Nykyaikainen oikeussuojakeino tuhlaajiin on yleensä konkurssi. Kuitenkin 1800- ja 1900-luvuilla muutamat lainkäyttöalueet, kuten Yhdysvaltain Oregonin ja Massachusettsin osavaltiot, kokeilivat lakeja, joiden nojalla tällaisen henkilön perhe saattoi saada tuomioistuimen julistamaan hänet laillisesti ”spendthriftiksi”. Tällaisilta henkilöiltä katsottiin puolestaan puuttuvan oikeustoimikelpoisuus sitovien sopimusten tekemiseen. Vaikka tällaiset lait vaikeuttivat velkojien elämää (heidän oli nyt varmistettava, ettei mahdollista velallista ollut julistettu tuomioistuimessa tuhlaajaksi), niiden katsottiin olevan perusteltuja, koska niillä pyrittiin estämään tuhlaajan perheen joutuminen köyhäintaloon tai sosiaalihuollon piiriin. Tällaisista laeista on sittemmin luovuttu velkojien kannalta edullisemman konkurssin hyväksi.
Varallisuudenhoito on toinen kohtuullinen oikeussuojakeino, jolla valtion tuomioistuimen määräämä edunvalvoja tai asianajaja hallinnoi ja myy velkaantuneen velallisen omaisuutta.
Varhaishoidossa (conservatorship) edunvalvoja huolehtii sekä vajaavaltaisen henkilön henkilökohtaisista asioista että velkojen maksamisesta. Pahamaineisesti Theodore Roosevelt toimi edunvalvojana veljelleen Elliott Roosevelt I:lle.