Vanhassa Egyptissä käytettiin tiiliholveja, lähinnä viemäröintiin. Kaldealaiset ja assyrialaiset käyttivät holveja samaan tarkoitukseen, mutta näyttävät myös käyttäneen arkkitehtonisesti korkeita kupoleita ja tynnyriholveja. Kreikkalaiset eivät käyttäneet holveja.
Roomalaiset omaksuivat etruskien holvitekniikan ja aloittivat sen 1. vuosisadalla. jKr. kypsän holvijärjestelmän kehittämisen. Valamalla betonia yhdeksi kiinteäksi massaksi roomalaiset loivat täydellisen jäykkiä holveja, joissa ei ollut ulkoisia työntövoimia ja jotka eivät vaatineet tukipilareita. Näin holvit ja kupolit voitiin helposti pystyttää laajojen tilojen päälle, jolloin saatiin aikaan vaikuttavia ja monimutkaisia termejä, amfiteattereita ja basilikoita.
Roomalaiset holvit olivat perusta, jonka pohjalta keskiajalla kehitettiin monimutkaisempia ja monipuolisempia muotoja. Tunneli- eli tynnyriholvi ulottuu kahden seinän väliin kuin jatkuva kaari. Risti- eli uraholvi muodostuu kahden tynnyriholvin leikkaamisesta suorassa kulmassa, jolloin syntyy pinta, jonka neljällä sivulla on kaarevia aukkoja ja jossa kuormitus keskittyy neliön tai suorakulmion neljään kulmapisteeseen. Puoliympyrän muotoista kaarta käytettiin yleisesti romaanisissa holveissa kaikkialla Euroopassa, ja roomalainen ristiholvi oli tyyppi, jota käytettiin neliön tai suorakulmion muotoisten osastojen peittämiseen.
Ristiholvin niveliä ja sivuja vahvistavia jousia käytettiin ensimmäisen kerran Sant’Ambrogion kirkossa Milanossa (11. s.). Kun kehitettiin järjestelmä, jossa kylkiluiden avulla muodostettiin täydellinen orgaaninen tukirunko, siitä tuli yksi täydellistyneen goottilaisen arkkitehtuurin perusperiaatteista. Kylkiholvien käyttö johti 12. vuosisadasta alkaen holvimuotojen monimutkaistumiseen.
Keskiaikaisessa arkkitehtuurissa 13. vuosisadasta alkaen hallitseva teräväkärkinen kaari auttoi voittamaan vaikeudet, joita aiheutui siitä, että pitkulaisia osastoja holvattiin yksinomaan puoliympyränmuotoisilla profiileilla, ja saattamaan eri jännevälien väliset eri kylkiholvit samalle korkeudelle ulottuvaan kruunuunsa. Jotkin holviosastot tai lahdet oli jaettu kylkiluiden avulla kuuteen osaan, ja niitä kutsuttiin kuusiosaisiksi holveiksi, mutta yleensä vallitsi neliosainen holvi. Englannissa kylkiholvien moninkertaistaminen rakenteellisiin ja koristeellisiin tarkoituksiin huipentui 1400-luvulla perpendikulaarisen tyylin taidokkaaseen viuhkaholviin.
Renessanssin ja barokin ajan arkkitehdit hylkäsivät goottilaiset menetelmät ja palasivat roomalaisiin holvimuotoihin. Näihin perusmuotoihin lisättiin uusia laitteita, kuten puolielliptisen muotoisia tynnyriholveja, rumpujen päälle asennettuja kupoleita ja ristiholveja, joissa on elliptisen muotoisia nivoja. Nykyaikana teräsbetonista valmistetaan kevytrakenteisia holveja, joissa ei ole työntövoimaa.
- Johdanto
- Holvien luonne
- Teknisiä näkökohtia
- Holvien historiaa
- Kirjallisuusluettelo