Potilaiden, joilla on harvinaisia perinnöllisiä galaktoosi-intoleranssihäiriöitä, Lappin laktaasinpuutos tai glukoosi-galaktoosi-imeytymishäiriö, ei tule käyttää tätä lääkettä.
Amiodaroni voi aiheuttaa vakavia haittavaikutuksia, jotka vaikuttavat silmiin, sydämeen, keuhkoihin, maksaan, kilpirauhaseen, ihoon ja ääreishermostoon (ks. kohta 4.8). Koska nämä reaktiot voivat olla viivästyneitä, pitkäaikaista hoitoa saavia potilaita on valvottava huolellisesti. Koska ei-toivotut vaikutukset ovat yleensä annoksesta riippuvaisia, on annettava pienin tehokas ylläpitoannos.
Anestesia: Varovaisuutta on noudatettava yleisanestesiassa olevilla potilailla, myös potilailla, jotka saavat korkea-annoksista happihoitoa. Ennen leikkausta anestesialääkärille on ilmoitettava, että potilas käyttää amiodaronia (ks. kohdat 4.5 ja 4.8 ”Yhteisvaikutukset muiden lääkevalmisteiden kanssa sekä muut yhteisvaikutukset” ja ”Haittavaikutukset”)
Sydänhäiriöt (ks. kohta 4.8): Liian suuri amiodaroniannos voi johtaa vaikeaan bradykardiaan ja johtumishäiriöihin, joihin liittyy idioventrikulaarisen rytmin ilmaantuminen, erityisesti iäkkäillä potilailla tai digitalishoidon aikana. Näissä tilanteissa amiodaronihoito on lopetettava. Tarvittaessa voidaan antaa beeta-adrenostimulantteja tai glukagonia. Jos bradykardia on vaikea ja oireinen, sydämentahdistimen asettamista on harkittava amiodaronin pitkän puoliintumisajan vuoksi.
Amiodaroni ei ole vasta-aiheinen potilailla, joilla on piilevä tai ilmeinen sydämen vajaatoiminta, mutta varovaisuutta on noudatettava, koska joskus olemassa oleva sydämen vajaatoiminta voi pahentua. Tällaisissa tapauksissa amiodaronia voidaan käyttää muiden asianmukaisten hoitojen kanssa.
Amiodaronia käyttävillä potilailla on havaittu QT-intervallin pidentymistä, mikä vastaa pidentynyttä repolarisaatiota, johon saattaa liittyä U-aaltojen ja deformoituneiden T-aaltojen kehittymistä. Nämä muutokset ovat osoitus sen farmakologisesta vaikutuksesta eivätkä kuvasta toksisuutta.
Iäkkäillä potilailla syke saattaa laskea huomattavasti.
Hoito on lopetettava, jos alkaa toisen tai kolmannen asteen AV-blokki, sinus-eteus-blokki tai bifaskikulaarinen blokki. Ennen amiodaronin aloittamista on suositeltavaa tehdä EKG ja arvioida seerumin kaliumpitoisuus. EKG:n seurantaa suositellaan koko hoidon ajan.
Amiodaronilla on vähäinen pro-arytminen vaikutus. Uusien rytmihäiriöiden puhkeamista tai hoidettujen rytmihäiriöiden pahenemista on havaittu, joskus kuolemaan johtaneena. On tärkeää, mutta vaikeaa määrittää, johtuuko tämä vaikutus lääkkeen tehon puutteesta proarytmisestä vaikutuksesta, liittyykö tämä sydämen tilan pahenemiseen vai ei. Pro-arytmisiä vaikutuksia esiintyy yleensä QT-aikaa pidentävien tekijöiden, kuten lääkkeiden yhteisvaikutusten ja/tai elektrolyyttisten häiriöiden yhteydessä (ks. kohdat 4.5 ja 4.8). QT-intervallin pidentymisestä huolimatta amiodaronin torsadogeeninen aktiivisuus on vähäinen
Amiodaroni saattaa nostaa defibrillointikynnystä ja/tai tahdistuskynnystä potilailla, joilla on implantoitava kardioverteridefibrillaattori tai sydämentahdistin, mikä voi vaikuttaa haitallisesti laitteen tehoon. Säännöllisiä testejä suositellaan laitteen moitteettoman toiminnan varmistamiseksi hoidon aloittamisen tai asennon muuttamisen jälkeen.
Vaikea bradykardia ja sydämen salpaus (ks. kohta 4.5):
Hengenvaarallisia bradykardia- ja sydämen salpaustapauksia on havaittu, kun sofosbuviiria sisältäviä hoitoja on käytetty yhdessä amiodaronin kanssa.
Bradykardiaa on yleensä esiintynyt tuntien tai päivien kuluessa, mutta myöhempiä tapauksia on useimmiten havaittu jopa 2 viikkoa HCV-hoidon aloittamisen jälkeen.
Amiodaronia tulee käyttää sofosbuviiria sisältävää hoitoa saaville potilaille vain silloin, kun muita vaihtoehtoisia rytmihäiriöhoitoja ei siedetä tai ne ovat vasta-aiheisia.
Mikäli amiodaronin samanaikaista käyttöä pidetään tarpeellisena, suositellaan, että potilaille tehdään sydänseuranta laitoshoidossa ensimmäisten 48 tunnin ajan samanaikaisesta hoidosta, minkä jälkeen sydämen sykettä on seurattava avohoidossa tai omatoimisesti päivittäin vähintään kahden ensimmäisen hoitoviikon ajan.
Amiodaronin pitkän puoliintumisajan vuoksi edellä kuvattu sydämen seuranta on suoritettava myös potilaille, jotka ovat lopettaneet amiodaronin käytön viimeisten kuukausien aikana ja joille on tarkoitus aloittaa sofosbuviiria sisältävä hoito.
Kaikkia potilaita, jotka saavat amiodaronia yhdessä sofosbuviiria sisältävän hoito-ohjelman kanssa, on varoitettava bradykardian ja sydämen pysähtymisen oireista, ja heitä on kehotettava hakeutumaan kiireellisesti lääkärin hoitoon, jos he kokevat niitä.
Maksan ja sappiteiden häiriöt (ks. kohta 4.8): Amiodaroniin voi liittyä erilaisia maksavaikutuksia, kuten kirroosi, hepatiitti, keltaisuus ja maksan vajaatoiminta. Joissakin tapauksissa, erityisesti pitkäaikaisen hoidon jälkeen, näiden vaikutusten lopputulos on ollut kuolemaan johtava, vaikkakin harvoin niitä on esiintynyt pian hoidon aloittamisen jälkeen erityisesti suonensisäisen amiodaronin jälkeen. On suositeltavaa seurata maksan toimintaa, erityisesti transaminaaseja, ennen hoitoa ja 6 kuukauden välein sen jälkeen. Amiodaroniannosta on pienennettävä tai hoito on lopetettava, jos transaminaasien nousu on yli kolminkertainen normaaliin verrattuna.
Hoidon alussa voi esiintyä seerumin transaminaasien nousua, joka voi olla yksittäistä (1,5-3-kertainen normaaliin verrattuna). Nämä voivat palautua normaaliksi annosta pienennettäessä tai joskus spontaanisti.
Es saattaa esiintyä yksittäisiä akuutteja maksan toimintahäiriöitä, joihin liittyy seerumin transaminaasien nousua ja/tai keltaisuutta; tällaisissa tapauksissa hoito on lopetettava.
Kroonisia maksasairauksia on raportoitu. Laboratoriokokeiden muutosten, jotka voivat olla vähäisiä (transaminaasit koholla 1,5-5-kertaisesti normaaliin nähden) tai kliinisten oireiden (mahdollinen hepatomegalia) pitäisi viitata tähän diagnoosiin hoidon aikana yli 6 kuukauden ajan. Maksan toimintakokeiden säännöllinen seuranta on siksi suositeltavaa. Poikkeavat kliiniset ja laboratoriokokeiden tulokset taantuvat yleensä hoidon lopettamisen jälkeen, mutta kuolemaan johtaneita tapauksia on raportoitu. Histologiset löydökset voivat muistuttaa pseudoalkoholihepatiittia, mutta ne voivat olla vaihtelevia ja sisältää kirroosia.
Kirjallisuudessa ei ole raportoitu alkoholin maksan haittavaikutusten voimistumisesta; potilaita on kuitenkin kehotettava kohtuullistamaan alkoholin käyttöä amiodaronia käytettäessä.
Silmäsairaudet (ks. kohta 4.8): jos näön hämärtyminen tai heikkeneminen ilmenee, täydellinen silmätutkimus, mukaan lukien silmänpohjan silmänpohjan tähystys (fundoskooppi), on suoritettava viipymättä. Optisen neuropatian ja/tai optisen neuriitin ilmaantuminen edellyttää amiodaronin lopettamista mahdollisen sokeutumiseen etenemisen vuoksi. Ellei näön hämärtymistä tai heikkenemistä esiinny, silmätutkimus suositellaan tehtäväksi vuosittain.
Hengityselinten, rintakehän ja välikarsinan häiriöt (ks. kohta 4.8): Potilaat on arvioitava huolellisesti kliinisesti ja rintakehän röntgenkuvausta on harkittava ennen hoidon aloittamista. Erityinen huolenaihe amiodaronia käyttävillä potilailla on keuhkotoksisuus, jonka oireita ovat hengenahdistus (joka voi olla vaikeaa ja selittämätöntä sydämen nykytilasta johtuen), ei-tuotannollinen yskä ja yleisen terveydentilan heikkeneminen (väsymys, laihtuminen ja kuume). Alku on yleensä hidas, mutta voi edetä nopeasti. Suurin osa tapauksista on raportoitu pitkäaikaishoidon yhteydessä, mutta muutamia tapauksia on ilmennyt pian hoidon aloittamisen jälkeen. Keuhkotoksisuus voi ilmetä myös keuhkofibroosina, keuhkopussin tulehduksena tai keuhkoputkentulehduksena, mukaan lukien yliherkkyys-, alveolaarinen, interstitiaalinen tai bronchiolitis obliterans -organisaatiopneumoniitti. Jos keuhkotoksisuutta epäillään hoidon aikana, rintakehän röntgenkuvaus on toistettava ja siihen on liitettävä keuhkojen toimintakokeet, mukaan lukien mahdollisuuksien mukaan siirtokertoimen mittaus. Alkuvaiheen radiologisia muutoksia voi olla vaikea erottaa keuhkovaltimotukoksesta. Keuhkotoksisuus on yleensä ollut palautuvaa amiodaronihoidon varhaisen lopettamisen jälkeen kortikosteroidihoidon kanssa tai ilman sitä. Kliiniset oireet häviävät usein muutamassa viikossa, minkä jälkeen radiologiset oireet ja keuhkojen toiminta paranevat hitaammin. Joidenkin potilaiden tila voi kuitenkin huonontua amiodaronin lopettamisesta huolimatta.
Endokriiniset häiriöt (ks. kohta 4.8): Amiodaroni voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa tai kilpirauhasen liikatoimintaa erityisesti potilailla, joilla on aiemmin ollut kilpirauhasen häiriöitä. Kliininen ja biologinen seuranta (mukaan lukien ultrasensitiivinen TSH ) on suoritettava ennen hoitoa kaikille potilaille. Seurantaa on suoritettava hoidon aikana, 6 kuukauden välein ja useita kuukausia hoidon lopettamisen jälkeen. Tämä on erityisen tärkeää iäkkäillä henkilöillä. Potilaille, joiden anamneesi viittaa lisääntyneeseen kilpirauhasen toimintahäiriön riskiin, suositellaan säännöllistä arviointia. Seerumin usTSH-taso on mitattava, kun kilpirauhasen toimintahäiriötä epäillään.
Amiodaroni sisältää jodia ja voi siten häiritä radiojodin ottoa. Kilpirauhasen toimintakokeet (vapaa-T3, vapaa-T4, usTSH) ovat kuitenkin edelleen tulkittavissa. Amiodaroni estää levotyroksiinin (T4) perifeeristä muuntumista trijodityroniiniksi (T3) ja saattaa aiheuttaa yksittäisiä biokemiallisia muutoksia (seerumin vapaan-T4:n lisääntyminen, vapaan-T3:n ollessa lievästi alentunut tai jopa normaali) kliinisesti kilpirauhaspotilailla. Tällaisissa tapauksissa ei ole syytä keskeyttää amiodaronihoitoa, jos kilpirauhassairaudesta ei ole kliinistä tai muuta biologista (usTSH) näyttöä.
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Kilpirauhasen vajaatoimintaa on syytä epäillä, jos esiintyy seuraavia kliinisiä oireita: painonnousu, kylmäintoleranssi, vähentynyt aktiivisuus, liiallinen bradykardia. Diagnoosia tukee seerumin usTSH:n nousu ja liioiteltu
TSH-vaste TRH:lle. T3- ja T4-pitoisuudet voivat olla alhaiset. Euthyroidismi saavutetaan yleensä 3 kuukauden kuluessa hoidon lopettamisesta. Hengenvaarallisissa tilanteissa amiodaronihoitoa voidaan jatkaa yhdessä levotyroksiinin kanssa. Levotyroksiinin annosta säädetään TSH-tasojen mukaan.
Kilpirauhasen vajaatoiminta
Kilpirauhasen vajaatoimintaa voi esiintyä amiodaronihoidon aikana tai jopa useita kuukausia hoidon lopettamisen jälkeen. Kliinisten piirteiden, kuten laihtuminen, astenia, levottomuus, sydämen sykkeen nousu, rytmihäiriöiden alkaminen, angina pectoris, kongestiivinen sydämen vajaatoiminta, tulee varoittaa lääkäriä. Diagnoosia tukee seerumin usTSH-pitoisuuden lasku, kohonnut T3-arvo ja vähentynyt TSH-vaste tyrotropiinia vapauttavalle hormonille. Myös käänteisen T3:n (rT3) kohoamista voidaan havaita.
Kilpirauhasen liikatoiminnassa hoito on lopetettava. Kliininen toipuminen tapahtuu yleensä muutamassa kuukaudessa, vaikka vakavia, joskus kuolemaan johtaneita tapauksia on raportoitu. Kliininen toipuminen edeltää kilpirauhasen toimintakokeiden normalisoitumista.
Kilpirauhasen vaikean liikatoiminnan hoitoon on käytetty kilpirauhaslääkkeitä; aluksi saatetaan tarvita suuria annoksia. Ne eivät välttämättä aina tehoa, ja samanaikainen suuriannoksinen kortikosteroidihoito (esim. 1 mg/kg prednisolonia) voi olla tarpeen useiden viikkojen ajan.”
Hermoston toimintahäiriöt (ks. kohta 4.8): Amiodaroni voi aiheuttaa perifeeristä sensomotorista neuropatiaa ja/tai myopatiaa. Molemmat näistä tiloista voivat olla vakavia, vaikka toipuminen tapahtuu yleensä useiden kuukausien kuluessa amiodaronin lopettamisen jälkeen; toipuminen voi kuitenkin joskus olla epätäydellistä.
Ihon ja ihonalaisen kudoksen häiriöt (ks. kohta 4.8): voi esiintyä yliherkkyyttä auringonvalolle, joka voi jatkua vielä useiden kuukausien kuluttua amiodaronin lopettamisesta, ja amiodaronia käyttäviä potilaita on neuvottava välttämään altistumista auringonvalolle tai, jos se on mahdotonta välttää, käyttämään riittävää suojaa. 8). jos SJS:n, TEN:n oireita tai merkkejä (esim. etenevä ihottuma, johon liittyy usein rakkuloita tai limakalvovaurioita) esiintyy, amiodaronihoito on lopetettava välittömästi.
Lääkeinteraktiot (ks. kohta 4.5)
Amiodaronin samanaikaista käyttöä ei suositella seuraavien lääkkeiden kanssa: beetasalpaajat, syketaajuutta alentavat kalsiumkanavan estäjät (verapamiili, diltiatseemi), stimuloivat laksatiiviset aineet, jotka voivat aiheuttaa hypokalemiaa.
Flekainidin plasmapitoisuuksien on raportoitu kohonneen amiodaronin samanaikaisen annon yhteydessä. Flekainidiannosta on pienennettävä vastaavasti ja potilasta on seurattava tarkasti.