”Vihreä” väri on yhdistetty radioaktiivisuuteen, koska yleisöllä on ollut mielleyhtymiä radiumiin, jonka koettiin usein hehkuvan vihertävän keltaisena, erityisesti radioluminoivana maalina. Vihreä = radioaktiivinen on siis ollut kulttuurinen assosiaatio noin 1910-luvulta lähtien (vaikka monissa yhteyksissä sininen = radioaktiivinen olisi järkevämpi assosiaatio, sivuhuomautuksena).
Erityisesti kannattaa huomioida, että uraanimalmia on monenlaista riippuen siitä, kuinka paljon uraanipitoisuutta ja kuinka paljon muita asioita malmissa on. Vähälaatuiset malmit, kuten Yhdysvaltojen lounaisosan malmit, joita usein näkee malmin kuvauksissa, ovat pölyisen keltaisia. Joskus uraani kuvataan näin myös populaarikulttuurissa, erityisesti 1950-luvun Yhdysvaltojen ”uraanibuumin” aikaisessa aineistossa (jolloin Yhdysvaltojen hallitus asetti uraanille keinotekoisen korkean hinnan kannustaakseen malminetsintää). Minusta tämä ei ole kovin kaukana ”vihreästä”, mutta kukin tavallaan. ”Yellowcake”, erotettu uraanioksidi, on keltaista, vaikka on olemassa muitakin eri värejä (esim. ”vihreää suolaa”, uraanitetrafluoridia).
Korkealuokkainen uraanimalmi, kuten Kongosta peräisin oleva, voi todellakin olla vihreää – hyvin hyvin vihreää. Jälleen kerran väritys riippuu paljon uraanipitoisuudesta ja muista mineraaleista. Lasiksi muutettuna (kuten 1920-luvulla oli suosittua) uraani on taas vaalean kellanvihreää, ja mustassa valossa kirkkaan vihreää.
(Uraanimetalli ei todellakaan ole lainkaan vihreää.)
Jokatapauksessa. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: joskus se on ihan vihreää, vaikka suositut mielikuvat ”radioaktiivinen = vihreä” juontavat juurensa assosiaatioista radiumiin, ei uraaniin.
Ydinvoimakuvista yleensä on erityisen hyvä Spencer Weartin teos The Rise of Nuclear Fear, jossa seurataan yleisön mielleyhtymiä radioaktiivisuuteen vuosikymmenien aikana sekä ennen atomipommia että sen jälkeen.