Persoona – ”Minä”, tavallisesti ihanteelliset puolet itsestämme, joita esitämme ulkomaailmalle.
Persoona on … funktionaalinen kompleksi, joka syntyy sopeutumisen tai henkilökohtaisen miellyttävyyden vuoksi.
Persoona on se, mitä ihminen ei todellisuudessa ole, mutta mitä hän itse sekä muut luulevat hänen olevan.
Persoona sosiaalisena naamiona
Alun perin sana persona tarkoitti naamiota, jota näyttelijät käyttivät osoittaakseen roolinsa. Tällä tasolla se on sekä suojapeite että voimavara muihin ihmisiin sekoittumisessa. Sivistynyt yhteiskunta on riippuvainen ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta persoonan kautta.
On tosiaan ihmisiä, joilta puuttuu kehittynyt persoona … he kompuroivat yhdestä sosiaalisesta solecismista toiseen, täysin harmittomina ja viattomina, sielukkaina tylsimyksinä tai viehättävinä lapsina, tai, jos he ovat naisia, tahdittomuutensa vuoksi pelättyinä aavemaisina kaskandroina, jotka ovat ikuisesti väärinymmärrettyjä, jotka eivät ikinä ymmärrä, mitä tarkoittavat, jotka pitävät anteeksiantamusta itsestäänselvyyksinä, jotka ovat sokeina maailmalle, jotka ovat toivottomia haaveilijoita. Heistä voimme nähdä, miten laiminlyöty persoona toimii.
Maski kollektiivisena kompromissina
Ennen kuin persoona on erotettu egosta, persoona koetaan yksilöllisyytenä. Itse asiassa yhtäältä sosiaalisena identiteettinä ja toisaalta ihannekuvana siinä ei ole juuri mitään yksilöllistä.
Persoona on nimensä mukaisesti vain kollektiivisen psyyken naamio, naamio, joka teeskentelee yksilöllisyyttä saaden muut ja itsensä uskomaan, että hän on yksilöllinen, vaikka hän vain näyttelee roolia, jonka kautta kollektiivinen psyyke puhuu.
Kun analysoimme persoonaa, riisumme naamion ja huomaamme, että se, mikä vaikutti yksilölliseltä, on pohjimmiltaan kollektiivista; toisin sanoen, että persoona oli vain kollektiivisen psyyken naamio. Pohjimmiltaan persoona ei ole mitään todellista: se on yksilön ja yhteiskunnan välinen kompromissi siitä, miltä ihmisen tulisi näyttää. Hän ottaa nimen, ansaitsee tittelin, hoitaa jotakin tehtävää, hän on sitä tai tätä. Tietyllä tavalla kaikki tämä on todellista, mutta suhteessa asianomaisen henkilön olennaiseen yksilöllisyyteen se on vain toissijainen todellisuus, kompromissimuodostelma, jonka tekemisessä muilla on usein suurempi osuus kuin hänellä itsellään.
Voittavan persoonan ansa
Psykologinen ymmärrys persoonasta suhteena ulkomaailmaan mahdollistaa persoonan omaksumisen ja poisjättämisen mielensä mukaan. Mutta palkitsemalla tietyn persoonan ulkomaailma kutsuu identifioitumaan siihen. Rahaa, kunnioitusta ja valtaa saavat ne, jotka pystyvät suoriutumaan yksimielisesti ja hyvin jossakin sosiaalisessa roolissa. Sen sijaan, että persoona olisi hyödyllinen mukavuus, siitä voi siis tulla ansa ja neuroosin lähde.
Ihminen ei voi päästä eroon itsestään keinotekoisen persoonallisuuden hyväksi ilman rangaistusta. Jopa yritys siihen aiheuttaa kaikissa tavallisissa tapauksissa tiedostamattomia reaktioita huonojen mielialojen, affektien, fobioiden, pakkomielteisten ajatusten, takapajuisten paheiden jne. muodossa. Yhteiskunnallinen ”vahva mies” on yksityiselämässään usein pelkkä lapsi, mitä tulee hänen omiin tunnetiloihinsa.
Soveltuvuuden ja hyvien tapojen vaatimukset ovat lisäkannustin omaksua sopiva naamio. Sitä, mitä naamion takana tapahtuu, kutsutaan silloin ”yksityiselämäksi”. Tämä tuskallisen tuttu tietoisuuden jako kahteen, usein järjettömän erilaiseen hahmoon on viiltävä psykologinen operaatio, jolla on väistämättä vaikutuksia alitajuntaan.
Identifioituminen persoonaan
Persoonaan identifioitumisen seurauksia ovat muun muassa seuraavat: kadotamme näkyvistä sen, keitä olemme ilman suojapeitettä; reaktiomme ovat kollektiivisten odotusten ennalta määräämiä (teemme ja ajattelemme ja tunnemme sitä, mitä persoonamme ”pitäisi” tehdä, ajatella ja tuntea); läheisemme valittavat emotionaalisesta etäisyydestämme; emmekä voi kuvitella elämäämme ilman sitä.
Siltä osin kuin egotietoisuus samaistuu persoonaan, laiminlyöty sisäinen elämä (joka henkilöityy varjoon ja animaan tai animukseen) aktivoituu kompensaationa. Seuraukset, jotka koetaan neuroosille tyypillisinä oireina, voivat stimuloida yksilöitymisprosessia.
Persoonan omalaatuisessa valinnassa ja rajauksessa on loppujen lopuksi jotakin yksilöllistä, ja … huolimatta egotietoisuuden yksinomaisesta identiteetistä persoonan kanssa tiedostamaton minuus, ihmisen todellinen yksilöllisyys, on aina läsnä ja tekee itsensä tuntuvaksi epäsuorasti, jos ei suoraan. Vaikka egotietoisuus on aluksi identtinen persoonan kanssa – sen kompromissiroolin kanssa, jossa esiinnymme yhteisön edessä – tiedostamatonta minää ei kuitenkaan voida koskaan tukahduttaa sukupuuttoon asti. Sen vaikutus ilmenee ennen kaikkea tiedostamattoman vastakkaisten ja kompensoivien sisältöjen erityisluonteessa. Tietoisen mielen puhtaasti henkilökohtainen asenne herättää alitajunnassa reaktioita, ja nämä yhdessä henkilökohtaisten tukahdutusten kanssa sisältävät yksilöllisen kehityksen siemenet.
© Daryl Sharpin Jungin sanakirjasta, jäljennetty tekijän luvalla.
Tämän aiheen jatkotoimenpiteet
Jos tämä aihe on antanut sinulle ajattelemisen aihetta, yksi keino jatkotoimenpiteisiin ryhtymiseksi on osallistua Jungin analyysiprosessiin.
Voidakseni auttaa sinua tutkimaan tätä asiaa tarkemmin, minulla on joitakin hyödyllisiä artikkeleita ja sivuja tällä verkkosivustolla. Esimerkiksi:
Työskentely jungilaisen teorian ja käytännön kanssa käsittelee syventymistä jungilaiseen työskentelyyn.
Jungilainen analyysi – seikkailu minuuteen tutkii aihetta tarkemmin.
Jos haluat oppia minusta lisää, katso Jungian Analyst – Melbourne.
Voit kuunnella podcastia Laura Londonin kanssa hänen Speaking of Jung -sarjassaan, katso tämä Podcast with Laura London.
Nykyisinä nettitapaamisten ja Covidista johtuvan ”sosiaalisen etäisyyden” päivinä ei ole harvinaista keskustella verkossa. Jos haluat ottaa yhteyttä alustavaa yhteydenottoa varten nähdäksesi, onko mahdollista työskennellä kanssani, katso Yhteydenottosivuni alustavaa tiedusteluasi varten.