MAALISKUUSSA 2009 Maggie Magerko istui toimistossaan ja jätti isänsä puhelut huomiotta. Kun hän vihdoin vastasi, asiat menivät nopeasti huonompaan suuntaan: Mies kertoi Magagon ajattelevan epärationaalisesti. Magagerkon suusta lähti kirosanojen virta ja hän löi luurin korvaan.
Tämän isän ja tyttären yhteenoton panokset tuskin olisivat voineet olla suuremmat. Asuntomarkkinat olivat romahtamassa, mikä vei rakentamisen mukanaan. Ja se tarkoitti, että 84 Lumber, asuntojen toimitusketju, oli kriisissä. Perustaja Joe Hardy oli luovuttanut yrityksen tyttärelleen Maggielle vuonna 1992, ja vuonna 2006 hänen omaisuutensa oli 2 miljardia dollaria. Nyt Hardy kehotti häntä hakemaan konkurssisuojaa molemminpuolisen haukkumisen keskellä. Samoin sanoivat hänen ystävänsä, kollegansa ja neuvonantajansa.
Magerko päätti uhmata heitä kaikkia ja lyödä vetoa kaikesta, mitä hänellä oli, korukokoelmastaan henkilökohtaiseen sekkitiliinsä, sen puolesta, että hän pystyisi kääntämään 84 Lumberin suunnan.
”Se oli niin pimeää, pimeää, pimeää aikaa”, hän sanoo pukeutuneena tuulitakkiin ja tunnusomaisiin timanttikorvakoruihinsa 84:n maaseudulla sijaitsevan pääkonttorin tylsässä kokoushuoneessa Eighty Fourissa, Pa:ssa (yritys on nimetty kaupungin mukaan, joka muutti nimensä Smithvillestä vuonna 1884). Jos 84 Lumberin tulot olisivat heilahtaneet 500 000 dollaria väärään suuntaan pahimpana aikana, eli kuuden kuukauden aikana vuoden 2008 lopusta toukokuuhun 2009, hän olisi joutunut paitsi yrityksen myös henkilökohtaiseen konkurssiin. Paperilla hän oli käytännössä varaton. Kuusi vuotta myöhemmin hän on palannut, 84 Lumber on fiksumpi ja kevyempi ja hänen nettovarallisuudekseen on arvioitu 1,2 miljardia dollaria.
Suuri osa hänen paluustaan liittyy talonrakennusmarkkinoiden paluuseen, joka on edelleen alle historiallisten huippulukemien, mutta on noussut 50 prosenttia taantuman syvimmästä vaiheesta. Mutta se liittyy yhtä paljon hänen muutokseensa huolehtivasta tyttärestä kovaksi johtajaksi. Konkurssi antoi hänelle rohkeutta lähteä vihdoin vastustamaan elämää suurempaa isäänsä Joe Hardya, joka on nyt 92-vuotias, ja löytää oma tiensä. Hän oli ollut mestarillinen yrittäjä, joka myi vihanneksia opiskeluaikanaan Pittsburghin yliopistossa ja avasi ensimmäisen puutavaratehtaansa vuonna 1956, mutta uransa loppuvaiheessa hänestä oli tullut huolimaton. Yksityislentokoneessaan hän vaati nähdä maan kartan ja kertoi kaikille luonteenomaisella kovaäänisellä äänellään haluavansa valita 84:n seuraavan myymälän sijainnin. ”Hän otti pari martinia ja teki näin”, Maggie, 49, sanoo sulkien silmänsä ja pyöritellen etusormeaan mielikuvituskartan päällä, ennen kuin asetti sen paikkaan Kuka-tietää-missä, USA. ”Niin strategisia me olimme. Vannon Jumalan nimeen.” Huonoa sijoituspaikan valintaa pahempaa oli se, että sekä isä että tytär tuhlasivat summittaisesti, avasivat myymälöitä liian nopeasti, kaatoivat voittoja huippuluokan lomakeskukseen ja hautasivat puutavarayhtiön lopulta massiivisiin velkoihin, jotka he pystyivät maksamaan pois hyvinä aikoina, mutta jotka melkein tuhosivat heidät, kun asiat kääntyivät huonompaan suuntaan.
Katastrofin torjumiseksi Magerko sulki puolet 500 myymälästä ja irtisanoi 6000 työntekijää 9600:sta. Hän otti lainaa kaikesta mahdollisesta ja myi yrityksen kiinteistöjä auttaakseen velkojen maksamisessa. Myynnin lisäämiseksi hän panosti uusiin liiketoimintalinjoihin, perusti osaston urakoitsijoille, jotka asentavat ovia, maalaavat taloja ja laatoittavat kattoja, ja investoi erikoissahoihin, jotka pilkkovat laudat sekunneissa ja jotka eivät koskaan myöhästy linjoista enempää kuin tuuman kuudestoistaosan verran. Yritys, joka toimii 30 osavaltiossa ja kilpailee enemmän ProBuildin kaltaisten rakennustoimittajien kuin Home Depotin kaltaisten vähittäiskauppiaiden kanssa, on vielä kaukana lamaa edeltävästä 3,8 miljardin dollarin liikevaihdosta. Myynti kasvoi kuitenkin 27 prosenttia 2,1 miljardiin dollariin vuonna 2013, joka oli viimeinen vuosi kirjanpidossa, ja sen odotettiin kasvavan noin 10 prosenttia 2,3 miljardiin dollariin vuonna 2014. Liikevoitto nousi 42 miljoonan dollarin tappiosta vuonna 2009 101 miljoonan dollarin voittoon vuonna 2013.
”Tämä on ollut ilmiömäinen käänne”, sanoo Larry Forte, vanhempi varatoimitusjohtaja Wells Fargo Capital Finance -yhtiössä, joka on yksi 84 suurimmista lainanantajista kriisin jälkeen. ”Yrityksen oli varmasti pakko tarkastella syvällisesti itseään ja sitä, miten sen toimintatapoja voitaisiin parantaa.”
MAGERKO ALOITTI uransa 84 Lumber -yhtiössä ollessaan 5-vuotias, ja myöhemmin hän lintsasi koulusta ajellakseen isänsä sedanissa haulikkoauton kyydissä, sillä isä opetti hänelle ainoaa hänelle tärkeää oppiainetta: liiketoimintaa. Peruskouluaikana hän tutki taloudellisia asiakirjoja ja etsi miehen parhaiten menestyviä myymälöitä. Jos jokin paikka oli erityisen kannattava, hän kertoi siitä isälleen, joka harkitsi sen laajentamista lähelle. Koska Hardy arveli, että jokainen myymälä voisi kattaa 10 mailin säteellä, hän ajoi 20 mailin päähän kannattavimmista myymälöistä ja alkoi metsästää uusia paikkoja.
Yhtiön varhainen strategia oli yksinkertainen ja tehokas. Hardy veloitti alhaisia hintoja ja piti kustannukset alhaisina kieltäytymällä asentamasta ilmastointia tai lämmitystä. Hän ei koskaan ottanut lainaa rahoittaakseen yrityksen kasvua. Kun Magerko oli 16-vuotias vuonna 1981, Hardy oli laajentunut 339 myymälään, joista 283 oli avattu viimeisten kymmenen vuoden aikana, ja sen liikevaihto oli 478 miljoonaa dollaria.
Koulu ei tullut yhtä luontevasti. Magerko peri isältään sekä lukihäiriön että vastenmielisyyden luokkahuonetta kohtaan. ”Kotiluokkani oli rehtorin työhuone”, hän sanoo. Hän pääsi Länsi-Virginian yliopistoon, joskaan ei monille kursseille. Hän asensi porealtaan pihatielleen ja juhli kahden lukukauden ajan ennen kuin jätti opinnot kesken joulukuussa 1985.
Hardy alkoi näyttää holtittoman puolensa samoihin aikoihin. Kaksi vuotta sen jälkeen, kun hänen tyttärensä oli jättänyt opinnot kesken, säästäväisyydestään tunnettu vanhus lähti etsimään pientä mökkiä purojen varrelta. Sen sijaan hän tuli kotiin mukanaan kolmen miljoonan dollarin kuitti Nemacolin-nimisestä metsästysmajoituksesta Farmingtonin pikkukaupungissa Paavalissa.
Se oli pikkurahaa verrattuna siihen, mitä hän lopulta tulisi käyttämään paikkaan. Hän alkoi kaataa rahaa lodgeen ja laajentaa sitä täyden palvelun lomakeskukseksi, jossa on konferenssikeskus, viinikellari, golfkenttä ja kylpylä. Hän laittoi juhlijatytön tyttärensä johtamaan kylpylää, kun taas toisen tyttärensä aviomies johti paikkaa. Magerko antoi kylpylän työntekijöille palkankorotuksen houkutellakseen kaikki lomakeskuksen parhaat työntekijät työskentelemään hänelle, mikä suututti hänen lankonsa. He riitelivät siitä, että Magerko oli varastanut hänen henkilökuntansa. Magerko sanoi isälleen, että joko hän tai hänen lankonsa. Hän voitti – ja sai johtaa koko show’ta.
Siihen mennessä perheen perimyssuunnitelma oli purkautumassa. Hardy oli antanut osuuksia 84 osakkeesta kahdelle vanhimmalle pojalleen, Joe Jr:lle ja Paulille, toivoen, että osakepääoma houkuttelisi heidät syventymään yritykseen. Sen sijaan, kuten Hardy kertoo, hänen poikiensa vaimot tajusivat, että he olivat rikkaita, ja kertoivat miehilleen, ettei heidän tarvinnut enää työskennellä dominoivalle isälle. Magerkolla on tarinasta erilainen versio: Joe Hardy Jr:lla oli suuri ego, joka oli ristiriidassa isänsä suuremman egon kanssa, ja Paul oli liian kiltti johtaakseen puutavara-alan yritystä isänsä, itseään ”ensiluokkaiseksi mulkuksi” kutsuvan miehen, seisoessa hänen olkapäänsä yläpuolella. Hardy sanoo antaneensa potkut molemmille ja ostaneensa heidän osakkeensa takaisin hintaan, jota hän väittää, ettei muista. ”Se oli anteliasta”, hän sanoo. ”Tiedän sen, koska he molemmat omistavat noin neljä asuntoa.” Yhtiön tiedottajan välityksellä molemmat pojat kieltäytyivät haastattelupyynnöistä. (Tämän jutun julkaisemisen jälkeen Paul otti yhteyttä Forbesiin ja kertoi, ettei yhtiön tiedottaja eikä Magerko ollut koskaan ottanut yhteyttä häneen tai hänen veljeensä Joe Jr:iin kysyäkseen, kommentoisivatko he juttua. Hän väitti, että hänellä ei edelleenkään ole muuta kommentoitavaa kuin kiistää isänsä väite, jonka mukaan hänet oli erotettu. Paul sanoo, että hän irtisanoutui, mutta hänen veljensä Joe Jr. sai potkut.)
Vuonna 1990 Hardy ei ollut puheväleissä kummankaan pojan kanssa. Magerkon kaksi vanhempaa siskoa olivat vielä vähemmän kiinnostuneita bisneksestä. Koska kukaan ei astunut esiin, Hardy kutsui koolle lakimiesten kokouksen ja raahasi Magerkon kokoushuoneeseen, kuten hän oli tehnyt siitä lähtien, kun Magerko oli ollut pikkutyttö. Kesken kokouksen sikaria syövä Hardy purskahti itkuun, kun hän pelkäsi yrityksensä luovuttamista ulkopuolisille. Pankkiirien kuolaillessa mahdollisen myynnin perään Magerko nosti kätensä. ”Hei, antakaa minulle mahdollisuus”, hän sanoi. ”Mitä menetettävää teillä on?”
Taloudellisesti hänellä oli itse asiassa satoja miljoonia pelissä. Rahaa tärkeämpää Hardy halusi kuitenkin, että hänen perheensä saisi pitää hallussaan yrityksen, jonka hän oli rakentanut tyhjästä, ja hän sanoo, että kyyneleet olivat osa tarkkaa suunnitelmaa, jonka tarkoituksena oli houkutella hänen tyttärensä ottamaan yritys haltuunsa. ”Se oli tavallaan viimeinen tilaisuuteni huijata häntä hieman”, hän sanoo. ”En usko, että hän tiesi, mitä hänelle oli tapahtumassa, mutta minä sanoin: ’Sinä olet se, kulta. Sinä olet se.’ ”
Hardy alkoi siirtää lähes koko omistusosuuttaan yrityksestä Magerkolle samana vuonna, eikä jättänyt muille lapsilleen juuri mitään. ”Ei voi olla ei-toimivia osakkeenomistajia… Voi luoja, ei!” hän sanoo ison, harmaasävyisen äänensä noustessa. ”Sinun on oltava sydämesi ja sielusi siinä hiton yrityksessä.”
Päätös repi perheen hajalle. Hardy ja hänen vaimonsa erosivat. Magerko myöntää, että kipu tuntuu vieläkin, vaikka hän puhuukin nykyään rakastavasti sisaruksistaan. ”Jos psykiatri tai psykoanalyytikko haastattelisi perhettämme ja kysyisi, mitkä ovat perimmäiset demonit”, hän sanoo, ”se olisi luultavasti se, että isäni on aina asettanut 84:n kaikkien edelle – mukaan lukien vaimonsa, mukaan lukien lapsensa, mukaan lukien kenet tahansa. Koska se on hänen rakkautensa – se on hänen lapsensa.”
84 LUMBER saattoi olla hänen lempilapsensa, mutta kiistatta Magerko oli isän tyttö. Vuonna 1992, kun hän oli 26-vuotias, Magerkosta tuli yhtiön toimitusjohtaja, ja hänen oli määrä saada yli 90 prosenttia osakkeista erissä seuraavien kuuden vuoden aikana. Hardy oli järjestänyt 84 Lumberin S-yhtiöksi, jonka kaikki voitot menevät suoraan osakkeenomistajille.
Vaikka hän omistaa nykyään 96 prosenttia osakkeista ja johtaa yhtiötä, hän ei edelleenkään kutsu itseään toimitusjohtajaksi kunnioittaakseen isäänsä, joka pitää itseään edelleen ylimpänä johtajana, vaikkei hänellä ole minkäänlaista roolia yhtiön toiminnassa tai laillisessa määräysvallassa. Siirrosta lähtien Hardy on jatkuvasti osallistunut yrityksen toimintaan, mutta hän on antanut tyttärelleen lopullisen hyväksynnän kaikkeen. ”Se saattaa olla kuuden kuukauden kidutuskammio, mutta päivän päätteeksi hän vain sanoo: ’Olen ilmaissut huoleni'”, Magerko sanoo. ”Minua on siunattu sillä, että minulla on isä, joka on kova kuin paskiainen, mutta joka uskoi minuun.”
Ongelmana oli, että hän epäili itseään pitkään. Yritti olla aivan kuin isänsä, Magerko huusi f-pommeja kokouksissa ja johti periaatteessa komiteamenettelyllä, otti ideoita isältään ja tämän ystäviltä ja toteutti ne kuuliaisesti.
”Kun nostin käteni ylös niin nuorena, kyse ei ollut niinkään siitä, että olisin päättänyt tehdä 84:stä paremman paikan – olin siellä varmistaakseni, ettei isäni enää itkenyt”, Magerko sanoo, ja hänen edessään seinällä roikkuu valokuva isästään. ”Olen aiheuttanut itselleni paljon sisäistä stressiä, josta hän ei koskaan ollut tietoinen, miellyttääkseni häntä.”
Siihen kuului ajoittain kyseenalaisten kauppojen tekeminen ja ylikuluttaminen paitsi ydinliiketoiminnan myös lomakeskuksen osalta. Asuntobuumin huipulla Magerkolla oli enemmän rahaa kuin hän olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Hän vei isänsä ja tyttärensä isä-tytär-retkelle ja tuhlasi lomakeskukseen yli 600 miljoonaa dollaria. Noin 55 miljoonaa dollaria käytettiin peruskorjaukseen, johon lisättiin laskettelurinteitä ja pari golfkenttää, ja 45 miljoonaa dollaria käytettiin taiteeseen. Euroopan-matkallaan Hardy ihastui Pariisin Ritziin, joten hän avasi Nemacoliniin 65 miljoonaa dollaria maksaneen kopion vuonna 1997. Vieraillessaan Ohiossa Hardy huomasi, että leijonanpoikasen silittämiseen oli pitkä jono, joten hän ajatteli, että Nemacolinissa pitäisi alkaa kasvattaa myös eläimiä. Hardy rakensi minieläintarhan ja kasvatti sinne lähes 100 eläinlajia, muun muassa biisoneita, seeproja, susia ja tietysti leijonia, jotka yhä nykyäänkin vaeltavat ketjuaitojen takana. He lisäsivät vanhojen lentokoneiden ja vanhojen autojen kokoelman, ratsastuskeskuksen, squash-kentän, viiden tähden ravintolan, kasinon, Berliinin muurin laatan ja uima-altaan, jossa on uintibaari paikassa, jossa sataa lunta puolet vuodesta. Huoneet maksavat 199-869 dollaria viikonajasta ja vuodenajasta riippuen. Hotelli teki viime vuonna liikevoittoa, mutta nettotulos on tappiollinen. ”Kutsuin sitä heroiiniefektiksi”, Magerko sanoo. ”Nemacolinissa ei ollut mitään rajaa. En halua kehuskella. Meillä oli vain niin paljon rahaa.”
Sama piittaamaton käytös levisi puutavaraliiketoimintaan. Isänsä käskystä Magerko hylkäsi yrityksen varhaisen velattomuuspolitiikan ostaakseen 22 myymälää konkurssikypsän kilpailijan Payless Cashwaysin vuonna 2001, vaikka hänen vaistonsa sanoi, että se oli riskialtista. Yhtenä päivänä vuonna 2002 hän avasi 22 myymälää. Neljä vuotta myöhemmin Magerkolla oli 425 miljoonaa dollaria maksamattomia asiakassaatavia. Rahoitusosastolla, jonka hän lisäsi buumivuosina, oli 318 miljoonaa dollaria maksamattomia lainoja rakentajille. ”Henkilökohtaisesti voin sanoa, ettemme tienneet, mitä helvettiä olimme tekemässä”, Magerko sanoo. ”Meillä ei todellakaan ollut aavistustakaan. Mutta kaikki sujui hyvin.”
Ja sitten yhtäkkiä huumeet olivat poissa. Huhtikuussa 2006 uusien asuntojen rakentaminen laski 11 prosenttia edellisvuodesta, mikä oli hätkähdyttävä pudotus alalla, joka oli ollut 14 vuotta kasvussa. Magerko jäi kiinni velkavuoren ja supistuvan asiakaskunnan kanssa. Huhtikuussa Magerko oli valmistautunut parhaaseen vuoteen ja ennusti ennätyksellistä 5 miljardin dollarin liikevaihtoa. Toukokuussa hän romutti ennusteet ja sulki 65 myymälää. Vuoden 2007 loppuun mennessä uudisrakentaminen oli puolittunut lamaa edeltävään huipputasoon verrattuna. Magerko sulki lisää myymälöitä ja irtisanoi lisää työntekijöitä palasina toivoen, että jokainen niistä jäisi viimeiseksi. Sen sijaan leikkaukset jatkuivat vuosia.
Marraskuussa 2010 Magerko suunnitteli sulkevansa vielä 50 myymälää, ja hän perui yrityksen valtuustokokoukset, koska hän ei kestänyt katsoa työntekijöitään silmiin. ”En voinut teeskennellä sitä”, hän sanoo. ”En voinut luottavaisin mielin sanoa, että todella tiesin, että heillä olisi työpaikka tai että 84 olisi olemassa.”
Pidättääkseen yrityksen pinnalla hän otti 195 miljoonan dollarin lainan 18 prosentin korolla Cerberus Capital Managementilta, pääomasijoitusyhtiöltä, joka on saanut nimensä helvetin portteja vartioivan kolmipäisen koiran mukaan ja joka on tunnetuin siitä, että se omisti Chryslerin luottokriisin huipentuessa (omistusosuuden, jonka se luovutti valtiovarainministeriölle vastineeksi pelastuspaketista). Liikkeellä, jota yksikään pörssiyhtiön johtokunta ei olisi koskaan hyväksynyt, hän otti toisen 30 miljoonan dollarin lainan lomakeskusta vastaan, jonka hän omisti erikseen, samoin kuin talonsa, korunsa ja jopa henkilökohtaisen sekkitilinsä, pitääkseen laskujaan maksettavana.
Asiat, jotka tekivät elämästä niin upeaa noususuhdanteen aikana – ylpeys perheyrityksestä, läheiset suhteet työntekijöihin, ilo jatkaa isänsä perintöä – vain lisäsivät hänen ahdistustaan entisestään. Hän alkoi kävellä öisin unissakävellen. Unilääkkeet eivät auttaneet.
Hänen ainoa lohtunsa tuli taloudellisten tunnuslukujen parantumisesta. Kun hän irtisanoi työntekijöitä ja sulki myymälöitä, myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset – liiketoiminnan tehokkuuden mittari – putosivat 18 prosentista 13 prosenttiin myynnistä. Yhtiön velat vähenivät 558 miljoonasta dollarista 200 miljoonaan dollariin. Uusien liiketoimintalinjojen ja kilpailijoiden vähenemisen ansiosta myynti aloitettua omakotitaloa kohti – eli keskimääräinen rahamäärä, jonka se tuottaa jokaisesta rakennettavasta uudesta talosta eri puolilla maata – nousi tasaisesti, 2 224 dollarista vuonna 2005 3 468 dollariin nykyään. ”Huomasin noista mikrotiedoista, että se oli hidasta, mutta olimme pääsemässä pois kuolleelta alueelta.”
Kuukausi kuukaudelta hän hakkasi eteenpäin. Vuonna 2009 hän perusti yrityksen, joka tekee kaikki ne pienet työt, joita itsenäiset yrittäjät yleensä tekevät. Viivästysten vähenemisen ja kustannustehokkuuden parantumisen ansiosta tämä linja tuottaa nyt 400 miljoonan dollarin liikevaihdon vuodessa.
Magerko panosti 5,6 miljoonaa dollaria myös teknologiaan: 16 huipputeknologiaa hyödyntävää sahaa, jotka ottavat talojen tietokoneistetut piirustukset, kartoittavat taloihin tarvittavat puiset tukipilarit ja keksivät tehokkaimman tavan leikata lautapinon niin, että syntyy mahdollisimman vähän puujätettä. Ne pilkkovat laudat nopeammin ja tarkemmin kuin perinteiset sahat ja leimaavat niihin merkkejä, jotka kertovat rakentajille, mihin kukin pala talossa tulee. Tämä investointi on johtanut siihen, että tarkasti leikatun puun vuotuinen myynti on kasvanut 128 miljoonalla dollarilla. Liikevoitto kasvoi 48 prosenttia vuonna 2013.
Nyt kun 84 Lumber on taas jaloillaan, hänen isänsä haaveilee jälleen suurista suunnitelmista Nemacolinissa ja laatii suunnitelmia vesipuistosta, uudesta hotellista ja toisesta linnasta, joista mikään ei koskaan toteudu, koska Magerko voi vihdoin sanoa ei. ”En hyväksy sitä, maksoi sen sitten isä tai minä”, hän sanoo. ”Hän on ainoa, jolla on munaa haastaa minut, ja minä olen ainoa, jolla on munaa haastaa hänet.”
Yksi hanke, josta molemmat ovat yhtä mieltä, on 51 uuden osakehuoneiston rakentaminen kiinteistölle, joiden hinta on 600 000-1,1 miljoonaa dollaria kappale. Se voisi olla lomakeskuksen ensimmäinen suuri rahasampo vuosiin. Jos näin ei tapahdu ja jos Nemacolin ei tienaa tarpeeksi rahaa, jotta Magerko voisi nostaa käteistä seuraavan viiden vuoden aikana, hän sanoo, että hän saattaa myydä koko paikan. Arvioitsijoiden mukaan sen arvo olisi vain noin 125 miljoonaa dollaria, mikä on vain murto-osa siitä yli 600 miljoonasta dollarista, jonka hän ja hänen isänsä ovat sijoittaneet siihen. Hardy puolestaan tekee parhaansa varmistaakseen, ettei myyntiä tapahdu. Ei kaukana Magerkon talosta ja omasta talostaan Nemacolinin tontilla hän rakensi itselleen haudan. ”Jotta voin vahtia paikkaa”, hän sanoo nauraen. ”Minulla taitaa olla patsas, jonka sormi on ylhäällä.” Magerkon vastaus: ”Se ei tapahtunut vahingossa.”
Kiihkeät puhelinsoitot isän ja tyttären välillä jatkuvat tänäänkin, kirosanojen sävyttäminä. Stressaava ja uuvuttava, mutta täynnä omistautumista, isän ja tyttären suhde määrittää sekä Magerkoa että Hardya. Magerko ei olisi koskaan sitä, mitä hän on ilman isäänsä. Isä olisi menettänyt perintönsä ilman tytärtään.
”Jos ihmiset ovat rehellisiä itselleen, missä iässä tahansa, jos vanhemmat ovat vielä elossa tai eivät ehkä enää elä, haluaa aina tavallaan miellyttää vanhempiaan”, Magerko sanoo. ”Minä olen aina tehnyt niin. Mutta nyt, kun olen selvinnyt noista kauheista vuosista, tiedän nyt, että minun täytyy oikeasti miellyttää itseäni.”