The IEP Process Explained

Origins and Purpose

Vaikka inkluusion juridinen ennakkotapaus voidaan jäljittää korkeimman oikeuden päätökseen asiassa Brown v. Board of Education, oikeastaan vammaisten lasten vanhemmat kannustivat lainsäätäjiä hyväksymään Education for All Handicapped Children Actin (EAHCA) vuonna 1975. Lainsäädäntö velvoitti koulupiirejä ottamaan mukaan ja kouluttamaan oppilaita, joilla on erityistarpeita, ja laatimaan heille erityisiä akateemisia suunnitelmia. Vuonna 1990 EAHCA nimettiin uudelleen vammaisten koulutusta koskevaksi laiksi (Individuals with Disabilities Education Act, IDEA).

Tällaisen kunniakkaan alun vuoksi on järkevää, että yksilöllisen opetusohjelman (IEP) tai toisinaan myös yksilöllisen opetussuunnitelman (individual educational plan) prosessin oli tarkoitus keskittyä oppilaaseen. Mitä ikinä IEP sisältääkin, sen tarkoitus on aina sama: räätälöidä lapselle opetussuunnitelma, jotta hän voi saavuttaa täyden potentiaalinsa.

Ensimmäinen askel: Palvelukelpoisuuden määrittäminen

Kuka on oikeutettu palveluihin?

Ennen kuin oppilas voi saada erityisopetuspalveluja, hänen kelpoisuutensa on arvioitava. IDEA:n mukaan on tällä hetkellä 13 luokkaa, joiden perusteella lapsi voi saada näitä palveluja:

1. Autismi
2. Kuuro-sokeus
3. kuurous
4. emotionaalinen häiriö
5. kuulovamma
6. älyllinen kehitysvamma*
7. monivammaisuus
8. nivelvammaisuus
9. lasten liikuntavamma
10. muu terveydellinen haitta

.

11. Spesifinen oppimisvaikeus
12. Puhe- tai kielihäiriö
13. Traumaattinen aivovamma
14. Näkövamma

*ID:stä on aiemmin käytetty myös nimitystä ”Mentaalinen kehitysvammaisuus” (MR), ja termiä ja sen lyhennettä saatetaan käyttää puhekielessä tai vanhemmissa asiakirjoissa. Nykyisin ei kuitenkaan ole hyväksyttyä käytäntöä kutsua kehitysvammaisia henkilöitä henkisesti jälkeenjääneiksi.

Miten voin teettää lapsellani/oppilaallani kelpoisuusarvioinnin?

Vanhempana se on hyvin yksinkertaista. Jos uskot, että lapsesi voi olla oikeutettu erityisopetuspalveluihin, sinun tarvitsee vain pyytää arviointia. Voit tehdä sen ottamalla yhteyttä lapsesi opettajaan, koulupsykologiin tai koulun rehtoriin. Pätevästä henkilöstöstä koostuva ryhmä päättää arvioinnista ja laatii arviointisuunnitelman. Piirillä on 60 päivää aikaa suorittaa arviointi loppuun siitä päivästä, jona annoit luvan arviointiin. Joissakin osavaltioissa on hallinnollinen säännöstö, jossa määritellään, kuinka kauan ryhmällä on aikaa päättää, miten ja onko arviointia suoritettava, mutta näin ei ole kaikissa osavaltioissa. Kaikista arviointia koskevista päätöksistä on ilmoitettava koulupiirille ja kutsuttava vanhempi osallistumaan niihin. Mitään päätöksiä arvioinnista tai sen toteuttamistavasta ei pitäisi tehdä ilman, että vanhempi osallistuu ryhmän keskusteluun.

Opettajat voivat myös ohjata oppilaita arvioitavaksi, mutta tämän pitäisi tapahtua sen jälkeen, kun ongelmia on yritetty korjata ilman erityisopetuspalveluja. Jos tällaisia yrityksiä on tehty, ja lapsi jatkaa vaikeuksia, vaikka se vaihtelee koulusta toiseen, seuraava askel voi olla RTI:n mukaisen intervention aloittaminen tai koulun oppilashuoltoryhmän (SST) koolle kutsuminen keskustelemaan oppilaan suoriutumisesta. Tähän kokoukseen yleisopettajan olisi tuotava työnäytteitä ja muita tietoja, kuten lukemisen ja matematiikan tulokset, käyttäytymiskaaviot ja kirjoitusnäytteet. Arviointiryhmä voi sitten päättää, ohjataanko lapsi arviointiin vai ehdotetaanko, että lapsi jatkaa ilman erityisopetuspalveluja.

Jos ryhmä epäilee, että lapsella on oppimis- tai käyttäytymisvaikeuksia, se päättää yhdessä, mitä testejä ja tietoja kerätään. Näihin voi kuulua erilaisia suorituskykyyn perustuvia testejä, kuten Woodcock Johnson, Third Edition (WJIII) tai Wechsler Individual Achievement Test (WIAT), sekä kognitiivisia ja käyttäytymiseen liittyviä toimintatestejä. On tärkeää huomata, että testausta EI voida aloittaa ennen kuin vanhempi antaa kirjallisen luvan arviointiin.

Testauksen ja olemassa olevien tietojen keräämisen jälkeen arviointiryhmä kokoontuu uudelleen keskustelemaan tuloksista. Aina kun arviointia koskevia päätöksiä tehdään, vanhempi kutsutaan osallistumaan. Kullakin IDEA:an sisältyvällä 13 vammaisuusluokalla on yksilölliset kelpoisuusvaatimukset. Yleisin vamma (noin puolet arvioiduista) kuuluu kuitenkin erityisoppimisvaikeuksien (SLD) luokkaan. SLD-luokassa lapsi on oikeutettu palveluihin, jos saavutusten ja kykyjen välinen ero (mitattuna älykkyysosamäärän ja akateemisten testitulosten välisenä erona) on riittävän suuri.

Huomautus eroavaisuusmenetelmästä ja SLD:stä: IDEA:n uudistamisen yhteydessä vuonna 2004 koulupiirejä kehotettiin olemaan tukeutumatta pelkästään eroavaisuusmenetelmään SLD:n tunnistamiseksi, koska se vaikeuttaa hyvin paljon sellaisen lapsen tunnistamista, joka on nuorempi kuin kolmannella luokalla oleva lapsi. Siitä huolimatta suuri osa koulupiireistä luottaa edelleen niin sanottuun eroavaisuusmalliin SLD:n määrittämiseksi, vaikka todellisuudessa ne voivat hankkia RTI:n avulla riittävästi ennakkotietoja kelpoisuuden dokumentoimiseksi. Muiden 12 luokan vaatimukset vaihtelevat, mutta mikään niistä ei ole lainkaan samanlainen kuin SLD-luokan vaatimukset. Vanhempien tulisi tarkkailla tarkkaan, milloin SLD-standardeja sovelletaan muihin luokkiin, kuten muihin terveyshaittoihin, vaikka siihen ei ole mitään lakisääteistä määräystä.

Tulee myös muistaa, että on olemassa joitakin diagnooseja, joita opettajat ja koulupsykologit eivät ole päteviä tekemään. Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö (ADHD), autismi ja useimmat fyysiset ja kehityshäiriöt edellyttävät lääketieteellisiä diagnooseja. Jos epäilet, että oppilaalla on jokin näistä vammoista, on tärkeää, että arviointiprosessiin otetaan mukaan lääketieteen ammattilainen (esimerkiksi lapsen lastenlääkäri). Myös lapset, joilla on kehitysviivästymiä tai fyysisiä vammoja ja jotka saavat rutiininomaista lääketieteellistä hoitoa, saavat diagnoosin todennäköisesti lastenlääkärin vastaanotolla ja alkavat saada palveluja jo varhain. Alle kolmevuotiaat lapset voivat saada varhaiskasvatuspalveluja koulupiireistä (asuinvaltiosta riippuen) tai muista valtion rahoittamista ohjelmista.

Vähemmän kuin kolme vuotta täyttäneet lapset voivat saada varhaiskasvatuspalveluja koulupiireistä (asuinvaltiosta riippuen) tai muista valtion rahoittamista ohjelmista.

Vähemmän kuin kolme vuotta täyttäneet lapset voivat saada varhaiskasvatuspalveluja koulupiireistä tai muista valtion rahoittamista ohjelmista. Loppujen lopuksi kaikki vammaiset lapset eivät tarvitse erityisopetuspalveluja.

Vaihe kaksi: IEP

Jos oppilaallasi tai lapsellasi on diagnosoitu vamma, seuraava askel on suunnitella hänelle ohjelma, joka vastaa hänen ainutlaatuisiin tarpeisiinsa. Tämä ohjelma esitetään hyvin yksityiskohtaisessa ja pitkässä asiakirjassa, jota kutsutaan yksilölliseksi opetusohjelmaksi (IEP) ja jota tarkastellaan vuosittain IEP-kokouksessa. Vuosittaiseksi määritellään enintään 365 päivää; tämän päivämäärän jälkeen pidettyjä kokouksia pidetään vaatimustenvastaisina. Alustava IEP (ensimmäinen) on laadittava 30 päivän kuluessa arviointikokouksesta, jossa määritetään kelpoisuus.

Erityisopettajat käyttävät usein termiä ”IEP” vaihtelevasti tarkoittamaan virallista asiakirjaa ja kokousta, jossa siitä keskustellaan. Sekaannusten välttämiseksi asiakirjasta tulisi käyttää nimitystä ”IEP” ja kokouksesta nimitystä ”IEP-kokous” tai ”vuositarkastus”.

Kuka osallistuu IEP-kokoukseen?

Jokaiseen IEP-kokoukseen on osallistuttava erityisopettaja, piirin edustaja (usein hallintovirkamies, mutta ei ole pakko olla), joku, joka tulkitsee testitietoja, ja yleisopetuksen opettaja; vanhempi on kutsuttu ja häntä kannustetaan osallistumaan. IEP-kokouksiin osallistuvat yleensä myös oppilas (jonka on osallistuttava 16-vuotiaasta alkaen), koulupsykologi, mukautetun liikunnan opettaja ja palveluntarjoajat, kuten puhe- ja kielitaitoasiantuntijat ja toimintaterapeutit.

Vaikka kaikki viisi jäsentä ovat pakollisia, on mahdollista, että yksi jäsen toimii useammassa kuin yhdessä roolissa. Esimerkiksi erityisopettaja on tyypillisesti koulutettu tulkitsemaan testitietoja, joten hän voi toimia sekä kyseisessä tehtävässä että erityisopettajana. Jokaisella tiimin jäsenellä on oma roolinsa. Erityisopettaja tietää, millaista erityisopetusta voidaan helposti toteuttaa kyseisessä koulussa; yleisopettaja on asiantuntija sen luokka-asteen yleisopetuksen opetussuunnitelmassa, johon oppilas on tällä hetkellä sijoitettu; piirin edustaja varmistaa, että IEP on lainmukainen ja että kaikki IEP:n määräykset voidaan toteuttaa; testitietojen tulkitsija auttaa tiimiä ymmärtämään testitietoja. Lopuksi, vanhemmalla, jota ei ole velvoitettu osallistumaan, on ainutlaatuinen rooli lapsen ymmärtämisessä syntymästä lähtien ja kouluympäristön ulkopuolella.

Mitä IEP:hen kuuluu?

Kaikkea paitsi tiskialtaat! Kaikki kevytmielisyys sikseen, hyvä IEP on pitkä ja hyvin yksityiskohtainen IEP. On tärkeää muistaa, että IEP on sitova asiakirja palveluiden tarjoamisesta piirin ja vanhempien välillä. Tämä tarkoittaa, että jos koulupiiri ei tarjoa IEP:ssä luvattuja palveluja, se ei noudata IEP:tä ja lakia. Se ei tarkoita, että jos lapsi ei ole edistynyt niin paljon kuin tiimi haluaisi, opettaja tai piirikunta pitäisi haastaa oikeuteen; se ei myöskään tarkoita, että kukaan joutuisi vankilaan.

Sisällä IEP:ssä pitäisi odottaa löytyvän kaikki seuraavat asiat:

• Nykyiset tasot: Tämä on tilannekuva siitä, kuka lapsi on ja miten hän pärjää juuri nyt. Tämän pitäisi sisältää kelpoisuustiedot, vanhempien yhteystiedot ja yhteenveto nykyisestä työskentelystä. Tämän yhteenvedon tulisi sisältää tietoja, kuten lukemisen ja matematiikan testitulokset, nykyiset arvosanat, havaitut taidot, käyttäytymiseen liittyvät lähetteet ja kirjaukset työskentelytavoista. Lyhyesti sanottuna sen pitäisi olla täsmällinen. Opettajien tulisi välttää kirjoittamasta yleistyksiä tai subjektiivisia kommentteja, kuten ”Johnny on hyvin käyttäytyvä poika”. Perheelle ja vanhemmille olisi varattava tilaa. Akateemisten saavutusten ja toiminnallisen suoriutumisen nykytasossa (PLAAFP) olisi pohjimmiltaan mainittava oppilaiden vahvuudet ja heikkoudet, luokkahuoneen suoritus ja annettava mitattavissa olevia perustietoja, joiden pohjalta luodaan tavoitteet.
• Vapaan ja asianmukaisen julkisen opetuksen tarjoaminen (FAPE): Tähän viitataan yleisesti nimellä ”sijoittaminen” ja/tai ”palvelut”. Tämä on sopimuksen sitova osa, jossa koulupiiri tarjoaa luokkahuonepalveluja ja/tai oheispalveluja, kuten puheterapiaa tai mukautuvaa liikuntaa. Sopimuksessa olisi määriteltävä, kuinka usein (kouluvuoden päivien lukumäärä) lapsi saa näitä palveluja ja kuinka kauan palvelut kestävät (kuinka monta minuuttia per istunto). Tässä osiossa ei voida käyttää vaihtelevia termejä, kuten ”tarpeen mukaan”, vaan siinä olisi täsmennettävä palvelujen vähimmäismäärä ja -ajat.
• Tavoitteet: Tavoitteet kirjoitetaan edistymisen mittaamiseksi. Tavoitteet voivat olla akateemisia, käyttäytymiseen liittyviä, sosiaalisia tai siirtymävaiheeseen liittyviä, ja ne olisi aina laadittava tunnustetuille tarvealueille. Jos oppilas on esimerkiksi paljon jäljessä ikätovereitaan matematiikassa, hänellä tulisi olla matematiikan tavoite. Tavoitteiden tulisi olla saavutettavissa (ryhmän tulisi olla yhtä mieltä siitä, että oppilas voi kohtuullisesti saavuttaa tavoitteen yhden vuoden aikana) ja mitattavissa (opettajan on uskottava, että hän voi esittää konkreettisia tietoja ja työnäytteitä, jotka osoittavat edistymisen kohti tavoitetta).
• Mukautukset ja muutokset: Mukautukset ja mukautukset ovat luokkaympäristön muutoksia, jotka voivat olla tarpeen oppilaan auttamiseksi. Opettajille ja vanhemmille on usein epäselvää, mitä eroa on mukautusten ja muutosten välillä. Yleissääntö on seuraava: jos se auttaa oppilasta tekemään saman työn samalla tasolla kuin hänen ikätoverinsa, se on mukautus; jos se muuttaa työtä tai työ tehdään eri tasolla, se on muutos. Esimerkiksi se, että lapsi voi kirjoittaa muistiinpanonsa koneella sen sijaan, että hän kirjoittaisi ne käsin, on mukautus. Se, että aikuinen kirjoittaa ne hänen puolestaan, on muutos.
• Siirtymäsuunnitelma: Viimeaikainen lainsäädäntö edellyttää, että oppilailla, jotka täyttävät 16 vuotta IEP:n voimassaoloaikana, on oltava siirtymätavoite ja -suunnitelma.
• Allekirjoitussivu ja kokousmuistiot: Jokainen IEP-ryhmän jäsen allekirjoittaa yleensä, että hän oli läsnä kokouksessa ja hyväksyy kokouksen muistiinpanot. Lisäksi vanhemman on hyväksyttävä piirin tarjoamat mukautukset, muutokset ja sijoitus (FAPE-tarjous), jotta alkuperäinen IEP voidaan panna täytäntöön.

Mitä IEP-kokouksessa tapahtuu?

Joka vuosi IEP-tiimi kokoontuu vuositarkastukseen (AR). AR:n tarkoituksena on koota kaikki IEP-tiimin jäsenet yhteen paikkaan, jotta he voivat päivittää toisilleen tietoja oppilaan tarpeista ja suorituskyvystä tarkastelemalla edistymistä kohti tavoitteita ja tarkastelemalla uusia tietoja, kuten työnäytteitä ja viimeaikaisia testejä. Ryhmä kokoontuu kolmen vuoden välein myös keskustelemaan siitä, onko oppilas edelleen oikeutettu palveluihin. Tätä kokousta kutsutaan kolmivuotistarkastukseksi (Tri), ja se yhdistetään yleensä AR:n kanssa.

Monilla uusilla opettajilla on sellainen käsitys, että koko IEP pitäisi kirjoittaa näissä kokouksissa. Vaikka osa laatimisesta tapahtuukin siellä, ryhmän tulisi tulla kokoukseen ensimmäisen luonnoksen kanssa tavoitteista, nykyisistä tasoista, ehdotetuista mukautuksista ja muutoksista sekä FAPE-tarjouksen kanssa. Jos kaikki jäsenet tulisivat pöytään valmistautumattomina, IEP-kokous kestäisi tuntikausia. Lisää ehdotuksia IEP:n laatimisesta on kirjassa The Collaborative IEP: How Parents and Teachers can Work Together (Yhteistyöhön perustuva IEP: Miten vanhemmat ja opettajat voivat työskennellä yhdessä).

Vaihe kolme: Seuranta

IEP-kokouksen ei pitäisi olla ainoa kerta, jolloin opettajat, vanhemmat ja muut palveluntarjoajat keskustelevat lapsen edistymisestä. Muista, että IEP on työasiakirja, jota voidaan muokata ja muuttaa tarpeen mukaan koko lukuvuoden ajan. On tärkeää pitää yhteydenpito tiimin jäsenten välillä avoimena ja tehdä jatkuvasti yhteistyötä kunkin oppilaan tarpeiden täyttämiseksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Lue lisää IEP-prosessista Yhdysvaltain opetusministeriön verkkosivuilta.