Vaikka siis yksi ymmärtämisen ydinprosessi palvelee sekä kuuntelemista että lukemista, vaikeat tekstit vaativat ylimääräisiä henkisiä strategioita. Painettu teksti helpottaa näiden strategioiden käyttöä. Tämän tulkinnan kanssa sopusoinnussa tutkijat havaitsevat, että ihmisten kuuntelu- ja lukutaidot ovat samankaltaisempia yksinkertaisten kertomusten kuin selostavan proosan kohdalla. Kertomukset ovat yleensä ennustettavampia ja niissä käytetään tuttuja ajatuksia, ja selostavat esseet sisältävät todennäköisemmin tuntematonta sisältöä ja vaativat strategisempaa lukemista.
Tämä johtopäätös – vastaavuus helppojen tekstien kohdalla ja painetun tekstin etu vaikeiden tekstien kohdalla – on avoin muutoksille tulevaisuudessa. Kun äänikirjat yleistyvät, kuuntelijat saavat kokemusta niiden ymmärtämisestä ja saattavat kehittyä, ja kustantajat saattavat kehittää tapoja, joilla organisaatiota voidaan signaloida auditiivisesti.
Mutta vaikka nämä muutokset tapahtuisivatkin, äänikirjat eivät korvaa painettua tekstiä, koska käytämme niitä eri tavoin. Kahdeksankymmentäyksi prosenttia äänikirjojen kuuntelijoista sanoo haluavansa ajaa autoa, treenata tai muuten tehdä monia tehtäviä kuunnellessaan. Ihmismieli ei ole suunniteltu tekemään kahta asiaa samanaikaisesti, joten jos teemme monia asioita samanaikaisesti, saamme kuunneltua vain pääkohdat, emme hienouksia.
Siltikään se ei ole painetun kirjallisuuden harrastajille mikään syy haistatella. En voi pitää kirjaa kädessäni moppaamisen tai työmatkan aikana. Painettu kirja on ehkä paras sanojen tai ajatusten viipyilemiseen, mutta äänikirjat lisäävät lukutaitoa hetkiin, joissa sitä ei muuten olisi.
Ei siis, kirjakerhon valikoiman kuunteleminen ei ole huijaamista. Ei ole edes huijaamista kuunnella, kun olet lapsesi jalkapallopelissä (ainakaan kirjan osalta). Saat vain eri asioita irti kokemuksesta. Ja eri kirjat kutsuvat eri tavoin lukemaan niitä: Äänitteiden suosion kasvaessa kirjailijat kirjoittavat yhä enemmän teoksia, jotka on tarkoitettu nimenomaan kuunneltaviksi.
Rikkaimmat kokemuksemme eivät synny siitä, että käsittelemme painettuja ja äänitettyjä kirjoja keskenään vaihdettavina, vaan siitä, että ymmärrämme niiden väliset erot ja keksimme, miten voimme käyttää niitä hyödyksemme – ja kaikki tämä palvelee sitä, että kuulemme sen, mitä kirjailijat itse asiassa yrittävät kertoa meille.
Daniel T. Willingham (@DTWillingham) on Virginian yliopiston psykologian professori ja kirjoittaja, joka on kirjoittanut viimeisimpänä teoksensa ”The Reading Mind: A Cognitive Approach to Understanding How the Mind Reads.”
Seuraa New York Timesin mielipideosastoa Facebookissa, Twitterissä (@NYTopinion) ja Instagramissa.