Odottaminen on vaikeaa. Odottaminen, kun Jumala näyttää olevan hiljaa, on vielä vaikeampaa.
Olen ensimmäinen, joka myöntää, että Jumalan ”ei”-vastaukset ovat vaikeita ja hämmentäviä, erityisesti silloin, kun tarvitsemme aidosti perushuoltoa. Työn menetys on ollut yksi monista vaikeista ja hämmentävistä kausista, jotka vaimoni ja minä olemme kokeneet. Huolimatta siitä, että koimme työpaikan menettämisen muutama vuosi sitten, pitkän työttömyyskauden kestäminen toista kertaa on tuonut mukanaan uusia haasteita, joihin liittyy epäselvä suunta ja monia suljettuja ovia. Olen rukoillut kärsivällisyyttä, etsinyt neuvoja ja hakenut lukemattomia työpaikkoja. Olen tullut levottomaksi odottaessani ja väsynyt etsimiseen. On tuntunut siltä, että Herra on ”muurannut tieni umpeen, niin etten pääse kulkemaan, ja hän on asettanut pimeyden poluilleni” (Job 19:8).
Niin vaikeaa kuin työttömyys onkin ollut, odottaminen ei ole perheelleni mitään uutta. Viimeisten kolmentoista vuoden aikana olemme olleet odottamisen koulussa, kun jatkuvat koettelemukset ovat saaneet meidät polvillemme ja murtaneet ylpeytemme. Armossaan Herra on opettanut meitä luottamaan häneen ja sanomaan: ”Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja hänen sanaansa minä toivon; minun sieluni odottaa Herraa enemmän kuin aamun vartijat, enemmän kuin aamun vartijat.” (Ps. 130:5-6)
Oletko rukoillut Jumalan johdatusta, mutta kohdannut hiljaisuutta? Oletko anonut huolenpitoa, mutta huomannut tilanteesi vain pahenevan? Painiskeletko kysymysten kanssa siitä, miksi Jumala vaikuttaa etäiseltä ja välinpitämättömältä? Huomaatko miettiväsi, loppuuko odotus koskaan? Odottamisen mukanaan tuomat kysymykset ja hämmennys ovat yhteisiä jokaiselle uskovalle jossain vaiheessa. Kun opimme luottamaan Jumalaan odottaessamme, tässä on kaksi asiaa, joita voimme tehdä.
1. Valitetaan ensin Jumalalle.
Kun koettelemukset tulevat, ensimmäinen reaktiomme on usein kysyä ”Miksi?”, minkä jälkeen ilmaisemme tuskamme toiselle henkilölle. Vaikka nämä voivat olla hyödyllisiä ja sopivia toimia oikeaan aikaan, on tärkeää, että tuomme tuskamme ja kysymyksemme ensin suoraan Jumalan eteen. Onneksi Raamattu näyttää meille, miten valittaa.
Job paini kysymysten ja voimakkaiden tunteiden kanssa vastauksena toimeentulonsa menettämiseen, mutta hän ohjasi ajatuksensa nopeasti Jumalalle, Hänelle, jonka hän tiesi olevan suvereeni kaiken suhteen. ”Siksi en hillitse suutani, puhun henkeni tuskassa, valitan sieluni katkeruudessa… Minä inhoan elämääni, en haluaisi elää ikuisesti. Jätä minut rauhaan, sillä minun päiväni ovat henkäys.” (Job 7:11, 16)
Myös Psalmien ja Valitusvirsien kirjoittajat ottavat mallia jumalallisen valituksen prosessista. Heidän rohkea ilmaisunsa raaoista tunteista saattaa saada meidät kiemurtelemaan, mutta se opettaa meitä tulemaan rehellisesti Jumalan eteen kysymyksiemme ja tunteidemme kanssa. Itse asiassa Jumala antaa meille korvansa, kaipaa, että valitamme hänelle, ja kutsuu meitä uskomaan taakkamme hänen huostaansa. ”Koska hän on kallistanut korvansa minun puoleeni, siksi minä huudan häntä niin kauan kuin elän.” (Ps. 116:2)
Ystävät, valitus on väline, joka kuljettaa haparoivia sanojamme Jumalalle, jotta hänen Henkensä auttaisi meitä saamaan takaisin hänen Sanansa lupaukset. Valitusvirsi ei ole merkki heikosta uskosta vaan väylä uuteen toivoon. Niin kauan kuin valituksemme sisältää sen harjoittelun, mikä on totta Jumalan luonteesta, se voi tarjota poistumisramppia valittamisen kehästä. ”Sieluni muistaa sitä jatkuvasti ja kumartuu minussa. Mutta tämän minä kutsun mieleeni, ja siksi minulla on toivoa: Hänen laupeutensa ei koskaan lopu, ne ovat uusia joka aamu; suuri on sinun uskollisuutesi.” (Lam. 3:20-23). Jumalalle valittaminen nostaa katseemme pois olosuhteistamme ja asettaa meidät tielle, joka johtaa Herran ylistämiseen, jopa tuskassamme.
2. Kaipaa enemmän Kristusta.
Liian usein rinnastamme olosuhteidemme tilan Jumalan luonteeseen. Kun elämä on mukavaa ja kätemme ovat kiireisiä työn parissa, on helppo nähdä Jumala rakastavana, uskollisena ja hyvänä. Mutta kun elämä kääntyy päälaelleen, työmme estyy tai rukouksemme näyttävät jäävän vastaamatta, Jumala vaikuttaa yhtäkkiä epäystävälliseltä ja etäiseltä. Onneksi Raamattu osoittaa meille eron olosuhteiden lohdutuksen kaipuun ja Kristuksen kaipuun välillä.
Vanhurskauskirjoittaja osoittaa meille, mitä tapahtuu, kun ilomme riippuu elämän olosuhteista. Kun koettelemuksia tulee, olemme taipuvaisia sanomaan: ”Olen unohtanut, mitä onni on, ja sanon: ’Kestävyyteni on kadonnut, samoin toivoni Herralta’.” (Lam. 3:17-18). Kun itse kaipasin uutta työpaikkaa ja kestin muita vaikeita koettelemuksia, toivo on todellakin tuntunut kaukaiselta, ja kestävyyteni on horjunut. Onneksi Jumalan sana muistuttaa meitä siunauksesta, joka löytyy hänen läsnäolonsa kaipuusta, sillä hänellä on ”iankaikkisen elämän sanat” (Joh. 6:68).
Armeliaisuudessaan ”Herra on hyvä niille, jotka odottavat häntä, sielulle, joka etsii häntä. On hyvä, että odotetaan hiljaa Herran pelastusta” (Lam. 3:25-26). ”Hiljaa” odottaminen kutsuu meitä nöyrtymään ja rukoilemaan, että hän tekee meistä prosessin aikana enemmän Kristuksen kaltaisia. Saatamme kysyä: ”Mikä on minun voimani, että minun pitäisi odottaa? Ja mikä on minun tarkoitukseni, että minun pitäisi olla kärsivällinen?” (Job 6:11). Mutta tässä on lopputavoite: Kun Jumala pidättelee jotakin, mitä kaipaamme, hän voi sen sijaan antaa meille enemmän itseään. Odottaessamme voimme sanoa: ”Herra on minun voimani ja kilpeni; häneen minun sydämeni luottaa, ja minua autetaan.” (Ps. 28:7)
Veljet ja sisaret, odottaminen voi opettaa meitä luottamaan, rakastamaan ja palvomaan Jumalaa sen vuoksi, kuka hän on, eikä sen vuoksi, mitä hän tekee meille. Odottaminen on hedelmällinen maaperä uskon kasvulle, jos käännymme kaipauksessamme pikemminkin Kristuksen puoleen kuin pois hänestä. Voimme muistaa Kristuksen uskollisuuden ristillä ja hänen huolenpitonsa elämästämme menneisyydessä sen sijaan, että keskittyisimme pelkästään siihen, että hän poistaa koettelemuksen elämästämme nyt. Kun rukoilemme tunteaksemme enemmän Kristusta, maalliset halumme asettuvat oikealle paikalleen kaipauksemme olla enemmän Vapahtajamme kaltaisia.
Työttömyys on turhauttavaa, ja pitkät odotuskaudet ovat vaikeita. Mutta on kaksi asiaa, joita voimme tehdä odottaessamme ratkaisua. Voimme tuoda rehellisen valituksemme Jumalan eteen ja kääntyä kaipauksessamme Kristuksen puoleen. Uskossa odottaminen osoittaa, että perimmäinen pyrkimyksemme on Jumalan kunnia. Voimme pyytää Herraa auttamaan meitä heijastamaan hänen luonnettaan odotuksessamme ja sen kautta tietäen, että hän kuuntelee rakkaudessa ja vastaa silloin ja sillä tavalla, joka kirkastaa hänen nimeään eniten. Ja tämä on aina odottamisen arvoista.