EU:n kielto ja sen taustaEdit
EU:n kieltämät hormonit karjankasvatuksessa olivat estradioli, progesteroni, testosteroni, zeranoli, melengestroliasetaatti ja trenboloniasetaatti. Näistä kolme ensimmäistä ovat synteettisiä versioita endogeenisistä hormoneista, joita tuotetaan luonnostaan ihmisissä ja eläimissä ja joita esiintyy myös monissa elintarvikkeissa, kun taas kaksi viimeistä ovat synteettisiä eivätkä luonnostaan esiintyviä hormoneja, jotka jäljittelevät endogeenisten hormonien käyttäytymistä. Zeranolia (alfa-tsearalanolia) tuotetaan puolisynteettisesti, mutta sitä esiintyy myös luonnossa joissakin elintarvikkeissa. Se on yksi useista zearalenonin johdannaisista, joita tietyt Fusarium-heimot tuottavat. Vaikka sen esiintyminen eläintuotteissa voi osittain johtua sen nauttimisesta tällaisissa rehuissa, alfa-zearalanolia voidaan tuottaa myös endogeenisesti märehtijöissä, jotka ovat nauttineet zearalenonia ja joitakin zearalenonijohdannaisia tällaisissa rehuissa. EU ei asettanut ehdotonta kieltoa. Eläinlääkärin valvonnassa karjankasvattajat saivat käyttää luonnonhormonien synteettisiä versioita kustannusten alentamiseen ja mahdollisesti terapeuttisiin tarkoituksiin, kuten lypsylehmien tiinehtymiskierron synkronointiin. Kaikkien kuuden hormonin käyttö sallittiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Terveys- ja kasvinsuojelutoimien soveltamista koskevan sopimuksen mukaan allekirjoittajavaltioilla on oikeus asettaa rajoituksia terveys- ja turvallisuussyistä tieteellisen analyysin perusteella. Naudanlihaa koskevan hormonikiistan ytimessä oli se, että kaikki riskianalyysit ovat luonteeltaan tilastollisia, joten niiden avulla ei voida varmuudella määrittää terveysriskien puuttumista, ja siitä johtuva erimielisyys Yhdysvaltojen ja Kanadan naudanlihantuottajien välillä, jotka uskoivat, että vallitsi laaja tieteellinen yksimielisyys siitä, että hormonien avulla tuotettu naudanliha oli turvallista, ja EU:n välillä, joka väitti, että naudanliha ei ollut turvallista.
Hormonien käyttöä karjankasvatuksessa oli tutkittu tieteellisesti Pohjois-Amerikassa 50 vuotta ennen kieltoa, ja niiden pitkäaikainen käyttö oli ollut laajaa yli 20 maassa. Kanada ja Yhdysvallat väittivät, että tämä tarjosi empiiristä näyttöä sekä pitkäaikaisesta turvallisuudesta että tieteellisestä yksimielisyydestä.
EU:n kielto ei ollut protektionismia, kuten se esitettiin Yhdysvaltojen ja Kanadan maaseudun äänestäjille. EU:lla oli jo ennestään muita toimenpiteitä, joilla rajoitettiin tehokkaasti pohjoisamerikkalaisen naudanlihan tuontia. Pääasiassa se pohjoisamerikkalainen tuote, jota uusi kielto koski ja jota aiemmat esteet eivät koskeneet, oli syötäviä sisäelimiä.
EU:ta eivät painostaneet tuottajat, jotka vaativat protektionistisia toimenpiteitä, vaan kuluttajat, jotka ilmaisivat huolensa hormonien käytön turvallisuudesta. Italiassa oli 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa useita laajalti julkisuutta saaneita ”hormoniskandaaleja”. Ensimmäinen, vuonna 1977, liittyi merkkeihin murrosiän ennenaikaisesta alkamisesta pohjoisitalialaisilla koululaisilla, ja tutkijat epäilivät, että kouluruokailussa oli käytetty lihaa, joka oli kasvatettu (laittomasti) kasvuhormoneja käyttäen. Konkreettisia todisteita ennenaikaisen murrosiän yhdistämisestä kasvuhormoneihin ei löytynyt, osittain siksi, että epäillyistä aterioista ei ollut saatavilla näytteitä analysoitavaksi. Yleisö kuitenkin suuttui tällaisten lihantuotantotekniikoiden käytöstä, ja sitä kiihdytti entisestään se, että vuonna 1980 havaittiin, että vasikanlihapohjaisissa lastenruoissa oli (jälleen laittomasti) dietyylistilbestrolia (DES), toista synteettistä hormonia.
Tieteelliset todisteet kasvuhormonien käyttöön lihantuotannossa liittyvistä terveysriskeistä olivat parhaimmillaankin niukat. Kuluttajien edunvalvontaryhmät pystyivät kuitenkin paljon paremmin vaikuttamaan menestyksekkäästi Euroopan parlamenttiin säädösten antamiseksi 1980-luvulla kuin tuottajien edunvalvontaryhmät, ja niillä oli paljon enemmän vaikutusvaltaa yleiseen käsitykseen. Tämä on ristiriidassa Yhdysvaltojen kanssa, jossa kuluttajajärjestöt eivät olleet juurikaan kiinnostuneita aiheesta ennen 1980-lukua, ja sääntelyä ajoi vientiin suuntautuneen teollisuuden ja maatalouden eturyhmien hyvin järjestäytynyt liittouma, jota vastustivat vain perinteiset maanviljelijäryhmät.
Vuoteen 1980 asti kasvuhormonien, sekä endogeenisten että eksogeenisten, käyttö oli kokonaan kielletty (kuten edellä todettiin) Italiassa, Tanskassa, Alankomaissa ja Kreikassa. Saksassa, joka oli tuolloin EU:n suurin naudanlihan tuottaja, kiellettiin vain eksogeenisten kasvuhormonien käyttö. Viisi muuta jäsenvaltiota, mukaan lukien toiseksi ja kolmanneksi suurimmat naudanlihan tuottajat Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta, sallivat niiden käytön. (Kasvuhormonien käyttö oli erityisen yleistä Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa naudanlihantuotanto oli voimakkaasti teollistunut). Tämä oli johtanut useisiin kiistoihin jäsenmaiden välillä, ja maat, joilla ei ollut kieltoja, väittivät, että muiden maiden asettamat rajoitukset toimivat kaupan muina kuin tulliesteinä. Vastauksena vuoden 1980 julkiseen vastalauseeseen ja siihen liittyen, että aikanaan oli paljastunut, että DES oli teratogeeni, EU alkoi antaa säännöksiä, alkaen Euroopan yhteisön maatalousministerien neuvoston vuonna 1980 antamasta direktiivistä, jolla kiellettiin stilbeenien ja tyrostaattien käyttö, ja vuonna 1981 annettiin tehtäväksi tieteellinen tutkimus estradiolin, testosteronin, progesteronin, trenbolonin ja zeranolin käytöstä.
Euroopan kuluttajajärjestö (BEUC) ajoi kasvuhormonien täyskieltoa, jota lääketeollisuus, joka ei ollut tuolloin vielä hyvin järjestäytynyt, vastusti vain osittain menestyksekkäästi. (Vasta vuonna 1987 yhdysvaltalaisten yritysten aloitteesta perustettiin Euroopan eläintautiliitto FEDESA (European Federation of Animal Health) edustamaan EU:n tasolla yrityksiä, jotka muun muassa valmistavat kasvuhormoneja). Eurooppalaiset maanviljelijät tai lihanjalostusteollisuus eivät ottaneet asiaan kantaa. BEUC:n avulla kuluttajat boikotoivat vasikanlihatuotteita Italiassa italialaisissa aikakauslehdissä julkaistujen DES:ää koskevien raporttien ja Ranskassa ja Saksassa vastaavien raporttien perusteella. Boikotit levisivät näistä kolmesta maasta koko EU:n alueelle ja saivat Hippin ja Aleten kaltaiset yritykset vetämään pois vasikanlihatuotevalikoimansa, ja vasikanlihan hinnat laskivat merkittävästi Ranskassa, Belgiassa, Länsi-Saksassa, Irlannissa ja Alankomaissa. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan takaamien kiinteiden ostojen vuoksi EU:n talousarvio kärsi 10 miljoonan ecun tappion.
Euroopan parlamentti kannusti yleisen kiellon asettamista, ja vuonna 1981 annettu päätöslauselma hyväksyttiin enemmistöllä 177:1 yleisen kiellon puolesta. Euroopan parlamentin jäsenet, jotka oli valittu ensimmäistä kertaa suorilla vaaleilla vuonna 1979, käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja käyttivät poliittisia lihaksiaan ja käyttivät osittain hyväkseen julkista huomiota asiaan vahvistaakseen parlamentin asemaa. Ministerineuvosto jakaantui linjoille, jotka vastasivat suoraan kunkin maan kansallista kantaa kasvuhormonien sääntelyyn: Ranska, Irlanti, Yhdistynyt kuningaskunta, Belgia, Luxemburg ja Saksa vastustivat kaikki yleistä kieltoa. Euroopan komissio, joka pelkäsi neuvoston veto-oikeutta ja oli tiiviisti sidoksissa sekä lääke- että (osasto VI:n kautta) maatalousalan intresseihin, esitti tosiasioihin perustuvia perusteluja ja korosti kaupan esteisiin liittyvää ongelmaa.
WTO:n päätös vuodelta 1998Tiedoksianto
WTO:n valituselin vahvisti WTO:n paneelin johtopäätökset WTO:n riitojenratkaisuelimen 13. helmikuuta 1998 hyväksymässä raportissa. Raportin 208 kohdassa sanotaan:
e toteavat, että Euroopan yhteisöt eivät tosiasiallisesti ryhtyneet arvioimaan 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla riskejä, jotka johtuvat hyvän eläinlääkintäkäytännön laiminlyönnistä yhdistettynä kasvunedistämistarkoituksessa käytettävien hormonien käytön valvontaan liittyviin ongelmiin. Kun otetaan huomioon tällaisen riskinarvioinnin puuttuminen ja useimpien, ellei peräti kaikkien, edellä mainittuja muita riskinäkökohtia koskevien tieteellisten tutkimusten tosiasiallisesti tekemät johtopäätökset, päädymme siihen, että lautakunnalle ei ole toimitettu sellaista riskinarviointia, joka kohtuullisesti tukisi tai oikeuttaisi EY:n direktiiveihin sisältyvää tuontikieltoa. Näin ollen vahvistamme paneelin lopulliset päätelmät, joiden mukaan EY:n tuontikielto ei perustu SPS-sopimuksen 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuun riskinarviointiin ja on näin ollen ristiriidassa 5 artiklan 1 kohdan vaatimusten kanssa.
12. heinäkuuta 1999 WTO:n riitojenratkaisuelimen nimittämä välimies antoi Yhdysvalloille luvan määrätä EU:lle 116,8 miljoonan Yhdysvaltain dollarin vuotuiset vastatullit.
EU:n tieteelliset riskinarvioinnit Muokkaa
Vuonna 2002 EU:n kansanterveyttä koskevia eläinlääkintätoimenpiteitä käsittelevä tiedekomitea (SCVPH) väitti, että naudanlihan kasvuhormonien käyttö aiheuttaa mahdollisen terveysriskin, ja vuonna 2003 EU antoi direktiivin 2003/74/EY kiellon muuttamiseksi, mutta Yhdysvallat ja Kanada torjuivat sen, että EU oli täyttänyt WTO:n tieteellistä riskinarviointia koskevat vaatimukset.
EY esitti tieteellisen väitteen, jonka mukaan karjan hoidossa käytetyt hormonit, erityisesti hormoni 17-beta-estradioli, jäävät kudoksiin. Tästä todistusaineistosta huolimatta EY kuitenkin totesi, ettei muilla viidellä muulla väliaikaisesti kielletyllä hormonilla ole selvää yhteyttä ihmisten terveysriskeihin. EY on myös havainnut suuria määriä hormoneja alueilla, joilla on tiheästi karjaa. Tämä hormonien lisääntyminen vedessä on vaikuttanut vesistöihin ja läheisiin luonnonvaraisiin kaloihin. Pohjois-Amerikan vesistöjen saastuminen hormoneilla ei kuitenkaan vaikuttaisi suoraan eurooppalaisiin kuluttajiin tai heidän terveyteensä.
WTO:n päätös vuodelta 2008Edit
Marraskuussa 2004 EU pyysi WTO:n neuvotteluja väittäen, että Yhdysvaltojen olisi poistettava vastatoimensa, koska EU on poistanut alkuperäisessä asiassa WTO:n sääntöjen vastaisiksi todetut toimenpiteet. Vuonna 2005 EU aloitti uuden WTO:n riitojenratkaisumenettelyn Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan, ja maaliskuussa 2008 laaditussa paneelin raportissa todettiin, että kaikki kolme osapuolta (EU, Yhdysvallat ja Kanada) olivat erimielisiä riidan eri aineellisista ja menettelyllisistä näkökohdista. Lokakuussa 2008 WTO:n valituselin antoi sekamuotoisen päätöksen, jonka mukaan Yhdysvallat ja Kanada voivat edelleen määrätä EU:lle kauppapakotteita, mutta EU voi myös jatkaa hormonikäsitellyn naudanlihan tuontikieltoaan.
Marraskuussa 2008 EU jätti uuden WTO-haasteen sen jälkeen, kun USTR oli ilmoittanut pyytävänsä kommentteja mahdollisesta muutoksesta luetteloon EU:n tuotteista, joihin sovelletaan korotettuja tulleja kiistassa.
Tammikuussa 2009 USA:n kauppa- ja teollisuusministeriö ilmoitti, että luetteloon EU:n tuotteista, joihin sovelletaan korotettuja tulleja, tehdään muutoksia. Syyskuussa 2009 Yhdysvallat ja Euroopan komissio allekirjoittivat yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa vahvistettiin uusi EU:n tulliton tuontikiintiö viljalla ruokitulle korkealaatuiselle naudanlihalle osana kompromissiratkaisua. Joulukuussa 2016 Yhdysvallat kuitenkin ryhtyi toimiin ottaakseen uudelleen käyttöön vastatullit kiistan kohteena olevien EU:n tuotteiden luettelossa, koska se oli edelleen huolissaan Yhdysvaltojen naudanlihan pääsystä EU:n markkinoille, ja elokuussa 2019 ne sopivat, että perustetaan 18 500 tonnin vuotuinen alkuperäinen tulliton tariffikiintiö, joka porrastetaan seitsemän vuoden aikana 35 000 tonniin (arvoltaan noin 420 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruiseen) EU:n 45 000 tonnin kiintiöön hormonikäsittelemättömän naudanlihantuotteen osalta.