Vuoden 1992 vaaleissa molemmat tasavallat lähtivät täysin eri suuntiin. Vaclav Klausin johtamat kansandemokraatit voittivat vaalit Tšekissä ja Vladimir Meciarin demokraattisen Slovakian liike (HZDS) Slovakiassa. Meciarin vaaliohjelma Tšekkoslovakian tulevaisuudesta oli epämääräinen. Siinä yhdistettiin toisensa poissulkevat vaatimukset suvereniteetista, Slovakian kansainvälisestä tunnustamisesta ja yhteisen valtion säilyttämisestä tšekkien kanssa. Meciarin nousu valtaan Slovakiassa perustui siihen, että hän kannatti sekä eroa että Tšekkoslovakian jatkamista, kahta kantaa, joita oli täysin mahdotonta pitää yhtä aikaa.
Petr Pithart on nyt Tšekin senaatin puheenjohtaja ja kristillisdemokraattien ehdokas Vaclav Havelin seuraajaksi presidentiksi. Vuosina 1990-1992 Pithart oli kuitenkin Tšekin kansalliskokouksen puheenjohtaja. Seuraavassa on hänen sanottavansa Meciarista ja tämän motiiveista:
”Viestittelin Vladimir Meciarin kanssa, olimme aikoinaan molemmat pääministereitä, ja minun on sanottava, että se oli traagista, koska emme löytäneet yhteistä pohjaa. Hän ei ollut yhteistyökumppani, johon saattoi suhtautua vakavasti, häneen ei voinut luottaa hänen sanaansa, hän muutti koko ajan kantojaan asioissa ja uskoi vain viimeisimpiä versioita siitä, mitä hän sanoi. En voi ymmärtää sitä. Vladimir Meciar tietysti helpotti sekä Tšekin että Slovakian puolella olevien tahojen pyrkimyksiä jakaa valtio, koska hän vaati ehtoja, joita ei koskaan voitu täyttää. Olivatpa hänen motiivinsa mitkä tahansa, hän varmisti, että valtio joutuisi hajoamaan. Täysin epäjohdonmukainen persoona epäjohdonmukaisine vaatimuksineen.”
Voisi kuvitella, että jos Tšekkoslovakian valtio haluttiin tuhota, kansan enemmistön olisi täytynyt tukea sitä. Näin ei kuitenkaan ollut. Kyselytutkimukset osoittivat toistuvasti, että tšekit ja slovakit kannattivat kahden kansakuntansa liittovaltion säilyttämistä. Itse asiassa juuri ennen kesäkuun 1992 kriittisiä vaaleja tehty kyselytutkimus osoitti, että 64 prosenttia tšekkiläisistä ja 72 prosenttia slovakialaisista vastaajista piti keskinäisiä suhteita erittäin hyvinä tai melko hyvinä. Yleinen mielipide vastusti tuolloin Tšekkoslovakian erottamista.
Juuri Tšekkoslovakian molempien osien poliittisella eliitillä oli johtava rooli maan hajoamisessa. Voidaan sanoa, että tärkein liikkeellepaneva voima oli Vladimir Meciar, joka esitti jatkuvasti kasvavia vaatimuksia, jotka vaaransivat Tšekkoslovakian olemassaolon jatkumisen. Tšekin puolella Vaclav Klausin haluttomuus antaa periksi slovakialaispoliitikkojen vaatimuksille – jotta markkinatalouteen siirtyminen jatkuisi – edisti edelleen jakautumista. Molemmat poliitikot pitivät kiinni omista tavoitteistaan koko neuvotteluprosessin ajan, minkä seurauksena he saivat poliittista valtaa Tšekkoslovakian hajoamisen kautta.
Vaikka liittokokouksen oppositiopuolueet vastustivat valtion hajoamista, ne eivät voineet tehdä mitään estääkseen sitä. Lopulta Tšekkoslovakian valtio lakkasi olemasta tammikuun alussa 1993, vaikka kansanäänestystä tai minkäänlaista kansallista yhteisymmärrystä ei ollutkaan.
Ja lisää tietoa ja raportteja Tšekkoslovakian rauhanomaisesta hajoamisesta löydät täältä verkkosivuiltamme.