Mainstreaming on juuri sitä, mitä luulet sen olevan… Termiä käytetään epävirallisena tapana kuvata käytäntöä, jossa erityisoppilaat sisällytetään tavallisiin luokkahuoneisiin ja heille annetaan täsmälleen samat mahdollisuudet kuin muillekin lapsille nauttia koulukokemuksen jokaisesta osa-alueesta – akateemisista opinnoista sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Liike erityisoppilaiden tuomiseksi tavallisiin luokkahuoneisiin käynnistyi toden teolla vuonna 1990 pitkälti liittovaltion vammaiskoulutuslainsäädännön (IDEA, Individuals with Disabilities Education Act) ansiosta, joka auttoi muuttamaan tapaa, jolla julkisissa kouluissa käsiteltiin kehitysvammaisia oppilaita. Yksi lakiin sisältyvistä keskeisistä käsitteistä on, että kaikilla oppilailla on laillinen oikeus saada opetusta mahdollisimman vähän rajoittavassa ympäristössä (jota joskus kutsutaan lyhyesti LRE:ksi). Tämä merkitsi loppua erityisopetuksen luokkahuoneille, joissa lapset, joilla oli erityistarpeita, erotettiin yleisestä oppilasjoukosta.
Katsomalla tätä käytäntöä taaksepäin tuntuu nyt niin ilmeiseltä, miten tämäntyyppinen erottelu luokassa johtaisi rajoitettuun opetuskokemukseen ja samalla vaikeuttaisi entisestään näiden lasten sosiaalisten taitojen kehittymistä, joita he tarvitsisivat toimiakseen maailmassa. Se oli haitallinen lähestymistapa erityisopetukseen, joka hylättiin jonkin kokonaisvaltaisemman lähestymistavan tieltä: Valtavirtaistaminen – vammaisten lasten pitäminen yleisopetuksen luokkahuoneissa riittävällä avustuksella, joka auttaa heitä pysymään luokkatovereidensa vauhdissa.
Näin IDEA:n LRE-säännös kuuluu:
…vammaisia lapsia, mukaan lukien julkisissa tai yksityisissä laitoksissa tai hoitolaitoksissa olevat lapset, opetetaan mahdollisimman laajasti yhdessä muiden kuin vammaisten lasten kanssa; ja erityisluokkia, erillistä koulunkäyntiä tai muuta vammaisten lasten poistamista tavanomaisesta opetusympäristöstä tapahtuu vain, jos vamma on luonteeltaan tai vakavuudeltaan sellainen, että opetusta tavanomaisissa luokissa ei voida saavuttaa tyydyttävästi lisäapuvälineitä ja -palveluita käyttäen.
Koska tämä on sääntö, koulujen on perusteltava kaikki poikkeukset siitä – valtavirtaistaminen on nyt oletusarvoinen lähestymistapa kaikille lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia ja muita erityistarpeita. Koulut voivat laittaa lapsia erityisluokkaan vain silloin, kun se on perusteltua heidän oman koulutuksensa kannalta tai jos se aiheuttaisi jonkinlaista merkittävää ja jatkuvaa häiriötä muulle luokalle. Tämä on harvinaista, ja kiitos yksilöllisten opetussuunnitelmien (IEP) ja sen, että opettajat saavat usein apua avustajilta ja muulta erityisopetuksen tukihenkilöstöltä, siitä tulee koko ajan harvinaisempaa.
Mainstreaming Means Making All Necessary Accommodations
Piirien on pyrittävä kaikin tavoin sisällyttämään erityisoppilaat yleisopetuksen luokkahuoneisiin, ja tämä tarkoittaa hyvin usein erityisjärjestelyjä ja mukautuksia, jotka vastaavat erityisoppilaiden ainutlaatuisia tarpeita:
- Erikoisoppimateriaaleja, kuten suurikokoisia tekstejä tai oppikirjojen ääniversioita.
- Luokkahuoneen mukautukset, kuten erityispöydät tai projektorit.
- Lisäavustajat luokassa, jotka on koulutettu auttamaan vammaisia lapsia.
- Maksaa terapia-aikaa luokan ulkopuolella lapsen sosiaalisten ja kommunikointitaitojen parantamiseksi, jotta ne saataisiin luokalle sopivalle tasolle.
Jokaista näistä erityisistä mukautuksista sekä kaikkia muita näkökohtia siitä, miten oppilaan odotetaan sopeutuvan luokkahuoneeseen, käsitellään yksilöllisessä opetussuunnitelmassa (IEP). IEP räätälöidään kullekin vammaiselle oppilaalle hänen yksilöllisten tarpeidensa perusteella, ja siinä määritellään kaikki yksityiskohdat, jotka opettajien ja muun opettajakunnan on tiedettävä.
Mainstreaming toimii toisinaan suoraan laatikosta – toisin sanoen lapsi, jolla on vähäisiä vammoja, voi ehkä pudota suoraan tavalliseen luokkahuoneeseen vain minimaalisilla mukautuksilla yleiseen ympäristöön. Joskus se vaatii kuitenkin suurempia muutoksia luokkaan ja siihen, miten sitä opetetaan.
Esimerkiksi monilla ASD-lapsilla on äärimmäinen aistiyliherkkyys, joka tunnetaan nimellä Sensory Processing Disorder. Äärimmäisissä tapauksissa tämä saattaa vaatia muutoksia luokkahuoneeseen. Kirkkaat värit, kovaääniset äänet tai jopa ärsykkeet, jotka ovat liian pieniä useimpien ihmisten havaittavaksi, kuten loisteputkivalojen surina, voivat muodostua tuskalliseksi häiriötekijäksi. Näissä tapauksissa voi olla tarpeen rajoittaa suuria ja värikkäitä näyttöjä luokkahuoneessa tai muuttaa valaistusta oppilaalle sopivaksi.
Toisissa tapauksissa luokkahuoneen vieressä on turvallisia tiloja, jonne opettajat voivat lähettää nämä lapset, jos tavallinen luokkaympäristö käy liian raskaaksi.
Itse asiassa valtavirtaistamisen onnistuminen perustuu suurelta osin opettajiin, jotka tavallisesti tekevät suurimman osan IEP:n täytäntöönpanoon liittyvästä työstä. Tämä tarkoittaa sitä, että on oltava ajan tasalla kunkin oppilaan yksilöllisestä suunnitelmasta ja tehtävä kaikki tarvittavat järjestelyt sen varmistamiseksi, että suunnitelma toteutuu. Tämä voi tarkoittaa kaikkea mahdollista aina erityisen työpöydän tilaamisesta (tai olemassa olevan pöydän korkeuden säätämisestä) pyörätuolille sopivaksi ja vaihtoehtoisten kommunikointimenetelmien käyttämisestä. Monissa tapauksissa kyse ei ole myöskään vain yhdestä oppilaasta. Yksittäinen opettaja saattaa joutua käsittelemään puolta tusinaa lasta, joilla on erilliset vammat ja yksilölliset IEP:t ja jotka kaikki vaativat erilaisia mukautuksia.
Tämän taakan helpottamiseksi joissakin tavallisissa luokkahuoneissa yleisopetuksen ja erityisopetuksen opettajat opettavat yhdessä. Vuonna 1994 tehty yleiskatsaus koulutustuloksia koskevista tutkimuksista osoitti, että inklusiivisissa luokkahuoneissa olevat yleisopetuksen oppilaat paransivat itsetuntoaan ja sosiaalisia taitojaan verrattuna rajoitetuissa luokkahuoneissa oleviin oppilaisiin.
Ei kaikki ole kuitenkaan pelkkää auringonpaistetta ja koiranpentuja valtavirtaan sijoitetuille erityislapsille. Vuonna 2012 Johns Hopkinsin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa, johon osallistui vanhempia, joilla oli ASD-lapsia, havaittiin, että näitä lapsia kiusattiin yli kuusi kertaa todennäköisemmin kuin erityisluokkien oppilaita.
Ja vaikka sekä erityis- että yleisopetuksen oppilailla on taipumus kehittää parempia sosiaalisia taitoja kokemuksen seurauksena, sekaluokissa olevien yleisopetuksen oppilaiden akateeminen edistyminen on vaihtelevampaa. Joissakin tutkimuksissa ei ole havaittu mitään vaikutusta verrattuna luokkiin, joissa ei ole inklusiivisia luokkia; toisissa taas on havaittu haitallisia vaikutuksia matemaattisten taitojen oppimiseen.
Mutta koska valtavirtaistaminen on maan laki, on kasvattajien ja vanhempien tehtävä keksiä parhaat tavat saada se toimimaan kaikkien asianosaisten kannalta. Se vaatii ehdottomasti yhteistoimintaa, jotta se onnistuisi sekä luokan erityisoppilaiden että yleisopetuksen oppilaiden osalta.