Kun modernisaation vauhti kiihtyi 1900-luvun alkupuolella, sukututkimuksen monimutkaisuusongelma kasvoi lumipallona: Maallistuvat ja länsimaistuvat nuoret turkkilaiset ja Turkin tasavallan perustajat virittivät muslimien nationalismista kansalaisuuden, joka perustui ranskalaiseen ajatukseen laïcitésta, uskonnollisen vaikutuksen erottamisesta hallinnosta.
He yrittivät ratkaista etnisen monimutkaisuuden ongelman, joskus väkisin: Vuonna 1923 toteutettu väestönvaihto johti yli 1,2 miljoonan kreikkalaisen kansalaisuuden poistamiseen Turkissa ja yli 300 000 turkkilaisen kansalaisuuden poistamiseen Kreikassa. Niitä vähäisiä kreikkalaisia ja armenialaisia, jotka asuivat edelleen Turkissa, kehotettiin unohtamaan juurensa.
1940-luvulla Atatürkin kuoleman jälkeen rasistiset kerhot Turkissa virittivät tätä nationalismia edelleen ja takoivat ”puhdasta turkkilaista” kansallista identiteettiä. Heidän mielestään turkkilaiset tulivat Keski-Aasian tasangoilta, kurdit olivat ”vuoristoturkkilaisia” ja kaikkia muita etnisiä vaikutteita pidettiin poikkeavina ja vaarallisina. Sekä vasemmistolaiset että islamistit torjuivat tämän monoetnisen kansallisvaltion ja modernismin yhdistelmän, ja kemalistinen valtio rankaisi molempia ryhmiä. Marxilainen runoilija Nazım Hikmet tuomittiin 28 vuodeksi vankilaan; islamistinen ajattelija ja runoilija Mehmet Akif Ersoy vietti vuosikymmenen maanpaossa Egyptissä kyseenalaistettuaan turkkilaisen kansallismielisyyden.
Monet kansallismieliset ovat pitäneet Recep Tayyip Erdoganin konservatismin ja uusliberalismin yhdistelmää uhkana turkkilaiselle kansalliselle identiteetille siitä lähtien, kun hänen Oikeudenmukaisuus- ja Kehityspuolueensa, joka tunnetaan nimellä A.K.P. (A.K.P., Justice and Development Party, A.K.P. = Oikeudenmukaisuus ja Kehitys -puolue, joka on nimellä A.K.P. tunnettu A.K.P.P:stä), nousi valta-asemaan 2002. Toiset ovat kuitenkin ylistäneet Erdoganin hallitusta siitä, että se on sallinut historioitsijoiden keskustella avoimesti ottomaanien armenialaisten historiasta ja poistanut kurdikulttuuria koskevia rajoituksia.
Erdoganin aikana ”puhtaaseen turkkilaisuuteen” perustuva kansallinen identiteetti on vähitellen korvattu nuorten ottomaanien musliminationalismilla. A.K.P:n johtajat uskovat, että uskonnon ja etnisyyden poistaminen Turkin kansallisesta identiteetistä toistaisi ottomaanien modernisoijien virheet 1830-luvulla.
Väestörekisterin avaamisella Turkin hallitus on – tahtomattaan – saattanut muuttaa käsityksiämme turkkilaisesta kansallisuudesta ja lopettaa myytin rodullisesta puhtaudesta lopullisesti.