Psykologit julkaisevat joka vuosi huikean määrän tutkimustuloksia – on mahdotonta lukea niitä kaikkia. Yritin silti – ja tässä on kuusi mielestäni kiehtovinta paperia.
”Estimating the Reproducibility of Psychological Science,” from Science
Tämä paperi ei oikeastaan ole tutkimus, vaan se on tulos tärkeästä liikkeestä psykologian alalla. Reproducibility Project -hankkeeksi kutsutussa hankkeessa kymmenien yliopistojen tutkijat tekivät yhteistyötä toistaakseen sata psykologian tutkimusta, jotka alun perin tehtiin vuonna 2008. He päätyivät toistamaan kolmasosasta puoleen tutkimuksista.
Onko tulos huono vai hyvä? On väistämätöntä, että tutkimukset eivät aina ole toistettavissa – jos jokainen tutkimus voitaisiin toistaa, jokainen tutkija olisi oikeassa ensimmäisellä kerralla; jopa lailliset havainnot voivat osoittautua hauraiksi, kun niitä yritetään toistaa. Artikkelissa todetaan kuitenkin, että psykologiassa on ”parantamisen varaa”, erityisesti mitä tulee ”tieteellisen viestinnän kulttuurisiin käytäntöihin”. Kirjoittajat ehdottavat erityisesti, että ”alhaisen tehon tutkimusasetelmat yhdistettynä positiivisia tuloksia suosivaan julkaisuvinoumiin tuottavat yhdessä kirjallisuuden, jossa efektikoot ovat vääristyneitä ylöspäin.”
Muilla sanoilla uutuudenhalu saa tutkijat yliarvioimaan oman työnsä vakuuttavuuden. Se on kiehtova ja arvokas pyrkimys varmistaa, että psykologia etenee parhaalla mahdollisella tavalla.”
”What Works in Inpatient Traumatic Brain Injury Rehabilitation?”, Archives of Physical Medicine and Rehabilitation -lehdestä
Loppujen lopuksi traumaattisesta aivovammasta eli T.B.I:stä on tulossa keskustelunaihe. Se on valtava ongelma: vuonna 2010 arviolta kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä Yhdysvalloissa sai tällaisen vamman, ja 3,1-5,3 miljoonaa ihmistä eli pitkäaikaisen tai jopa pysyvän työkyvyttömyyden kanssa sen vaikutusten vuoksi. Silti viime aikoihin asti T.B.I.:tä on tutkittu liian vähän. Tämä Archives of Physical Medicine and Rehabilitation -lehden numero on kokonaan omistettu aiheelle, ja siinä tarkastellaan huolellisesti olemassa olevaa näyttöä traumaattisen aivovamman vaikutuksista ja mahdollisista tulevista hoitomuodoista.
Jotkut havainnoista ovat yllättäviä: jos olet nainen tai aasialainen, sinulle annetaan epätodennäköisemmin psykoosilääkettä riippumatta siitä, onko näyttöä sen soveltuvuudesta. Jotkut ovat masentavia: käy ilmi, että meillä ei todellakaan ole hyvää käsitystä siitä, mikä toimii näiden vammojen hoidossa, ja keittiösinkkamainen lähestymistapa on edelleen normi. Tässä vaiheessa paras ennustaja lopputuloksen kannalta näyttää olevan pikemminkin vamman vakavuus kuin jokin tietty hoito, jota saatat saada. Jotkin todisteet ovat kuitenkin lupaavia. Kuntoutushoito, erityisesti vaativaa fyysistä tai henkistä aktiivisuutta vaativa hoito, näyttääkin auttavan potilaita saamaan toimintakykynsä takaisin.
”Parhaat ystävät ja parempi jaksaminen: Facilitating Psychological Resilience Through Boys’ and Girls’ Closest Friendships”, British Journal of Psychology
Tutkimus osoittaa, että jo yksittäinen läheinen ystävyyssuhde on arvokas suojaamaan lapsia – jopa kaikkein haavoittuvimpia – monilta psykologisilta riskitekijöiltä. Ajatus ei ole uusi, mutta tutkimus on tärkeä empiirinen edistysaskel.
”Nonpharmacological Treatments of Insomnia for Long-Term Painful Conditions,” from Sleep
Kognitiivis-behavioraalinen hoito unettomuuteen! Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, unettomuuden kierrettä on vaikea katkaista. Tämä tutkimus tarjoaa näyttöä yhdestä terapeuttisesta mahdollisuudesta. Se sisältää perinteisen terapeuttisen lähestymistavan elementtejä, kuten ”psykoedukaatiota, unihygieniaa, ärsykekontrollia, unen rajoittamista, kognitiivista terapiaa ja rentoutumista”. Jotkin interventiot koostuivat vain kolmesta puhelinsoitosta, jotka kestivät kuudestakymmenestä yhdeksäänkymmeneen minuuttia kuudenkymmenen päivän aikana, kun taas toiset olivat yhtä intensiivisiä kuin viikoittaiset kahden tunnin istunnot seitsemän viikon ajan. Menetelmät vaikuttavat aluksi lupaavilta sekä unen laadun että väsymyksen kannalta – mutta vain, jos niitä käytetään kasvokkain, ei puhelimitse tai internetin välityksellä. Vaikutus ei ole valtava, mutta unettomuus on kasvava ongelma, ja kaikki mahdolliset parannuskeinot on tärkeää huomioida.
”A Mechanistic Link Between Olfaction and Autism Spectrum Disorder,” in Current Biology
Autismia on vaikea tutkia, diagnosoida ja määrittää. Tämä tutkimus tarjoaa uuden mahdollisuuden: tavan käyttää hajua objektiivisempana merkkiaineena mahdollisesta häiriöstä. Yhteys tarjoaa myös näkemyksiä joihinkin autismin taustalla oleviin mekanismeihin.
”Fibroblast Growth Factor 9 Is a Novel Modulator of Negative Affect”, PNAS:sta
Depressio on tunnetusti vaikeasti lääkkeellisesti käsiteltävissä. Emme esimerkiksi vieläkään tiedä, miten S.S.R.I.-lääkkeet toimivat – tai edes toimivatko ne lainkaan. Tämä artikkeli tarjoaa aiemmin kokeilemattoman hoitokohteen: FGF9 on neurotropiini (eräänlainen proteiini), jolla näyttää olevan keskeinen rooli alkionkehityksen ja solujen erilaistumisen säätelyssä ja joka näyttää olevan tärkeä myös tunnetilamme säätelyssä. Vaikeaa masennusta sairastavilla ihmisillä se näyttää olevan ylösreguloitunut eli ilmentyvän liian suurina pitoisuuksina. Eläimillä, jotka kokevat sosiaalisesta tappiosta johtuvaa kroonista stressiä, FGF9:n ilmentyminen hippokampuksessa (aivojen osa, joka osallistuu muistinmuodostukseen, joka näyttää myös liittyvän läheisesti masennukseen) lisääntyy, kun taas siihen liittyvä kasvutekijä FGF2, joka on sidoksissa masennuksen alhaisempaan tasoon, vähenee. Se voi tietysti osoittautua umpikujaksi, mutta ainakin se tarjoaa uutta toivoa muuten vaikeassa maisemassa.