Nato-maatNorth Atlantic Treaty Organization

Alun perin Naton perustivat Ranska, Iso-Britannia, Alankomaat, Belgia ja Luxemburg koordinoidakseen Euroopan taloutta, kulttuuria ja itsepuolustusta toisen maailmansodan jälkeen ja estääkseen Saksan uudelleen nousun. Välittömästi sodan jälkeisinä vuosina Venäjä kehittyi uudeksi sotilaalliseksi ja uhkaavaksi suurvallaksi, minkä vuoksi silloiset Nato-maat kääntyivät Yhdysvaltojen puoleen saadakseen sotilaallista suojelua.
Vuonna 1949 allekirjoitettiin Pohjois-Atlantin sopimus, jonka nojalla kaikki jäsenmaat vakuuttivat toisilleen keskinäisen suojelun. Seuraavina vuosina myös muut Euroopan maat, Kanada ja liittouma liittyivät siihen suojautuakseen kommunistiselta itäblokilta. Vuonna 1952 sopimukseen liittyi ainoana maana Turkki, lähinnä Lähi-idästä.
Saksan liittymisellä Natoon vuonna 1952 oli tärkeä merkitys monessa suhteessa. Yhtäältä siihen liittyi maa, jota vastaan Naton alkuperäisessä versiossa haluttiin vielä puolustautua. Pariisin sopimusten myötä Länsi-Saksa tunnustettiin jälleen suvereeniksi valtioksi ja liitettiin osaksi läntistä puolustusstrategiaa. Vastareaktiona itäblokin maat liittyivät samana vuonna Varsovan liittoon. On syytä mainita, että osa vuonna 1991 hajonneen Varsovan liiton jäsenmaista liittoutui myöhemmin lännen kanssa ja asettui siten Neuvostoliittoa vastaan. Näitä olivat (aikajärjestyksessä) Puola, Tšekkoslovakia, Unkari, Romania, Bulgaria ja Albania.

Edelliset jäsenmaat

Riippuvaiset alueet

Joillakin edellä mainituilla jäsenmailla on muitakin riippuvaisia syrjäalueita. Nämä eivät ole itsenäisiä valtioita, mutta niillä on jonkin verran taloudellista ja poliittista autonomiaa. Naton tekemät sopimukset koskevat niitä ainakin osittain. Näitä maita ei kuitenkaan mainita virallisina jäsenmaina.