Monet yleiset ”irrationaaliset” pelot näyttävät minusta järkeviltä. Kuoleminen lento-onnettomuudessa: kauhistuttavaa. Myrkkykäärmeet ja hämähäkit: Miksi et pelkäisi niitä? Julkinen puhuminen: Joo, saatat kusta housuihisi sadan työkaverin edessä. Silti en löydä edes oikeutuksen ydintä oudoimmassa kauhuissani – nöyrässä yöperhosessa.
Mitä tahansa traumoja olenkaan kärsinyt yöperhosten antenneissa, se on nyt kadonnut minulta, mutta niin kauan kuin muistan, siivekkäät hyönteiset ovat kummitelleet minua. Siinä missä muut saattavat nähdä yöllisiä perhosia, minä näen salakavalia haamuja. Tein yöperhosista levottomuutta herättävän ja karmaisevan tuhon enteen ensimmäisessä romaanissani Ivyland. Muistan yhä erään yön yli kymmenen vuotta sitten, kun huomattuani, että huoneeseeni oli päässyt koiperhonen, päätin antaa sen olla ja mennä nukkumaan – mutta heräsin säikähdyksellä tuntia myöhemmin, kun se laskeutui kasvoilleni. Vietin vielä tunnin kaikkien valojen ollessa päällä metsästäen lepattavaa tunkeilijaa ja lopulta murskasin sen kengällä. Minun ja sen välillä ei voinut olla rauhaa.
Koska minulla on myös järjetön lääkäripelko, tätä koi-kysymystä ei ole tutkinut terapeutti tai kukaan muukaan, joka olisi pätevä selittämään, mikä vittu minua vaivaa. Pyrin vain välttämään motteja ja jatkamaan elämää parhaani mukaan. Mutta viime kesänä ystäväni, joka oikeasti pitää koiperhosista ja kasvattaa eksoottisia lajeja – harrastus, jota minua kauhistutti ajatella – jakoi meemin, joka osoittautui koiperhosille omistetuksi Facebook-sivuksi. Sen nimi on sopivasti ”I Fucking Love Moths”. Suureksi yllätyksekseni minua kutkutteli postaus, ja mikä vielä yllättävämpää, liityin ryhmään.
Sivua selatessani vastenmielisyyteni yöperhosia kohtaan alkoi melko äkkiä hälvetä – vaikkakin monissa meemeissä käytiin kauppaa yöperhosten oleellisella kammottavuudella.
Eikä se ollut pelkästään meemejä: Ihmiset jakoivat kuvia havaitsemistaan ainutlaatuisista koiperhosista, kauniita koiperhositaideteoksia ja -tatuointeja, videoita tai GIF-kuvia koiperhosista toiminnassa. Mitä enemmän tutustuin sivuun, sitä enemmän se alkoi toimia internet-versiona altistusterapiasta, jossa potilaan annetaan kokea ahdistuksen lähde kontrolloidussa yhteydessä sen sijaan, että hän vain yrittäisi vältellä sitä ikuisesti. Käsitykseni perhosista ällöttävinä, tunkeutuvina tai jotenkin pahoina korvautui totuudella: ne ovat harmittomia ja jopa jotenkin söpöjä.
Tätä uudistunutta mielipidettäni näistä perhosista koetteli kuitenkin koettelematon koi-memien purkautuminen muualla internetissä. Toisin kuin Facebook-sivun viesteissä, valtavirran koimemeemeissä keskitytään yleensä yksinomaan koiden vetovoimaan keinovaloa kohtaan (lampun läsnäolo saattaa hämmentää niitä ottamaan itsemurha-alttiita lentoreittejä, koska normaalisti ne suunnistavat kuun asennon mukaan), ja niiden pääosassa on yksi ainoa, pahaenteinen koi, joka ilmestyi alun perin Redditissä. Voin luottavaisin mielin sanoa, että tällaisen koiperhosen näkeminen omassa ikkunassani saisi minut kiljumaan, kunnes naamani irtoaisi. Mutta samalla kun jatkoin kuvan vastenmielisyyttä, loputtomasti remixattu typerä vitsi tuotti minulle iloa.
ARE WE DONE NOW WITH THIS MEME PLEASE! I CAN ONLY TAKE THIS MUCH#MOTH #mothmemes #mothmeme #lamp #endme #ibegyou pic.twitter.com/N1l2mNRK00
– Old Man Jenkins 🌍 (@JenkinsVEVO) September 27, 2018 klo 9:58pm PDT
Kun koi-memit olivat kulkeneet menojaan, ainakin mitä tulee koko internetiin, pystyin tuskin enää loihtimaan esiin sitä kauhua, joka minulla oli aikoinaan kohdatessani tällaisen otuksen. Koit olivat nyt suloisia, lempeitä ja mahdottoman rakkauden omaan tuhoonsa ajamia. Niiden käyttäytymisen näennäinen typeryys oli oikeastaan puhtauden mitta.
Kiitos siis sille, joka auttoi viemään koi-memit viraaliksi, siitä, että näytit minulle, miten typerä olen ollut kaikki nämä vuodet. Juuri viime yönä jonkinlainen hyönteinen – ei koi, mutta varmasti koin kaltainen – pääsi asuntooni ja asettui lampunvarjostimen sisälle. En yrittänyt ravistaa
sitä ulos ja tappaa sitä, koska tiesin, että se oli vain eksynyt eikä tarkoittanut minulle mitään pahaa. Lopulta sammutin valon ja menin nukkumaan, toivoen, että se löytäisi vapauden pois lampun luota.
Saa nähdä, miten suhtaudun isompaan, karvaisempaan tai paniikissa olevaan koiperhoseen tulevaisuudessa – ja onko meemeillä todellista kuntouttavaa voimaa. Mutta toistaiseksi: Team Moth.”
Miles Klee
Miles Klee on MEL:n vakituinen panssaripaitainen törkypäällikkö, paskanjauhaja ja meemiasiantuntija. Hän on myös romaanin ’Ivyland’ ja tarinakokoelman ’True False’ kirjoittaja.