Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka ratifioitiin vuonna 1865 sisällissodan jälkimainingeissa, poisti orjuuden Yhdysvalloista. 13. lisäyksessä todetaan: ”Orjuutta eikä tahdonvastaista orjuutta, paitsi rangaistuksena rikoksesta, josta asianosainen on asianmukaisesti tuomittu, ei saa olla olemassa Yhdysvalloissa eikä missään niiden lainkäyttövaltaan kuuluvassa paikassa.”
PERUSTAVAIHTOEHTOEHTOJA JA ORJUUTTA
Huolimatta orjuuden pitkästä historiasta Ison-Britannian siirtokunnissa PohjoisAmerikassa ja orjuuden jatkuvasta olemassaolosta Yhdysvalloissa aina vuoteen 1865 asti lisäys lisäys olikin ensimmäinen eksplisiittinen maininta orjuusinstituutiosta Yhdysvaltain perustuslakisopimuksessa.
Vaikka Amerikan perustajaisät kirjasivat vapauden ja tasa-arvon merkityksen kansakunnan perustamisasiakirjoihin – muun muassa itsenäisyysjulistukseen ja perustuslakiin – he jättivät silmiinpistävästi mainitsematta orjuuden, joka oli laillista kaikissa 13 siirtomaassa vuonna 1776.
Monet perustajaisät omistivat itse orjuutettuja työntekijöitä, ja vaikka he myönsivät, että orjuus oli moraalisesti väärin, he sysäsivät kysymyksen siitä, miten orjuus hävitettäisiin, tehokkaasti tuleville amerikkalaisille sukupolville.
Tomas Jefferson, joka jätti erityisen monimutkaisen perinnön orjuuteen liittyen, allekirjoitti vuonna 1807 lain, jolla kiellettiin orjuutettujen ihmisten tuonti Afrikasta. Silti instituutio vakiintui yhä enemmän amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja talouteen – erityisesti etelässä.
Vuoteen 1861 mennessä, jolloin sisällissota syttyi, yli neljä miljoonaa ihmistä (lähes kaikki afrikkalaista syntyperää) oli orjuutettu 15 eteläisessä ja rajavaltiossa.
LUE LISÄÄ: How Many U.S. Presidents Owned Slaves?
Vapautusjulistus
Vaikka Abraham Lincoln inhosi orjuutta moraalisena pahana, hän myös horjui uransa aikana (ja presidenttinä) siitä, miten suhtautua tähän erikoiseen instituutioon.
Vuoteen 1862 mennessä hän oli kuitenkin tullut vakuuttuneeksi siitä, että etelän orjuutettujen vapauttaminen auttaisi unionia murskaamaan konfederaatiokapinan ja voittamaan sisällissodan. Lincolnin vapautusjulistus, joka tuli voimaan vuonna 1863, ilmoitti, että kaikki orjuutetut ihmiset, joita pidettiin osavaltioissa, ”jotka olivat tuolloin kapinassa Yhdysvaltoja vastaan, ovat silloin, siitä lähtien ja ikuisesti vapaita.”
Mutta vapautusjulistus ei sinällään lopettanut orjuutta Yhdysvalloissa, sillä sitä sovellettiin vain 11:een konfederaation osavaltioon, jotka olivat tuolloin sodassa liittovaltiota vastaan, ja vain siihen osaan näistä osavaltioista, joka ei ollut jo liiton hallinnassa. Vapauttamisen muuttaminen pysyväksi edellyttäisi perustuslain muutosta, jolla itse orjuuden instituutio lakkautettaisiin.
LUE LISÄÄ: Emansipaatiojulistus
Kamppailu 13. lisäyksestä
Huhtikuussa 1864 Yhdysvaltain senaatti hyväksyi orjuuden kieltävän lisäysehdotuksen tarvittavalla kahden kolmasosan enemmistöllä. Lisäys kuitenkin horjui edustajainhuoneessa, kun yhä useammat demokraatit kieltäytyivät tukemasta sitä (etenkin vaalivuonna).
Marraskuun lähestyessä Lincolnin uudelleenvalinta näytti kaikkea muuta kuin varmalta, mutta unionin sotilasvoitot auttoivat suuresti hänen asiaansa, ja hän voitti lopulta demokraattisen vastustajansa, kenraali George McClellanin, ylivoimaisesti.
Kun kongressi kokoontui uudelleen joulukuussa 1864, rohkaistuneet republikaanit asettivat ehdotetun lainmuutoksen äänestyksen asialistansa kärkeen. Enemmän kuin missään aiemmassa vaiheessa presidenttikauttaan Lincoln heittäytyi mukaan lainsäädäntöprosessiin kutsumalla yksittäisiä edustajia toimistoonsa keskustelemaan lisäyksestä ja painostamalla rajavaltioiden unionisteja (jotka olivat aiemmin vastustaneet lisäystä) muuttamaan kantaansa.
Lincoln myös valtuutti liittolaisensa houkuttelemaan edustajainhuoneen jäseniä luumutehtävillä ja muilla houkuttimilla, ja hän kertoi tiettävästi kertoneensa heille: ”
Hampton Roadsin konferenssi
Viime hetken dramatiikkaa seurasi, kun huhut alkoivat levitä, että konfederaation rauhankomissaarit olivat matkalla Washingtoniin (tai jo siellä), mikä asetti lisäyksen tulevaisuuden vakavasti kyseenalaiseksi.
Mutta Lincoln vakuutti kongressiedustaja James Ashleylle, joka oli tuonut lakiehdotuksen edustajainhuoneeseen, ettei kaupungissa ollut rauhankomissaareja, ja äänestystä jatkettiin.
Kuten kävi ilmi, konfederaation edustajia oli todellakin matkalla unionin päämajaan Virginiassa. Helmikuun 3. päivänä Hampton Roads -konferenssissa Lincoln tapasi heidät River Queen -nimisellä höyrylaivalla, mutta tapaaminen päättyi nopeasti sen jälkeen, kun Lincoln ei suostunut myöntämään myönnytyksiä.
13. muutosehdotus hyväksyttiin
Tammikuun 31. päivänä 1865 edustajainhuone hyväksyi ehdotetun muutosehdotuksen äänin 119-56, eli vain hieman yli vaaditun kahden kolmasosan enemmistön. Seuraavana päivänä Lincoln hyväksyi kongressin yhteisen päätöslauselman, jolla se toimitettiin osavaltioiden lainsäätäjille ratifioitavaksi.
Mutta hän ei nähnyt lopullista ratifiointia: Lincoln salamurhattiin 14. huhtikuuta 1865, ja tarvittava määrä osavaltioita ratifioi 13. lisäyksen vasta 6. joulukuuta.
Mikäli 13. lisäyksen 1 §:ssä kiellettiin irtaimen omaisuuden orjuus ja vastentahtoinen orjuus (paitsi rangaistuksena rikoksesta), 2 §:ssä annettiin U.S. kongressille valtuudet ”panna tämä artikla täytäntöön asianmukaisella lainsäädännöllä.”
Mustat koodit
Vuosi lisäyksen hyväksymisen jälkeen kongressi käytti tätä valtuutta hyväksyäkseen maan ensimmäisen kansalaisoikeuslain, Civil Rights Act of 1866. Laki mitätöi niin sanotut mustat koodeksit, eli ne entisissä konfederaation osavaltioissa käyttöön otetut lait, jotka säätelivät mustien ihmisten käyttäytymistä ja pitivät heidät käytännössä riippuvaisina entisistä omistajistaan.
Kongressi vaati entisiä konfederaation osavaltioita myös ratifioimaan 13. lisäyksen saadakseen takaisin edustuksen liittovaltion hallituksessa.
Yhteistyneenä 14:nnen ja 15:nnen lisäyksen kanssa, jotka oli niin ikään ratifioitu jälleenrakentamisen aikakautena, 13:lla lisäyksellä haluttiin vakiinnuttaa tummaihoisten yhdysvaltalaisten tasa-arvo. Näistä ponnisteluista huolimatta taistelu täydellisen tasa-arvon saavuttamiseksi ja kaikkien amerikkalaisten kansalaisoikeuksien takaamiseksi on jatkunut pitkälle 2000-luvulle asti.
LUE LISÄÄ: Milloin afroamerikkalaiset saivat äänioikeuden?