Podcast: Lataa (Kesto: 12:00 – 11.0MB)
Tilaa podcast:
Kun olet elämäsi käännekohdan, siirtymävaiheen tai tärkeän päätöksen edessä, mietin…
Haetko vastausta punnitsemalla kaikkia vaihtoehtoja harkitusti ja rationaalisesti? Vai yritätkö tuntea tiesi läpi, etsien vaistomaisesti oikeellisuuden tunnetta?
Kuvitteletko, että universumilla tai jumalallisella läsnäololla on tarjota sinulle opastusta polustasi ja että sinua kutsutaan yhteen tai toiseen suuntaan tietyn henkisen työsi tai kohtalosi vuoksi laajemmassa universaalissa avautumisessa? Vai tunnetko, että olemme kaikki aivan omillamme välinpitämättömässä maailmankaikkeudessa ja että kaikki asiat tässä elämässä kehittyvät jonkinlaisen inhimillisen toiminnan ja satunnaisen sattuman yhdistelmän kautta?
Monissa erottelukyvyn ja henkisesti perustellun päätöksenteon perinteissä on ehkä kaksi hyvin laajaa kategoriaa:
Ensimmäinen näkökulma on se, että luomme merkityksen kulkiessamme. Ei ole olemassa ”suurempaa suunnitelmaa”, ei ”Jumalan tahtoa elämällemme”, ei ”missä minun pitäisi olla tai mitä minun pitäisi tehdä universaalissa järjestelmässä”. On vain valintoja: tekemämme valinnat, niiden seuraukset elämällemme ja ihmissuhteillemme, se, mitä ne kertovat meistä, ja se, missä määrin ne mahdollistavat sen, että voimme elää parhaalla mahdollisella tavalla. Tätä voitaisiin kutsua eksistentialistiseksi näkemykseksi, mutta se voidaan ymmärtää myös hengellisellä kielellä. Kutsumuksemme on antaa elämällemme merkitys valintojen kautta, joita vain me voimme tehdä.
Erilainen erottelukieli tulee teistisen uskon perinteestä, jossa etsijä elää ja liikkuu jumalallisessa kentässä tai olemisen maaperässä. Maailmankaikkeus ilmaisee ja purkaa jumalallista aikomusta, jota jotkut kutsuvat jumalalliseksi tahdoksi ja toiset jumalalliseksi kaipuuksi, ja me olemme osa sen toimintaa, ilmaisua ja täyttymystä. Tämän näkemyksen mukaan jokaisen ihmisen elämällä on tarkoitus tässä laajemmassa avautumisessa, ja yksilön on mahdollista kokea jumalallinen kommunikatiivisena, reagoivana ja johtavana. Tämä on mystinen käsitys maailmankaikkeudesta ja meidän paikastamme siinä.
Henkilökohtaisesti suhtaudun myötämielisesti molempiin näkemyksiin ja olen kokenut polkuni molemmilla tavoilla. Minulla on riittävästi henkilökohtaista kokemusta oudoista synkronisoinneista ja kiireellisistä intuitioista, jotta voin aistia, että todellisuus on älykäs, reagoiva ja hyvin salaperäinen. Samalla uskon, että rakennamme elämämme sen mukaan, mitä valitsemme, hetki hetkeltä, päivä päivältä, ja uskon, että olemme syvästi vastuussa kaikesta siitä, mitä luomme valinnoillamme.
Omassa elämässäni on ollut kohtia, jolloin olen kaivannut, rukoillut ja anellut opastusta Jumalalta tai omalta syvemmältä viisaudeltani, ja vastaani on tullut korviahuumaava hiljaisuus ja syvästi tuntenut jääväni yksinäisyyteen hyvin vaikeiden valintojeni kanssa, pienenä laivana, jolla on liian lyhyet airot suurella merellä.
On ollut muitakin hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, kuin tuuli olisi tarttunut purjeisiini ja liikuttanut minua suurella energialla suuntaan, joka tuntui kaikin puolin oikealta, kiistaton johdatus tai intuitio siitä, että minut oli kutsuttu tekemään jokin tietty asia. Suotuisat olosuhteet näyttivät juonittelevan minua auttamaan, ja se, mikä seurasi tuota valintaa ja virtasi siitä ajan mittaan, vahvisti päätöksen oikeellisuuden.
Ehkä on myös olemassa välimaasto, jossa etsimme intuition ja tunteen ja sen laajemman yhteisön, johon kuulumme, ohjaavan viisauden kautta polkua, joka on sekä henkilökohtaisesti elämää vahvistava että kokonaisuuden kannalta hyvä. En usko, että meidän tarvitsee muotoilla tätä jumalalliseksi johdatukseksi, mutta se vaatii jotakin suurempaa itsetuntoa tai suurempaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin pelkkien henkilökohtaisten toiveiden tai järjen seuraaminen.
On mahdollista kuvitella, että johdatus tulee eräänlaisena ohjeena tietystä valinnasta. Mitä minun pitäisi tehdä? Tämän tietyn asian vai tuon tietyn asian? Aivan kuin olisi tienristeyksessä, jossa olisi neljä mahdollista vaihtoehtoa edessään ja pitäisi valita: Mikä on oikein? Mikä on oikea askel?
Monilla meistä on nykyään autoissa tai puhelimissa GPS-laitteita – maailmanlaajuisia paikannusjärjestelmiä, jotka yhdistävät satelliitteja ja karttoja paikantaakseen, missä olemme ja miten pääsemme paikasta toiseen. Selkeällä, miellyttävällä, mekaanisella äänellä se puhuu sinulle ja sanoo asioita kuten: ”Vasemmalle kääntyminen lähestyy, 200 metriä.” Tai jos käännyt väärään suuntaan, se sanoo: ”Reitin uudelleenlaskenta”, ja palauttaa sinut takaisin reitille. Ja kun pääset määränpäähäsi, se sanoo hyvin tyydyttävästi: ”Olet perillä.”
Mikä voisi olla selkeämpää? Ehkä henkinen opastus voisi toimia jotakuinkin näin. Joku saisi ohjeita tietystä valinnasta tai siitä, minne pitäisi mennä. On oikeita käännöksiä ja vääriä käännöksiä, tietty määränpää ja tietty reitti (sekä tarvittaessa uudelleenlaskelmia).
Vaikka on totta, että voi saada hyvin vahvan intuition tehdä jotakin tiettyä – tai olla tekemättä sitä – olen tullut siihen uskoon, että kompassi on osuvampi metafora sille, miten intuitio ja sisäinen opastus toimivat. Kompassin neula ei osoita lounaaseen osoittaakseen, että sinun pitäisi kääntyä lounaaseen ja vaihtaa sitten etelään, kun se on parempi tapa mennä.
Kompassi yksinkertaisesti näyttää sinulle maapallon pohjoisnavan suunnan. Neulan kärki vedetään kohti pohjoista, koska se tuntee magneettisen vetovoiman pohjoiseen. Siinä kaikki mitä kompassi tekee sinulle. Pohjoinen on ainoa asia, jonka se paljastaa. Se, mitä teet suhteessa tähän tietoon, on sinusta itsestäsi kiinni. Voit liikkua suoraan sitä kohti, voit kääntyä vastakkaiseen suuntaan ja kävellä etelään; voit pitää pohjoista silmäkulmassa, kun liikut itään päin. Voit vaeltaa ylävirtaan mutkittelevaa puronuomaa pitkin, joka kiemurtelee ensin sinne ja sitten tänne, mutta liikkuu aina yleisesti ottaen pohjoiseen päin.
Jos ymmärtäisimme ”pohjoisen” hengellisenä metaforana, mitä se merkitsee? Ja jos kompassineula on myös hengellinen metafora, mikä meissä vetää pohjoiseen?
Palauta mieleesi aika, jolloin tunsit olevasi hengellisesti maadoittunut, jolloin tunsit, että tekosi virtaavat siitä tunteesta, että olet kotonasi itsessäsi, että olet yhtä parhaan itsesi ja aidoimpien arvojesi kanssa. Voitko näytellä mielikuvituksessasi kohtauksen, jossa olet henkisesti keskittynyt? Mitä hengityksellesi tapahtuu, kun muistat tai kuvittelet tämän? Miltä sinusta tuntuu kehossasi? Millainen on vuorovaikutuksenne muiden kanssa? Millainen tunne huoneessa on? Mitä nousee esiin valinnoistasi tai vuorovaikutuksestasi?
Tämä saattaa alkaa antaa sinulle aavistuksen ”todellisesta pohjoisestasi”. Kysymys ei ehkä ole: ”Pitäisikö minun valita A vai B vai C?” vaan pikemminkin: ”Mitä tapahtuu, kun liikun ja puhun ja pohdin tilannetta syvimmän henkisen keskipisteeni paikasta käsin?”. Toinen hyvä kysymys on: ”Minkälaiset valinnat mahdollistavat sen, että pysyn enemmän hengellisesti keskittyneenä, enemmän virittyneenä todelliseen pohjoiseeni?”
GPS:n avulla meidän ei tarvitse ajatella. Meille yksinkertaisesti kerrotaan, mitä tehdä. Meidän ei tarvitse olla tietoisia siitä, missä olemme tai miten pääsemme sinne, minne haluamme mennä. Kompassi antaa suuremman vastuun tietoisuudesta ja valinnoista käsiimme.”
Saatamme ajatella, että erottelukyky on kaikki tärkeiden päätösten tekemistä elämässä – työpaikan vaihtaminen, lapsen saaminen, naimisiin meneminen tai suhteen päättäminen jne. Mutta erottelukyvyn polulla on kyse enemmänkin siitä, että kehitämme tietoisuutta sisäisestä totuudentunteestamme, sisäisestä oikeellisuuden tai kokonaisuuden tunteesta, kyvystä aistia syvemmät kyllämme ja syvemmät eimme. Tämä on kompassineula sisällämme.
Kun kehitämme tietoisuutta siitä, miltä suurempi tai pienempi hyvinvointi tuntuu, kun opimme erottamaan, milloin liikumme kohti tätä hyvinvointia tai poispäin siitä, kehitämme perustan oikeammille valinnoille. Löydämme pohjoisen virittäytymällä pyhyyden tai kokonaisuuden tunteeseen – sekä itsessämme että toisissa. Kun kadotamme tuon virittäytymisen tai tunnemme olevamme eristyksissä siitä, kun emme voi aistia, mihin suuntaan kokonaisuutemme on, tekemämme valinnat eivät ehkä perustu siihen, mikä on parasta itsellemme tai muille.
Meidän on kysyttävä paitsi ”Kuka minä olen?” myös ”Kenen minä olen?”. Eräs ystävä kertoi minulle kerran tämän totuuden: ”Erotuskyky on henkilökohtaista, mutta ei yksityistä.” Emme ole täysin vapaita toimijoita, jotka tekevät päätöksemme tyhjiössä. Me kuulumme toisten yhteisöön ja elämän yhteisöön. Parhaimmillaan kyvykkyytemme virittäytyä pyhään ulottuvuuteen ja kokemukseen hengellisestä maadoittuneisuudesta asettaa meidät kosketukseen paitsi sisäiseen todelliseen pohjoiseen, myös yhteiseen pohjoiseen, jota kohti laajempi elämän yhteisö kaipaa ja kehittyy.
Tätä kompassia seuratessamme polku voi olla mutkainen, mutta voimme luottaa siihen, että suunta on oikea.
- Tekijä
- Uudemmat viestit
- Todellisen pohjoisen löytäminen – 1. heinäkuuta 2017
Avainsanoja: Quest-lehti-2017-07, tietämisen tavat