ja säädelty toimenpiteillä – kuten pensaiden poistamisella ja valikoivalla puiden kaatamisella – ja joitakin ei ollut kosketettu. Ryhmä seurasi elävien ja kuolleiden puiden sekä uusien runkojen määrää. Tutkijat tutkivat myös eläinten ulosteita selvittääkseen, miten Fishlaken kansallismetsässä laiduntavat lajit saattavat vaikuttaa Pandon terveyteen.
Tulokset olivat melko synkät. Useimmilla alueilla metsikössä ei ole ”nuoria tai keski-ikäisiä puita lainkaan”, tutkimuksen pääkirjoittaja Paul Rogers, Utahin valtionyliopiston ekologi, kertoo Yasemin Saplakoglulle Live Science -lehdessä. Hän lisää, että Pando koostuu lähes kokonaan ”hyvin iäkkäistä vanhuksista.”
Muulipeurat ja karja näyttävät olevan Pandon taantumisen pääasiallinen syy. Eläimet murskaavat taimien latvoja hälyttävällä vauhdilla, jolloin metsällä ei ole juurikaan mahdollisuuksia uudistua.
Mutta oikeastaan syyllisiä eivät ole eläimet. Tutkimuksen mukaan karjankasvattajat saavat Yhdysvaltain metsäpalvelun laiduntamisoikeuden nojalla antaa karjan laiduntaa Pandossa noin kaksi viikkoa joka vuosi. Toinen merkittävä ongelma on huippupetojen puuttuminen alueelta. 1900-luvun alussa ihmiset metsästivät aggressiivisesti susien, puumien ja harmaakarhujen kaltaisia eläimiä, jotka auttavat pitämään muulipeuroja kurissa. Suuri osa Pandon suojelemiseksi pystytetyistä aidoista ei myöskään toimi; muulipeurat pystyvät näköjään hyppäämään aitojen yli.
”Ihmiset ovat epäonnistumisen keskipisteessä”, Rogers kertoo Yessenia Funesille Earther-lehdessä.
Osana uutta tutkimusta tutkimusryhmä analysoi myös ilmakuvia, jotka on otettu Pandosta viimeisten 72 vuoden aikana. Kuvat tuovat esiin metsikön surkean tilan. 1930-luvun lopulla puiden latvukset koskettivat. Mutta viimeisten 30-40 vuoden aikana metsään on alkanut ilmestyä aukkoja, mikä osoittaa, että uusia puita ei ole syntynyt kuolleiden tilalle. Ja se ei ole hyvä uutinen eläimille ja kasveille, jotka ovat riippuvaisia puista selviytyäkseen, Rogers sanoo lausunnossaan.
Onneksi kaikki ei ole menetetty. On olemassa keinoja, joilla ihmiset voivat puuttua asiaan ja antaa Pandolle aikaa, jonka se tarvitsee päästäkseen takaisin raiteilleen, muun muassa teurastamalla ahneita peuroja ja pystyttämällä parempia aitoja pitämään eläimet poissa taimien luota. Kuten Rogers sanoo: ”Olisi sääli todistaa tämän ikonisen metsän merkittävää vähenemistä, vaikka vähenemisen kääntäminen on mahdollista, jos osoitamme tahtoa siihen.”