FEMA: Mitä se tekee ja miten se toimii?
Joka kerta hurrikaanin, suuren maanjäristyksen tai tulvan sattuessa kuulemme FEMAn saapuvan paikalle tarjoamaan katastrofiapua. FEMA on liittovaltion hätätilanteiden hallintavirasto. Sen tehtävänä on koordinoida liittovaltion hallituksen roolia katastrofeihin valmistautumisessa, ennaltaehkäisyssä ja avustustoiminnassa. Suurkatastrofit asettavat FEMA:n voimakkaan julkisen tarkkailun kohteeksi, ja FEMA:n avustustoimien tehokkuutta arvostellaan usein jyrkästi. Kun hirmumyrsky Katrina tuhosi New Orleansin vuonna 2005, katastrofin laajuus ja evakuoitujen määrä olivat ylivoimaisia. Myös vuonna 2017, kun hurrikaani Maria tuhosi suuren osan Puerto Ricon infrastruktuurista, lehdistö ja yleisö syyttivät nopeasti FEMA:ta sen hitaasta ja riittämättömästä toiminnasta. Katastrofiapu on kallista, logistisesti monimutkaista ja vahvasti riippuvaista yleisön tuesta. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät luonnonkatastrofit saavat meidät tietämään enemmän FEMA:sta. Miten se on organisoitu? Mikä tarkalleen ottaen on sen tehtävä? Miten sitä voidaan tehostaa?
FEMA:n historia
Liittovaltion hallituksella oli 1970-luvun alkupuolelle saakka varsin hajanainen lähestymistapa alueellisiin katastrofeihin. Presidentin vuoden 1973 uudelleenjärjestelysuunnitelma nro 2 toi katastrofiapu HUD:n (Department of Housing and Urban Development) alaisuuteen. Seuraavana vuonna presidentti Nixon hyväksyi vuoden 1974 katastrofiapua koskevan lain (Disaster Relief Act of 1974), jolla luotiin menettely, jonka avulla presidentit voivat julistaa katastrofialueet liittovaltion apua tarvitseviksi. Presidentti Carterin vuonna 1979 antamalla määräyksellä yhdistettiin useita katastrofiapuvirastoja yhden liittovaltion sateenvarjon alle. Tuloksena syntyi liittovaltion hätätilanteiden hallintavirasto (Federal Emergency Management Agency, FEMA).
Vuoden 1988 Robert T. Stafford Disaster Relief and Emergency Assistance Act muutti vuoden 1974 Disaster Relief Act -lakia. Nyt oli käytössä järjestelmä, jossa presidentin julistus käynnisti taloudellisen ja fyysisen avun antamisen FEMA:n kautta. Lailla kongressi aikoi luoda menetelmän osavaltioiden ja paikallisviranomaisten avustamiseksi katastrofeihin valmistautumisessa ja niiden hallinnassa.
Syyskuun 11. päivän iskut saivat kongressin kiinnittämään huomiota kansalliseen valmiuteen ja sisäiseen turvallisuuteen. Vuonna 2003 perustettiin sisäisen turvallisuuden ministeriö. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen kongressi koki tarpeelliseksi koota yhteen kansalliset virastot, joiden tehtävänä on ehkäistä ja hallita iskuja ja katastrofeja. FEMA ja 22 muuta liittovaltion virastoa yhdistettiin sisäisen turvallisuuden ministeriöksi.
Miten FEMA on organisoitu?
FEMA, joka on osa Homeland Securityä, on organisoitu kymmeneen alueeseen, joista jokaisesta vastaa aluehallinnoija. Linkki yksityiskohtaiseen organisaatiokaavioon löytyy alla olevista resursseista. Kukin alue kattaa useita osavaltioita. Esim: Alue I kattaa Connecticutin, Mainen, Massachusettsin, New Hampshiren, Rhode Islandin ja Vermontin. Alue II käsittää New Jerseyn, New Yorkin, Puerto Ricon ja Neitsytsaaret. Arizona kuuluu alueeseen IX. Arizonan lisäksi alueeseen IX kuuluvat Kalifornia, Havaiji, Nevada, Amerikan Samoa, Guam, Pohjois-Mariaanit, Marshallinsaaret ja Mikronesian liittovaltio.
Mikä on FEMA:n tehtävä?
FEMA:n tehtävänä on muun muassa valmistella osavaltioita ja paikallishallintoja mahdollisiin hätä- ja katastrofitilanteisiin. FEMA:n henkilöstö on käytettävissä koulutukseen ja paikallisten toimien valvontaan. FEMA avustaa taloudellisesti paikallishallintoja tulvien torjunnassa sekä maanjäristyksiin ja muihin katastrofeihin valmistautumisessa. FEMA hallinnoi kansallista tulvavakuutusohjelmaa. Se vastaa myös Mount Weather Emergency Operations Centeristä ja Center for Domestic Preparedness -keskuksesta.
FEMA:n kansallinen vastauskoordinointikeskus (National Response Coordination Center) on usean viraston keskus, joka vastaa liittovaltion tuen järjestämisestä ja koordinoinnista suurkatastrofeissa. FEMA lähettää katastrofialueille kansallisen katastrofilääkintäjärjestelmän (NDMS). NDMS koostuu yksityisellä sektorilla työskentelevien lääkäreiden ja sairaanhoitajien ryhmistä. Heidän sairaalansa, yksityiset yritykset ja julkiset turvallisuusviranomaiset yleensä sponsoroivat heitä. Katastrofin sattuessa nämä tiimit lähetetään paikalle antamaan apua. FEMA koordinoi toimintaansa myös Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen nopean toiminnan joukkojen kanssa. Nämä ryhmät työskentelevät yhdessä kemiallisten ja biologisten aineiden uhrien puhdistamiseksi, loukkaantuneiden hoitamiseksi ja tautien torjumiseksi. Kaupunkialueiden etsintä- ja pelastusryhmiä käytetään myös löytämään sortuneisiin rakenteisiin loukkuun jääneitä tai tulvista pulaan jääneitä henkilöitä.
Suuri osa FEMA:n työstä on auttaa ihmisiä toipumaan katastrofin jälkeen. FEMA tarjoaa uhreille liittovaltion apurahoja muun muassa tilapäismajoitukseen, kodin hätäkorjauksiin, henkilökohtaisen omaisuuden menettämiseen sekä hautajais- ja sairauskuluihin. FEMA ei maksa kodin palauttamista alkuperäiseen kuntoon tai uudelleenrakentamista. FEMA tekee kuitenkin yhteistyötä Small Business Administrationin kanssa tarjotakseen uhreille matalakorkoisia lainoja. Avustuksia hätäasumiseen voivat saada katastrofin uhrit tuloista riippumatta, mutta FEMA:n avustukset henkilökohtaisen omaisuuden korvaamiseen, omaisuuden varastointiin sekä ajoneuvojen korjaamiseen ja korvaamiseen perustuvat taloudelliseen tarpeeseen. Uhrien ei tarvitse maksaa FEMA:n avustuksia takaisin.
Kritiikkiä FEMA:ta kohtaan
Tämä artikkeli on vain lyhyt katsaus FEMA:han. Onko se täydellinen järjestelmä? Ei tietenkään ole. FEMA tekee kovasti töitä parantaakseen suurkatastrofeihin reagoimisensa laatua ja nopeutta, mutta katastrofiapu on täynnä monimutkaisuuksia ja ongelmia. Kun Katrina iski New Orleansiin ja ympäröivään alueeseen, avustustoimissa oli useita ongelmia. Liittovaltion ja paikallisten virastojen välinen viestintä oli puutteellista. Evakuoitujen määrä oli paljon ennakoitua suurempi. Turvakodit ja palvelut olivat ylikuormitettuja. FEMA:ta arvosteltiin voimakkaasti tilanteen tehottomasta hallinnasta. Kritiikki sai kongressin perustamaan kaksipuolueisen komitean tutkimaan asiaa. Komitea totesi, että DHS:llä ja FEMA:lla oli riittämätön määrä katastrofiapuun koulutettua henkilöstöä. Se esitti myös muuta kritiikkiä. Hätäapuryhmät olivat huonosti valmistautuneita, eivätkä ne kyenneet kommunikoimaan muiden virastojen ja pelastusryhmien kanssa. FEMA:n logistiikka- ja sopimusjärjestelmät eivät toimineet moitteettomasti, eivätkä ne kyenneet hallitsemaan näin suurta katastrofia.
Kun hurrikaani Maria iski Puerto Ricoon, saarella oli jo jonkin verran katastrofitarvikkeita, mutta kukaan ei osannut ennakoida tuhojen laajuutta. Varastossa olleet tarvikkeet osoittautuivat surullisen riittämättömiksi. Lentokenttä vaurioitui pahoin, mikä vaikeutti tarvikkeiden lentämistä saarelle. Sähköverkon tuhoutumisesta tuli lähes ylitsepääsemätön este toipumiselle. Virastoa arvosteltiin Marian jälkeen tehdyistä virheistä. Avunhakijoiden oli täytettävä hakemukset englanniksi, vaikka monet puhuivat vain espanjaa. Kuljetetut tarvikkeet osoittautuivat pikemminkin välipaloiksi kuin oikeaksi ruoaksi. Elintarvikkeiden ja tarvikkeiden saapuminen oli valitettavan hidasta.
Onko tehty virheitä? Oliko viraston reagointi hidasta ja riittämätöntä? Vastaus molempiin kysymyksiin on todennäköisesti kyllä. Kansallisen valmiutemme parantamiseksi on tehtävä paljon sekä paikallisella että liittovaltion tasolla. FEMA vastaa näistä ponnisteluista. Tarvitaan enemmän, jotta voimme kaikki valmistautua katastrofeihin.