Millä asteikolla voin sooloilla Fmaj7#11:n yli?
Mutta pohjimmiltaan musiikinteoriassa on kyse nimien antamisesta yleisesti esiintyville asioille ja näiden nimien käyttämisestä kahteen tärkeään asiaan:
- viestintä muiden muusikoiden kanssa
- ajattelumme organisoiminen
Musiikinteorian kenties perustavanlaatuisin osa-alue on nimien antaminen laulun osioille:
- Voisitko antaa erilaisen grooven kertosäkeelle?
- Otetaan se uudestaan sillan päältä.
- Laitan ulos ensimmäisen säkeistön ja astun sisään toisen säkeistön kohdalla.
Ja se on myös hyödyllinen apu järjestämään ajatuksia kappaleen muodosta:
- Ai, tuo viimeinen säkeistö ei ole säkeistö ollenkaan – se on oma juttunsa.
- Minä sooloilen tässä kappaleessa kertosäkeen etenemisen yli.
- Tämä biisi menee säkeistö säkeistö kertosäe säkeistö kertosäe kertosäe silta kertosäe tag.
Nämä termit eivät ole kiveen hakattuja, ja saatat nähdä variaatioita tai kutsua sitä joksikin muuksi kuin toinen. Se on ok.
INTRO
Juttu, joka tapahtuu ennen kappaleen lihaa. Ehkä se on riffi tai sointukehä tai rumpubiitti tai melodinen kuvio, jota toistetaan myöhemmin.
Yleensä intro on instrumentaalinen, mutta ei aina.
Joskus se on kappaleen ikonisin osa (When Doves Cry ja Let’s Go Crazy ovat malliesimerkkejä).
Muina kertoina maailma päättää kollektiivisesti, että biisi olisi parempi ilman intron johdatusta (tiesitkö, että ennen ”I’m dreaming of a white Christmas” -kappaleen alkua on kokonainen osio? Sama juttu ”take me out to the ballgame…”)
VERSE
Säkeistössä kerrotaan kappaleen tarina. Melodian & soinnut ovat yleensä samat säkeistöstä toiseen, mutta sanoitus muuttuu.
”Left a good job in the city” ensimmäisessä säkeistössä muuttuu ”Cleaned a lot of plates in Memphis” toisessa säkeistössä ja ”If you go down to the river” kolmannessa säkeistössä.”
Joskus peräkkäisessä säkeistössä kuullaan uudenlaista melodiaa (mutta samoja soinnutuksia), mutta kutsumme sitä silti säkeistöksi. Saatat nähdä toisen tai kolmannen säkeistön, joka on erilainen kuin muut (mutta ei ole silta). Näissä tapauksissa riittää yleensä, että ne nimetään VERSE 1 ja VERSE 2 jne.
CHORUS
Tämä on se osa, joka on kaikkein hymnillisin, osa, jonka sanat kaikki tietävät, osa, joka toistetaan kaksi tai kolme kertaa kappaleen lopussa.
Yleensä sanat eivät muutu kertosäkeestä toiseen (mutta saattavat muuttua).
Se on yleensä äänekkäämpi & intensiivisempi kuin säkeistö (tosin kappaleet, kuten Karma Police, kääntävät tämän suhteen ylösalaisin hyvällä tavalla).
Kappaleessa, jossa soinnut & melodia on sama kertosäkeen ja säkeistön välillä, kertosäe on se, jossa sanoitus on sama joka kerta läpi.
REFRAIN
Väellä on tapana käyttää sanoja ”refrain” ja ”kertosäe” vaihdellen, mutta toivoisin, etteivät he käyttäisi niitä.
Mielessäni refrain on lyyrinen koukku, joka toistetaan jokaisen säkeistön lopussa.
Laulussa voi olla varsinainen kertosäe, joka seuraa, tai sitten ei.
SILTA
Silta on kappaleen kolmas pääosa, ja sen tehtävänä on estää meitä tylsistymästä säkeistö-kertosäe-säkeistö-kertosäkeeseen. Se tapahtuu yleensä vain kerran.
Lyyrisesti silta sisältää luultavasti oivalluksen tai yllätyksen (koko tämän ajan, kun hän on laulanut vaimolleen, se on ollut tämän haudalla!).
Joskus kuulee ihmisten kutsuvan siltaa ”keskimmäiseksi kahdeksikoksi” (koska 8 tahtia on yleinen pituus sillalle).
Ei jokaisessa kappaleessa ole siltaa.
BREAKDOWN CHORUS
Kappaleissa, joissa ei ole siltaa, käytetään usein tätä liikettä.
Se on taas kertosäe, mutta eri dynamiikalla. Ehkä kaikki soittavat hiljaa, tai ehkä rummut pysyvät mukana, mutta basso & kitara putoaa pois.
Sitä seuraa usein tavallinen täyden äänenvoimakkuuden kertosäe, tai ehkä ensimmäinen puolisko on alhaalla, mutta sitten bändi palaa äänekkäästi ja ylpeästi loppuajaksi. (Kaavioon kirjoittaisin ”ALL IN”, jotta kaikki tietäisivät, milloin & minne palata.)
Osaako breakdown-kuoro oman erillisen nimensä? Eh, voisin olla kummalla tavalla tahansa. Mutta kaavion merkitseminen ”BREAKDOWN CHORUS” tai yksinkertaisesti ”DOWN CHORUS” antaa kaikille varoituksen siitä, mistä on kyse. Ja ”breakdown” on helpompi sanoa kuin ”se kolmas kertosäe, jossa soitetaan hiljaa.”
DOWN VERSE
Aivan kuten (break)down kertosäe, (break)down säkeistö on sellainen, jossa dynamiikka laskee alaspäin.
Tarvitseeko sitä merkitä ”Down Verse”? Ei, voit vain merkitä sen ”Verse 3” (tai mitä tahansa) ja laittaa dynamiikkamerkinnän (p, mp, mf jne.) staffin alle. Mutta käytän mielelläni sanoja ”Down Verse” ja ”all in”, jotta asia olisi selkeämpi.
INTERLUDE
Välisoitto on useimmiten vain intron riffi tai melodinen kuvio, joka soitetaan kertosäkeen ja seuraavan säkeistön välissä.
Usein se on puolet pitempi kuin intro – yhden kerran läpi kahden sijaan, tai vain fraasin loppupuolisko.
Kirjoittaessani kaaviota merkitsen sen INTERLUDE:ksi, mutta ääneen puhuessani sanon yhtä todennäköisesti jotakin sellaista kuin ”yhden kerran läpi intro-riffi.”
Joskus se on vain muutama tahti sointua, joka auttaa asettamaan toisen säkeistön.
Kummassakin tapauksessa näet usein kappaleen menevän…
- Versaali
- Chorus
- Interlude
- Versaali
- Chorus
- Bridge
…..jossa toinen kertosäe menee väliosan sijaan bridgeen.
RIFF
Jos melodinen kuvio on keskeisempi sävelessä kuin intro/interlude – mutta ei niin läpitunkeva, että se tukisi säkeistöä – voit merkitä jakson RIFF:ksi.
Slow Dancing In A Burning Room? Joo, toki, merkitse se kohta RIFF.
Whole Lotta Love? No, tuo on ehdottomasti kitarariffi, mutta en tiedä, merkitsisinkö sitä RIFF:ksi kaavioon (koska se tukee säkeistöä).
PRE CHORUS
Tämä on hieman liukkaampi ja altis liikakäytölle. Se on jakso, joka menee säkeistön ja kertosäkeen väliin.
Mutta kuka sanoo, ettei se ole vain säkeistön jatkoa?
Se on vähän harkinnanvaraista. Kaavioiden laatiminen on taidetta – ihmisille halutaan antaa tarpeeksi tietoa, jotta he voivat tehdä työnsä, mutta ei niin paljon, että siitä tulee visuaalisen kohinan sekamelska.
Tämä kaavio…
…ei anna tarpeeksi tietoa. Ei kaksoispalkkiviivoja osioiden välillä, ei osioiden nimiä, ei logiikkaa siitä, kuinka monta palkkia järjestelmässä on, eikä palkkien numeroita.
Ja kaavioilla, jotka antavat liikaa tietoa, on taipumus näyttää tältä:
Minulle kova sääntö esiosan merkitsemisessä on se, esiintyykö esiosa ikinä itsenäisesti vai ei.
Kaksi säkeistöä, esikuoro, kertosäe? Joo, ehdottomasti kutsun sitä esikuoroksi.
Tulemme bridgestä tai soolosta ja soitamme esikuoron? Sama juttu: se on ehdottomasti prechorus.
Taulukkoon en kirjoita ”prechorus”, vaan laitan vain ”PC”.
POST CHORUS
Onko tämä edes asia? Luulen että on.
Se on osio joka:
- ei ole intro/interlude
- sisältää sanoituksia/laulua
- tapahtuu kertosäkeen jälkeen
- mutta ei jokaisen kertosäkeen jälkeen
Billy Curringtonin kappaleessa Do I Make You Wanna on yksi-kahdeksan tahdin verran laulua, ekan kertosäkeen jälkeen, mutta ei toisen kertosäkeen jälkeen. Sitä käytetään uudelleen kappaleen outrossa.
SOLO
Aika itsestään selvä – joku soittaa leadin.
Jos soolo on muodon toisen osan yläpuolella, joskus tulee jotain sellaista kuin ”with guitar solo 2nd time” tai ”Verse 1, Verse 2, Solo”
TAG
Tässä toistetaan viimeisen kertosäkeen viimeinen rivi painotukseksi.
Tai ehkä silloin, kun sävelessä on leikkisä instrumentaalinen huutomerkki.
Joskus kirjoitan sen TAG:ksi, joskus taas merkitsen sen vain LAST CHORUS:ksi antaakseni ennakkovaroituksen siitä, että siinä on jotain erilaista.
CODA
Coda on loppuosa. Klassisen maailman ulkopuolella se on enimmäkseen jäänyt pois käytöstä. Miksi?
Noh, täältä se on peräisin: nuotissa käytetään italialaisia ”tiekarttamerkintöjä” kuten Da Capo (palaa alkuun) ja Dal Segno (palaa merkkiin). Jos haluan sinun palaavan takaisin merkkiin, mutta hyppäävän sitten eteenpäin loppuosaan, kirjoitan DS al Coda.
”DS” on lyhenne sanasta ”Dal Segno” (merkistä). Kun pääset tähän:
…hyppäät takaisin tähän:
Ja siitä ”al Coda” tarkoittaa, että kun pääset tähän:
…hyppäät eteenpäin tähän:
Tämä tehtiin suurelta osin säästääkseen mustetta & sivuja (kaupallisissa painatuksissa, kuten laulukirjoissa), säästääkseen vaivan, joka aiheutuisi siitä, että joutuisi kirjoittamaan monia asioita uudelleen (ammattimaisissa kaavioissa, jotka kirjoitettiin käsin), tai yrittäen ahtaa kokonaisen laulun yhdelle tai kahdelle sivulle (jotta se istuisi nätisti nuottitelineeseen eikä edellyttäisi sivujen kääntämistä).
Ongelmana tässä on se, että (kuten edellä keskustelimme) se todennäköisesti hukkuu muun kartan visuaalisen hälyn keskelle. Ja jos kaikki eivät noudata Italian tiekartan ohjeita? Total onstage trainwreck.
Eikä DC:n, DS:n, & al Kodan ratkaisemat ongelmat ole enää todellisia ongelmia:
- säästää mustetta & sivuja? Me kaikki luemme sitä nyt iPadilla.
- säästää uudelleen kirjoittamisen vaivan? Sitä vartenhan copy & paste on olemassa.
- välttää sivun kääntämisen? Bluetooth-sivunkääntäjät ovat yhtä yleisiä kuin iPadit joihin ne on liitetty.
Kertauksena: coda on kappaleen loppuosa, mutta tuo nimitys on jäämässä pois käytöstä. Koska teknologia.
OUTRO
Mikäli emme kutsu sitä codaksi, sävelen loppuosa on outro.
Onko outro edes sana? Ei tämän tietokoneen oikeinkirjoituksen tarkistuksen mukaan. Mutta sen mielestä myöskään wah ei ole sana. Ja se luulee, että tarkoitin sanoa, että jotain ducking ridiculous.
So yeah: melodian viimeinen jakso on outro. Usein se on taas se juttu introsta.
HOOK
Country & popmusiikissa koukku on kappaleen nimi, joka lauletaan hymnisen kertosäkeen alkuun ja/tai loppuun. Se on kappaleen tunnistettavin osa, jonka sanat jopa outo täti tietää.
Hiphopissa koukku on laulettu osa räppien välissä. Se on vieraileva naisvokalisti, joka laulaa kappaleen tarttuvan ”kertosäkeen”. Tai ehkä se on joku Dr. Dre:n soittama tarttuva syntetisaattoririvi.
Kansanlaulussa ei merkittäisi kaavioon HOOKia (se on vain osa kertosäettä), mutta räppikappaleen kohdalla voisi merkitä (tosin voisi myös merkitä sen ”kertosäkeeksi”).
Kummassakaan tapauksessa ei kannata hämmentyä muista kappaleen tarttuvista elementeistä, joita myös usein kutsutaan koukuiksi.
Rivers Cuomon kitarasoolon viimeinen tahti Buddy Holly -kappaleessa on ehdottomasti koukku, mutta se ei ole koukku.
REKISTERIT
Jos kappaleessa on valtavasti erilaisia osioita (yleistä proge-, fuusio-, & jam-bändeissä), saatetaan luopua nimistä kokonaan ja merkitä kappaleen osiot yksinkertaisesti kirjaimilla:
Näitä kutsutaan harjoituskirjaimiksi – ne ovat olemassa, jotta harjoituksissa olisi helppo sanoa ”otetaan se uudestaan J:stä…”.
AABA
Jazz-kappaleissa näitä näkee paljon. Se on Tin Pan Alleyn konventio, joka on viety eteenpäin. Toimii näin.
- Sinulla on säkeistö, jossa on kertosäe. (A)
- Sitten toinen säkeistö ja kertosäe. (A)
- Jota seuraa silta. (B)
- Ja sitten toinen säkeistö, jossa on refraani. (A)
- 1. A: Alusta tahdin 8 toistomerkkiin asti.
- 2. A: Takaisin alun toistomerkkiin, ota toinen lopetus.
- B: Alkaa Gmi:llä kaksoistahdin jälkeen.
- Viimeinen A: Alkaa F:llä tuplapalkkirivien jälkeen viidennessä systeemissä.”
Yhtyeenjohtaja saattaa siis sanoa jotain sellaista kuin: ”Otetaan toisesta A:sta, ja katsotaan sitten B-osan dynamiikkaa.”
Ei tietenkään tarvitse olla vokaalimusiikkia, jossa on kertosäe-refraasi – monissa soittimellisissa jazz-standardeissakin sitä käytetään.
Pakkaus
Se on siis siinä: joitakin perustavanlaatuisimpia (ja hyödyllisimpiä) musiikin teorioita.
Käytä sitä kommunikoidaksesi ajatuksiasi bändikavereillesi.
Käytä sitä organisoidaksesi ajatteluasi.
Näkemiin siellä,
Josh