Köysirakenteinen silta, siltamuoto, jossa kannen paino tuetaan useilla lähes suorilla diagonaalikaapeleilla, jotka ovat jännitettyinä ja kulkevat suoraan yhteen tai useampaan pystysuoraan torniin. Tornit siirtävät kaapeleiden voimat perustuksiin pystysuoran puristuksen kautta. Kaapeleiden vetovoimat asettavat kannen myös vaakasuoraan puristukseen.
Evgeny Gerashchenko
Encyclopædia Britannica, Inc.
Encyclopædia Britannica, Inc.
Vaijerikaarisiltojen rakentamisessa noudatetaan yleensä konsolimenetelmää, joten niiden rakentaminen alkaa kaislikoiden upottamisella ja tornien ja ankkurointien pystyttämisellä. Kun torni on rakennettu, rakennetaan yksi kaapeli ja osa kannesta kumpaankin suuntaan. Kukin kannen osa jännitetään ennen jatkamista. Prosessi toistetaan, kunnes kannen osat kohtaavat keskellä, jossa ne liitetään toisiinsa. Päät ankkuroidaan tukipisteisiin.
Encyclopædia Britannica, Inc.
Vaijerisillat tarjoavat suunnittelijalle monenlaisia mahdollisuuksia paitsi kannen ja kaapeleiden materiaalien myös kaapeleiden geometrisen sijoittelun suhteen. Varhaisissa esimerkeissä, kuten Strömsundin sillassa Ruotsissa (1956), käytettiin vain kahta kaapelia, jotka oli kiinnitetty lähes samaan kohtaan korkealla tornissa ja jotka levittäytyivät kannen tukemiseksi toisistaan kaukana oleviin kohtiin. Düsseldorfin Rein-joen yli Saksassa vuonna 1973 rakennetussa Oberkasseler-sillassa sen sijaan käytettiin yhtä tornia 254-metristen kaksoisjännevälien keskellä. Neljä kaapelia oli sijoitettu harppu- tai rinnakkaisjärjestelyyn, ja ne sijaitsivat tasaisin välimatkoin sekä tornin yläosassa että kannen keskilinjalla. Bonn-Nordin silta Bonnissa Saksassa (1966) oli ensimmäinen suuri köysisilta, jossa käytettiin suurta määrää ohuempia kaapeleita suhteellisen harvojen mutta raskaampien kaapeleiden sijasta – teknisenä etuna oli se, että useammilla kaapeleilla voitiin käyttää ohuempaa kantta. Tällaisista monikerroksisista järjestelyistä tuli sittemmin varsin yleisiä. Bonn-Nordin sillan, kuten useimpien 1950- ja 1960-luvuilla rakennettujen köysisiltojen, laatikkopalkkikansi oli valmistettu teräksestä. 1970-luvulta lähtien käytettiin kuitenkin yhä useammin betonikantta.
stefg74
Yhdysvaltojen köysisiltojen rakenteet ovat heijastelleet suuntauksia sekä köysien sijoittelussa että kannen materiaalissa. Washingtonin osavaltiossa sijaitsevan Columbia-joen ylittävän Pasco-Kennewickin sillan (1978) 294 metrin (981 jalan) keskijänneväli tukeutui kahteen betoniseen kaksoistorniin, ja kaapelit levittäytyivät betonikanteen ajoradan molemmin puolin. Samat suunnittelijat loivat Ohio-joen ylittävän East End Bridge -sillan (1985), jonka pääjänneväli on 270 metriä (900 jalkaa) ja sivujänneväli 182 metriä (608 jalkaa). Yksittäinen betonitorni on poikkisuunnassa pitkän kolmion muotoinen, ja kaapelit on sijoitettu viuhkamaisesti. Pasco-Kennewickin sillalla on kuitenkin kaksi rinnakkaista kaapelisarjaa, kun taas East Endin sillalla on vain yksi kaapelisarja, joka viuhkamaisesti levittäytyy yhdestä tasosta tornin kohdalla kahteen tasoon teräs- ja betonikannen kohdalla niin, että siirryttäessä pelkkästä profiilistaan pituussuuntaiseen näkymään kaapelit eivät ole samassa linjassa keskenään. Eugene Figgin ja Jean Muellerin suunnitteleman Sunshine Skyway -sillan (1987) pääjänneväli on 360 metriä (1 200 jalkaa), ja se ylittää Tampa Bayn Floridassa. Myös siinä käytetään yhtä kaapelitasoa, mutta kaapelit pysyvät yhdessä tasossa, joka viuhkuu kannen keskellä.
© felixmizioznikov/iStock.com
MadMaxMarchHare
Dames Pointin silta (1987), jonka Howard Needles suunnitteli yhdessä Ulrich Finsterwalderin kanssa, oli Yhdysvaltojen pisin köysirakenteinen silta, kunnes Arthur Ravenelin silta avattiin Etelä-Carolinassa vuonna 2005. Dames Point Bridge ylittää St. Johns -joen Jacksonvillessä, Floridassa, ja sen pääjänneväli on 390 metriä (1 300 jalkaa) ja sivujänneväli 200 metriä (660 jalkaa). Teräsbetonista valmistetuista H-kirjaimen muotoisista torneista kaksi harppimuodostelmassa olevaa pilaritasoa kannattelevat teräsbetonipalkkeja. Tornit on muotoiltu huolellisesti, jotta ne eivät näyttäisi jäykiltä. Vuonna 2011 Arthur Ravenelin sillan ohitti puolestaan John James Audubonin sillan avaaminen Louisianassa. John James Audubon Bridge on ainoa Mississippi-joen ylittävä silta Natchezin, Mississippin osavaltion ja Baton Rougen, Louisianan osavaltion välillä, ja sen pääjänneväli on 482 metriä (1 583 jalkaa).