Tiedättekö sen, kun valitsette hieman kiiltävämmän omenan, tai harmittelette (hetkellisesti), kun kädessänne oleva Big Mac ei näytä yhtään siltä kuin Big Mac mainoksessa? Pidit siitä tai et, estetiikka vaikuttaa kuluttajien arvostelukykyyn yhtä paljon – usein jopa enemmän kuin – sisältö. Mutta ei siksi, että olisimme hirviöitä. Elämme hyper-visuaalisessa, hyper-kaupallisessa maailmassa, jossa kaikkea hampurilaisista masennuslääkkeisiin markkinoidaan meille vahvalla esteettisellä komponentilla, esimerkiksi kun masentunut nainen on vihdoin taas toiveikas, ikkunan sälekaihtimet avautuvat (jee!) ja ehkä huomaamme, että hänen hampaansa näyttävät hieman valkoisemmilta. Visuaalisuus on viestinnällinen pätkä, jota käytetään usein antamaan laadun tunnetta.
Sama pätee myös juomiin – kyllä, jopa vallattomana ”käsityön” aikakautena, kun me kaikki janoamme aitoutta, myös visuaalisuutta tuunataan markkinointitarkoituksiin. Minkä vuoksi esimerkiksi viskiä, yhtä juomahistorian kunnioitetuimmista tisleistä, ”korjataan” hyvin usein karamellivärillä. Kaikki etsimämme maku voi olla jo pullossa, mutta tuottaja tietää, että yhdistämme monimutkaisuuden ja tyylin tiettyyn värisävyyn. Sama pätee myös viiniin. Siitä ei vain puhuta, ei ainakaan niin paljon, että me kaikki hermostuisimme oikein kunnolla ja ryntäämme lähimpään chateauhun vaatimaan vastauksia.
Ei sillä, ettemme puhuisi mistään viinin lisäaineista. Emme vain oikeastaan puhu joistakin niistä, kuten Mega Purplesta, painajaismaiselta Barneyltä kuulostavasta rypäletiivisteestä, jota tuhannet viinitilat käyttävät vaivihkaa ”värinkorjaukseen” pulloissaan. Mega Purple on valmistettu Rubired-nimisestä teinturier-rypäleestä, ja se on erittäin runsasvärinen (”teinturier” on ranskankielinen sana rypälelajikkeelle, jolla on sekä punainen kuori että punainen hedelmäliha, mistä johtuu sen kyky lisätä syvää värisävyä). Mega Purple -viinin valmistamiseksi Rubired-rypäleistä valmistetaan eräänlainen viini, jossa on tonneittain jäännössokeria (noin 68 prosenttia) ja erittäin runsas väri. Jos ja kun Mega Purplea käytetään, mikä on paljon, sitä käytetään yleensä erittäin pieninä annoksina. Se on niin ”mega”, että muuta ei oikeastaan tarvita.
Miksi viinitilat sitten käyttävät sitä? Ja miksi ne ovat niin kauhuissaan siitä, että saamme tietää siitä? Yksi merkittävä tekijä on tuo visuaalinen/markkinointijuttu. Emme ole myöntäneet sitä itsellemme, mutta tunnumme pitävän punaviineistämme nykyään todella punaisina. Etenkin jos ostamme halvalla, kun näemme lasissa kauniin tummanpuhuvan violetin värin, uskomme saavamme enemmän ”syvyyttä” kuin mitä 9 dollarin pullossa todellisuudessa saattaa olla. Värin rikastuttamisen lisäksi Mega Purple -viinin uskotaan lisäävän ”pyöreyttä” ja lisäävän hedelmäisyyttä tai jäännössokeria viinissä, jonka runko ei ehkä ole ollut toivottua parempi. Viininviljelijät käyttävät Mega Purplea myös peittämään pyratsiineja, yhdisteitä, jotka antavat tietyille viineille erehtymättömän vihreän paprikan maun. Vaikka kasviperäiset maut eivät aina olekaan epätoivottavia ja sopivat yleensä hyvin vanhenemiseen, niitä on paljon vaikeampi myydä kuin isoja, hedelmäisiä viinejä, jotka lupaavat maistua tanniiniselta karhunvatukkaräjähdykseltä 14,5 prosentin tilavuusprosentilla.
Vaikuttaa siltä, että voisi luulla, että jotain Mega Purple -nimistä ainetta käytetään vain irtotavarana olevissa halvoissa viineissä, jotka reunustavat päivittäistavarakauppojen myymälähyllyjä ja jotka tavallisesti tulevat 14 dollaria maksavissa kahden litran pulloissa. Vaikka nämä viinit luottavat varmasti Mega Purpleen luodessaan yleisiä, hedelmäisiä ja pehmeämpiä punaviinejään, myös kalliimpia viinejä valmistavat pienemmät viinitilat käyttävät oletettavasti Mega Purplea. Ilmeisistä syistä viininviljelijöitä ei ole helppo saada myöntämään avoimesti, että he käyttävät Mega Purplea.
Ja siksi emme voi oikeastaan arvioida vaikutusta, koska emme tiedä, kuka tekee mitä Mega Purplen kanssa ja kuinka paljon sitä lisätään. Tiedämme, että aineen on sanottu pehmentävän, ellei jopa neutralisoivan viinin luontaisia aromeja, jos sitä lisätään liikaa, mikä on osasyy siihen, miksi Mega Purple on vaarallinen vakiokäytäntönä. Toki saat sitä, mitä voit odottaa 11 dollarin hintaiselta australialaiselta Shirazilta, mutta sinut on myös opetettu odottamaan sitä, koska viinitila on hiljaa käyttänyt Mega Purplea varmistaakseen ”Shirazin” maun johdonmukaisuuden. (Tai mitä viiniä sitten ostatkin, vaikka Mega Purplea, kuten voitte kuvitella, käytetään luultavasti tummemmissa viineissä, joissa halutaan isoja, lihavia hedelmiä ja täyteläisempiä värejä.)
Monet viininviljelijät vakuuttavat nimettöminä, että he käyttävät vain hyvin pientä osuutta Mega Purplea, jolla säädetään väriä, mutta jolla ei ole vaikutusta aromiin tai makuun. Mutta koska kukaan ei oikeasti kerro meille mitään, mihin helvettiin meidän pitäisi luottaa? Toistaiseksi voimme ehkä vain suositella, että he nimeävät aineen uudelleen joksikin vähemmän 1984-mäiseksi.