Pohjoismaat ovat tasa-arvon, hyvän koulutuksen, naisten vaikutusmahdollisuuksien ja edistyksellisyyden perikuva. Me tiedämme tämän, koska meille kerrotaan. Ja kerrotaan ja kerrotaan ja kerrotaan.
Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että Maailman talousfoorumin viimeisimmän Global Gender Gap -rankingin kärjessä on Islanti (viidettä vuotta peräkkäin), jonka jälkeen tulevat Suomi, Norja ja Ruotsi. (Tanska sijoittui kahdeksanneksi.) Islanti ja Tanska sijoittuivat ensimmäiselle ja toiselle sijalle tämän vuoden globaalissa rauhanindeksissä (Suomi oli kuudes, Norja kymmenes ja verrattain väkivaltaiset ruotsalaiset sijoittuivat 11:nneksi). Ruotsia pidettiin Foreign Policy -järjestön vuoden 2014 Fragile States Index -indeksissä vähiten epävakaana maana. Tämän vuoden neljä parasta maata, joissa on hyvä olla nainen, Global Postin mukaan? Kaikki Pohjoismaat. Neljä maailman 14 ”vihreimmän” maan joukossa tämän vuoden Environmental Performance Indexin mukaan? Pohjoismaat. (Saastainen Suomi sijoittui vielä varsin vihreälle 18. sijalle.)
Maa, jota Economist tutki tänä kesänä selvittääkseen palkallisen isyysvapaan etuja? Ruotsi. Maa, jota kehutaan pitkissä lehtiprofiileissa ja bestseller-kirjoissa yhtä lailla koulutusjärjestelmästään? Suomi. Maa, jota BBC profiloi luovasta lähestymistavastaan kodittomien elämän parantamiseen? Tanska. Ensimmäinen maa, jonka Slate esitteli tutkiessaan, kuinka hyvä elämä muualla on työssäkäyville vanhemmille? Norja. Mihin NBC toivotti meidät tervetulleeksi tänä kesänä? Ruotsiin.
Kunpa voisimme olla enemmän Pohjoismaiden kaltaisia, sanomme ja katselemme surullisesti huonosti koottuja Ikea-huonekalujamme. Silloin mekin olisimme paremmin koulutettuja. Silloin mekin olisimme tasa-arvoisemmin palkattuja. Silloin mekin olisimme rauhallisempia. Silloin meilläkin olisi unelmoivia vaaleita miehiä kertomassa kahvinjuonnistamme.
Mutta emme voi olla enemmän Pohjoismaiden kaltaisia. Ja siksi on aika – itse asiassa jo mennyt aika – sanoa jo tarpeeksi näille turhille vertailuille.
Ensinnäkin politiikka, jota pidämme esimerkkinä pohjoismaisesta ylivertaisuudesta, ei ole tyylikkäitä, hienoimmasta norjalaisesta villasta käsityönä tehtyjä turtleneck-puseroita – emme voi pukea politiikkaa sinne tai tänne ja tulla pohjoismaisiksi. Ne ovat olemassa laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa. Pienet sukupuolierot, kaikkien oppilaiden mahdollisuus menestyä koulussa, asunnottomien ihmisarvon kunnioittaminen, palkallinen vapaa – kaikki tämä on olemassa, koska Pohjoismaat ovat ylpeästi hyvinvointivaltioita.
Jokainen edellä mainituista politiikoista on olemassa, koska se on osa hyvinvointivaltiota, ja koska Pohjoismaissa, toisin kuin Amerikassa, hyvinvointivaltiona oleminen ei ole häpeällistä (ja itse asiassa varsin ylpeää). Monet ovat sitä mieltä, että meidänkin pitäisi siirtyä hyvinvointimalliin. Kuitenkin maassa, jossa terveydenhuoltoa pidetään ”osana sosialistista visiota Amerikasta” (ja jossa se ymmärretään välttämättä huonoksi asiaksi), tällaisen poliittisen järjestelmän luominen ei vaikuta kovin todennäköiseltä.
Jopa sivuuttaen valtavat erot suhtautumisessa hyvinvointiin ja tasa-arvoon, nämä vertailut vaativat liikaa. Pohjoismaat ovat liian pieniä, jotta vertailut toimisivat. Kaikkien Pohjoismaiden yhteenlaskettu väkiluku (World Factbookin heinäkuussa 2014 tekemän arvion mukaan) – Tanska (5 569 077), Suomi (5 268 799), Islanti (317 351), Norja (5 147 792) ja Ruotsi (9 723 809) – vastaa suunnilleen Teksasin väkilukua. Ja on ihan hyvä sanoa, että New Yorkin koulutusjärjestelmä on surkea verrattuna Suomen koulutusjärjestelmään, mutta edellisessä on noin 3 miljoonaa ihmistä enemmän kuin jälkimmäisessä. Puhumattakaan Pohjoismaiden homogeenisuudesta, johon niiden vakaus ja tasa-arvo perustuvat, voisi väittää.
Lisäksi on muistettava, että Pohjoismaat eivät toisinaan täytä tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden mainettaan. Varmasti se, että Ruotsi aikoo parantaa kauhistuttavaa rekisteriään ulkomaalaisten ei-kansalaisten työllistämisessä EU:ssa poistamalla sanan ”rotu” lainsäädännöllisistä asiakirjoista, viittaa siihen, että maa ei olisi aivan yhtä edistyksellinen ja tasa-arvoinen, jos siellä olisi enemmän monimuotoisuutta. Ei myöskään maahanmuuttovastaisten puolueiden nousu Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa.
Me emme voi olla Pohjoismaita. Pohjoismaat eivät ehkä edes pysty olemaan sitä, mitä me kuvittelemme Pohjoismaiden olevan. Voimme pyrkiä olemaan ennakoivampia, älykkäämpiä ja parempia. Mutta jos pyrimme olemaan pohjoismaisia, asetamme itsemme hirvikolariin.
Riittää.