Popular on Variety
Säveltäjä Hans Zimmer istuu miksauspöydän ääressä Sonyn pisteytyslavalla, ja hänen päänsä heiluu 107 muusikon esittämän musiikin tahdissa vain muutaman metrin päässä. Hänellä on yllään vanha ”Lion King World Tour” T-paita, jonka kaulus on kulunut.
Orkesterin takana olevalla valkokankaalla kaksi leijonaa hyppii afrikkalaisen viidakon poikki. Kun yhtye soittaa loppuun merkin 5M31, Hans sanoo kapellimestari Nick Glennie-Smithille: ”Pidän tunnelmasta – vielä kerran, alusta asti.” Jon Favreau, tämän uuden, kokonaan tietokonekuvilla toteutetun ”Leijonakuninkaan” ohjaaja, sanoo vain: ”Se oli aika siistiä, Hans.”
24 vuotta sitten Zimmer voitti Oscarin alkuperäisen ”Leijonakuningas”-animaatioversion musiikista. Sen jälkeen hän on säveltänyt niinkin vaikutusvaltaisia musiikkeja kuin ”Gladiaattori”, ”Pimeä ritari” ja ”Inception” – mutta kun Favreau pyysi häntä luomaan musiikkinsa uudelleen Disneyn taidokkaaseen uuteen versioon ja valvomaan kaikkien Elton John-Tim Rice -kappaleiden tuotantoa (joista yksi, ”Can You Feel the Love Tonight”, voitti myös yhden Oscarin vuonna 1994), Favreau ei voinut kieltäytyä.
”Minusta Leijonakuningas on aina yhdistänyt ihmisiä”, Zimmer sanoo muutamaa viikkoa myöhemmin puhelimitse Lontoosta. Itse asiassa, kun hän soitti seitsemänminuuttisen sviitin partituurista livenä Coachellassa vuonna 2017, hän huomasi olevansa ”poikkeuksellisen liikuttunut” yleisön reaktioista, jotka, kuten hän sanoo, ”saivat minut ymmärtämään, ettei siinä vain ole jotain, vaan sen esittämisessä on jotain hienoa.”
Zimmer yhdisti jälleen monia alkuperäisen ”Leijonakuningas”-tiiminsä avainhenkilöitä, mukaan lukien kapellimestari Glennie-Smithin, orkesterinrakentaja Bruce Fowlerin, säestäjä Mark Mancinan ja, ehkäpä merkittävimpänä, laulajaja ja afrikkalaisen musiikin konsulttina toimivan Lebo M:in. ”Jonille”, Zimmer selittää, ”oli tärkeää, että ohjaisimme tätä elokuvaa enemmän Afrikkaan päin, että olisimme autenttisempia.”
Yhtä kaikki vuoden 1994 elokuvan lyömäsoittimet hän itse asiassa soitti syntetisaattoreilla studiossaan, mutta Zimmer päätti, että tämän vuoden lyömäsoittimet soittaisivat oikeat lyömäsoittajat. Niinpä hän kokosi ”rumpupiirin”, johon kuuluivat maineikas Sheila E ja hänen pitkäaikainen rumpalinsa Satnam Ramgotra.
Sekä Zimmer värväsi ystävänsä Pharrell Williamsin tuottamaan suurimman osan tutuista Elton John-Tim Rice -kappaleista, ”Can You Feel the Love Tonightista” ”Hakuna Matataan”. Zimmer itse tuotti avausnumeron, ”Circle of Life”, jonka ikonisen alkuhuudon Lebo M.
Tälle painokselle on lisätty kaksi uutta kappaletta, toinen Johnin ja Ricen (”Never Too Late”) lopputeksteihin, toinen (”Spirit”) Beyoncélta hänen hahmonsa Nalan avainkohtaukseen.
”Hän otti tämän elokuvan hyvin vakavasti”, Zimmer sanoo, ”ja vain esitti meille aivan viime hetkellä todella kauniin kappaleen, joka oli aivan täydellinen avainkohtaukseen. Hän puhuu sielustaan ja hengestään laulun muodossa. Olimme itse asiassa tehneet jotain muuta siinä paikassa, mutta miten voit kieltäytyä, kun sinulle lähetetään mestariteos?”
Zimmer vaati myös monimuotoisuutta muusikoidensa riveissä, joten Disney suostui hänen epätavalliseen ja kalliiseen suunnitelmaansa. Tavanomaisten Los Angelesin sessiosoittajien rinnalle tuli New Yorkissa toimiva, pääasiassa afroamerikkalaisista koostuva Re-Collective-orkesteri sekä entisiä Re-Collectiven jäseniä, jotka ovat siirtyneet muihin sinfoniaorkestereihin Detroitiin, Kansas Cityyn ja muualle. Kaikki lennätettiin L.A:han Sonyn yhdeksän päivää kestäneiden äänitysten ajaksi.
Orkesterin urakoitsija Peter Rotter sanoi, että monimuotoisuus ulottui ihonväriä laajemmalle. Myös sukupuolten välinen tasapaino ja LGBTQ-tekijät punnittiin. Ja kahden harjoituspäivän jälkeen, Zimmer sanoo, ”kaikki kuuntelivat toisiaan, ja aloin ajatella, että tämä ei ole monimuotoinen orkesteri, tämä on yhtenäinen orkesteri.”
Myös kuorovoimat olivat epätavallisen monipuolisia. Kun Lebo M oli Etelä-Afrikassa nauhoittamassa partituuriin lisättäviä erityisiä makuja ja värejä, kuorosuunnittelija Edie Lehmann Boddicker kokosi 24-äänisen ”afrikkalaisen” kuoron (enimmäkseen afroamerikkalaisia, mutta mukana oli myös muita kansainvälisiä ääniä, muun muassa israelilaisia ja intialaisia ääniä) ja 24-äänisen ”klassisen” kuoron, jotka myöhemmin yhdistettiin ”eeppiseksi” kutsutuksi 48-ääniseksi kuoroksi elokuvan suuriin hetkiin.
Lebo M oli palannut takaisin toukokuun alkupuoliskon nauhoitustilaisuuksiin mennessä L.A:han, ja hän ”oli meidän muusamme”, kertoi Lehmann Boddicker (yksi seitsemästä laulajasta, jotka esiintyivät alkuperäisessä elokuvassa). ”Me kaikki rakastuimme Leboon. Hän antoi meille ääntämystä, ideoita laulettavista repliikeistä – kaikki oli niin orgaanista.”
Zimmerin suuri suunnitelma huipentui viimeiseen päivään, jolloin orkesteri soitti koko partituurin läpi elokuvan heijastettuna heidän takanaan kutsutun yleisön edessä, joka koostui kolme vuotta projektin parissa työskennelleistä käsityöläisistä. ”Esitimme elokuvan kuin konsertin”, Zimmer sanoo.
”Leijonakuningas” on Zimmerille erityisen henkilökohtainen, sillä hän piti alkuperäistä elokuvaa rekvieminä isälleen, joka kuoli Zimmerin ollessa kuudenvuotias. ”Jon toi tähän elokuvaan sydämen, herkkyyden ja emotionaalisen yhteyden”, hän sanoo. ”Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin, kun maailma on vakavassa vaarassa romahtaa, tämä on elokuva, joka käsittelee luontoa suurella ja samalla todella henkilökohtaisella tavalla.”