BIBLIOGRAFIA
Self-presentaatio on prosessi, jonka avulla yksilöt edustavat itseään sosiaaliselle maailmalle. Tämä prosessi tapahtuu sekä tietoisella että tiedostamattomalla (automaattisella) tasolla, ja sitä motivoi yleensä halu miellyttää muita ja/tai tyydyttää omia tarpeita. Itsensä esittämistä voidaan käyttää keinona hallita muiden itsestään muodostamia mielikuvia. Strategista tai taktista itseesittelyä (vaikutelmanhallintaa) tapahtuu, kun yksilöt pyrkivät luomaan halutun mielikuvan tai saamaan aikaan halutun reaktion toisissa.
Sinäesittelyn käsite on syntynyt symbolisen interaktionismin (SI) perinteestä. SI-perinne on ainutlaatuisen sosiologinen panos sosiaalipsykologian alalle, joka kiinnittää huomiota prosesseihin, joiden avulla yksilöt luovat ja neuvottelevat sosiaalista maailmaa. SI:n mukaan yksilöt liikkuvat sosiaalisessa maailmassa vuorovaikutuksen ja jaettujen merkitysten (symboliikan) kehittämisen kautta. Erving Goffmanin teokset, erityisesti The Presentation of Self in Everyday Life (1959), ovat esimerkkejä SI-perinteestä, ja ne ovat uraauurtavia panostuksia vaikutelmanhallinnan ja itsensä esittämisen tutkimukseen.
Goffman käyttää dramaturgista metaforaa, jossa hän kartoittaa sosiaalisen vuorovaikutuksen elementtejä näyttämölle. Työskennellessään mikrososiologisella tasolla Goffman keskittyi prosessiin, jolla näyttelijät rakentavat rooleja ja esittävät niitä yleisölle. Sosiaalinen näyttelijä pyrkii luomaan julkisivun, joka on sekä uskottava että saa aikaan muiden hyväksynnän. Goffmanin työ vaikutelmanhallinnasta ja itsensä esittämisestä tarjoaa tiekartan inhimillisen käyttäytymisen sekä yksilön ja yhteiskunnan välisen jännitteen ymmärtämiseen.
Goffmanin itsensä esittämistä koskevien ajatusten varhaisten artikulointien jälkeen kokeelliset sosiaalipsykologit, kuten Edward E. Jones ja Barry R. Schlenker, kehittivät kokeellisia menetelmiä itsensä esittämisen tutkimiseksi. Tämä hedelmällinen työ tuotti empiiristä tietoa itseesiintymisestä, joka vauhditti itseesiintymistä koskevien teoreettisten selontekojen kehittämistä (esim. Schlenker 1975). Jonesin tärkeässä tekstissä Ingratiation esiteltiin ingratiation vaikutelmanhallinnan muotona, jonka avulla toimijat voivat saada toisilta myönteisiä reaktioita (Jones 1964). Eräs itseesiintymisstrategioiden taksonomia sisältää ingratiation, pelottelun, itsensä esittelyn, esimerkin ja anelun (Jones ja Pittman 1982).
Self-presentation on tärkeä osa sosiaalista elämää, ja se on pitkälti prososiaalinen tapa, jolla yksilöt neuvottelevat sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Yksilön kannalta itsensä esittämiseen voi kuitenkin liittyä jännitteitä. Nämä jännitteet esiteltiin Goffmanin uraauurtavassa teoksessa, joka tarjosi herkän kuvauksen sisäisistä jännitteistä, joita voi syntyä sosiaalisen hyväksynnän tarpeen ja autenttisuuden halun välisissä kompromisseissa. Arlie Russell Hochschildin teoksessa The Managed Heart (1983) keskitytään itsensä esittämiseen liittyvään tunnetyöhön. Myös muut tutkijat (esim. Erickson ja Wharton 1997) ovat käsitelleet ristiriitoja, joita itsensä esittämiseen voi liittyä. Kaikki yksilöt eivät yritä tai halua antaa epätarkkaa kuvaa yleisölleen. Joillakin ihmisillä käyttäytymistä ohjaavat muut psykologiset tarpeet kuin sosiaalisen hyväksynnän tarve.
Self-presentaatio on monimutkainen: se on sekä yksilöllisen erilaisuuden muuttuja että sosiaalisten tilanteiden funktio. Itsensä esittämisen strategiat vaihtelevat yksilöittäin, mutta myös ympäristötekijät vaikuttavat niihin. Iän, sukupuolen ja kulttuurin mukaan havaittujen itseesittelyn erojen lisäksi tutkijat ovat havainneet ympäristöllisiin tekijöihin perustuvia eroja itseesittelyssä. Toisin sanoen yksilöt voivat muuttaa itseesiintymistapojaan vastauksena sosiaalisesta ympäristöstä tuleviin vihjeisiin. Tässä yhteydessä vihjeillä viitataan sekä ympäristön vihjeisiin, kuten sosiaaliseen kontekstiin (eli siihen, kuinka julkinen ympäristö on), että ihmissuhteiden välisiin vihjeisiin, kuten toisten havaittuihin reaktioihin. Yksilöt voivat myös erota toisistaan siinä, missä määrin he harjoittavat itsevalvontaa. Itsetarkkailulla tarkoitetaan sitä, missä määrin yksilöt tarkkailevat käyttäytymistään ja itsensä esittämistä vastauksena todellisiin tai havaittuihin vuorovaikutusvihjeisiin.
Self-presentation on sekä yksilöllinen kokemus että sosiaalinen ilmiö, ja se korostaa inhimilliseen vuorovaikutukseen sisältyviä jännitteitä.
BIBLIOGRAFIA
Erickson, Rebecca, ja Amy S. Wharton. 1997. Epäautenttisuus ja masennus: Vuorovaikutteisen palvelutyön seurausten arviointi. Work and Occupations 24: 188-213.
Goffman, Erving. 1959. Itsen esittäminen jokapäiväisessä elämässä. New York: Anchor.
Hochschild, Arlie Russell. 1983. Hallittu sydän: Inhimillisten tunteiden kaupallistaminen. Berkeley: University of California Press.
Jones, Edward E. 1964. Ingratiation: A Social Psychological Analysis. New York: Meredith.
Schlenker, Barry. R. 1975. Self-Presentation: Managing the Impression of Consistency when Reality Interferes with Self-Enhancement. Journal of Personality and Social Psychology 32: 1030-1037.
Alexis T. Franzese