2 Perusprosessien harjoittelu vs. arkipäivän toimintojen harjoittelu
Erottelu ihmisen älykkyyden kahteen osatekijään, eli fluidiin älykkyyteen ikään liittyvänä kykynä ratkaista uusia ja tuntemattomia ongelmia ja kiteytyneeseen älykkyyteen kyvykkyytenä ratkaista tuttuja ongelmia, joka säilyy ennallaan tai jopa paranee myös iäkkäänä (Horn 1982), ei tarkoita, etteivät nämä osatekijät olisi riippumattomia toisistaan. Koska jokainen monimutkainen kognitiivinen toiminta sisältää elementtejä nestemäisestä ja kiteytyneestä älykkyydestä ja älyllinen suorituskyky tuotteena voi johtua näiden kahden komponentin erilaisista suhteista, asiantuntijuus eli korkea kiteytyneen älykkyyden taso tarjoaa mahdollisuuksia kompensoida nestemäisen älykkyyden menetyksiä.
Mahdollisuus kompensoida menetyksiä kognitiivisissa perusprosesseissa on todistettu lukuisissa empiirisissä tutkimuksissa erityisesti ammatillisessa toiminnassa, mutta myös muussa mielekkäässä arkipäivän toiminnassa. On osoitettu, että suorituskyky monimutkaisissa kognitiivisissa tehtävissä ei heikkene niin nopeasti kuin voitaisiin olettaa kognitiivisten perusprosessien heikkenemisestä (Willis 1987). Strategioita, jotka mahdollistavat kompensaation kognitiivisissa perusprosesseissa, ovat esimerkiksi toiminnan tarkoituksellinen hidastaminen, ratkaisujen lisätarkistukset, rajoittuminen pieneen määrään toimintoja ja tavoitteita. Kuten testing-the-limits-paradigmassa voitiin osoittaa, kompensaatio tiettyjen näkökohtien optimoinnin hyväksi johtaa kuitenkin yleensä tehtävään tarvittavan ajan pidentymiseen (Baltes ja Baltes 1990, Kliegl ym. 1989).
Todistettu mahdollisuus kompensoida älyllisten kykyjen menetyksiä johtaa kysymykseen, voidaanko arkipäivän osaamista vanhuudessa parantaa harjoittelemalla hyödyllisiä strategioita ja perusprosesseja. Tässä yhteydessä Willisin (1987) ihmiskeskeisen intervention lähestymistapa on opettavainen. Tämän kirjoittajan mukaan monimutkaisia arkipäivän toimintoja voidaan optimoida harjoittelemalla perusprosesseja. Ensimmäisessä vaiheessa on määriteltävä tiettyjen prosessien merkitys tärkeiden päivittäisten toimintojen klustereille (esim. käyttöohjeiden tai pakkausselosteen lukeminen). Toisessa vaiheessa voidaan harjoitella niitä prosesseja, jotka vaikuttavat suorituskykyyn lukuisissa toiminnoissa. Perusprosessien harjoittelu olisi erittäin houkuttelevaa interventiotutkimuksen kannalta, koska harjoitteluohjelmiin osallistuminen voisi parantaa suorituskykyä lukuisissa yhteyksissä ja toiminnoissa. Kognitiiviset perusprosessit ovat kuitenkin aivan jokapäiväisen suoriutumisen alussa; näiden kahden välinen suhde on vain heikko, eikä perusprosesseista ole mahdollista tehdä tyydyttävää ennustetta suoriutumisesta. Tämän vuoksi interventiotutkimuksen viimeaikainen kehitys osoittaa, että suositaan toista paradigmaa: erityisten päivittäisten toimintojen harjoittelua. Koska kontekstiriippumattomalla mnemoniikan harjoittelulla ei ollut odotettua vaikutusta jokapäiväiseen muistisuorittamiseen, ehdotettiin, että yleisen muistisuorittamisen parantamiseen tähtäävien kurssien sijaan tarjottaisiin erityisiä kursseja, joilla pyritään parantamaan nimien muistamista tai estämään ihmisiä hävittämästä laseja tai avaimia. Tämän lähestymistavan mukaisesti on tarpeen luoda henkilökeskeisen intervention konteksteja, jotka vastaavat hyvin pitkälti jokapäiväisen elämän ongelmatilanteita.
Sen vuoksi tämän lähestymistavan näkökulmasta vaaditaan yksilöllisten elämäntilanteiden yksityiskohtaista tarkastelua. Tämä vaatimus havainnollistaa ihmiskeskeisten interventio-ohjelmien pääasiallisen dilemman: menot, jotka aiheutuvat niin monen ihmisen kouluttamisesta niin moniin erityistilanteisiin, ovat suhteettoman suuret suhteessa mahdollisiin interventiovaikutuksiin. Interventio-ohjelmien avulla etsitään usein toiminta- ja kehityspotentiaalia erityisesti älykkyyden ikäsidonnaisen komponentin osalta. Lukuisat empiiriset tutkimukset ovat monipuolistaneet käsitystämme ihmisen älykkyydestä osoittamalla älyllisen suorituskyvyn varantoja. Kognitiivisia toimintoja voidaan parantaa riittävillä harjoitusohjelmilla, erityisesti kun otetaan huomioon elämäntilanteen yksilölliset, sosiaaliset ja ammatilliset näkökohdat. Lisäksi kognitiivisesta harjoittelusta voi olla apua myös muiden kuin kognitiivisten tavoitteiden saavuttamisessa, mikä on toinen osoitus kognition merkityksestä onnistuneelle elämänhallinnalle kulttuurissamme.
Kognitiivisen harjoittelun vaikutukset ovat kuitenkin edelleen spesifisiä konkreettisten ongelmien ja tilanteiden osalta. Lisäksi Denneyn (1994) mukaan useimmat harjoittelututkimukset keskittyvät (luonnollisesti) ikään liittyviin kykyihin ja taitoihin, joissa samanlaisia hyötyjä voidaan saavuttaa pelkällä harjoittelulla. Lisäksi harjoittelulla on suurin vaikutus taitoihin, joita ei tarvita jokapäiväisessä elämässä. Siksi Denney (1994) herättää kysymyksen, miksi ihmisten pitäisi osallistua tavanomaisiin harjoitusohjelmiin ja eikö olisi parempi luoda uusia ohjelmia, jotka keskittyisivät hyvin kehittyneisiin kykyihin ja taitoihin, joissa pienillä vaikutuksilla voisi olla suuri vaikutus mahdollisuuksiin ylläpitää itsenäistä ja omatoimista elämää.