Lentokyvyttömien lintujen siivissä ei vain tunnu olevan järkeä. Jos luonnonvalinnassa on kyse sopeutumisesta ympäristöön sopivaksi, mikä on niiden fyysisten piirteiden tai ominaisuuksien tarkoitus, jotka säilyvät, vaikka ne ovat menettäneet alkuperäisen tehtävänsä?
Näitä kutsutaan vestigiaalirakenteiksi: ominaisuuksiksi, joilla oli aikoinaan välttämätön tehtävä eliön esivanhemmille, mutta jotka eivät ole enää läheskään yhtä tärkeitä nykylajille. Lentokyvyttömien lintujen siivet ovat vain yksi esimerkki.
Jäänteet eivät aina ole toimimattomia. Niillä voi yksinkertaisesti olla erilainen tehtävä kuin mitä ne suorittivat eliön esivanhemmilla. Jotkut saattavat esimerkiksi suorittaa suhteellisen vähäisiä toimintoja käyttäen rakenteita, joilla on esi-isissään saattanut olla muita, monimutkaisempia tarkoituksia. Strutsin siivet ovat tästä esimerkki. Ne ovat anatomisesti monimutkaiset – kuten niiden on oltava, jotta lentävät linnut voivat lentää. Mutta strutseilla niillä on vähemmän monimutkaisia tehtäviä, kuten tasapainon ylläpitäminen juostessa ja seurustelunäytöksissä.
Keskustelua käydään siitä, ovatko tietyt piirteet hyödyllisiä vai eivät, ja käsityksemme joistakin näistä piirteistä on muuttunut ajan myötä. Esimerkiksi ihmisen umpilisäkkeen, jota pitkään pidettiin klassisena esimerkkinä ”hyödyttömästä” elimestä, on nyt todettu olevan tärkeä rooli immuunijärjestelmässä, patogeenien säätelyssä sekä ruoansulatuskanavan liikkeissä ja jätteiden poistossa.
Jälkiä löytyy myös molekyylitasolta. Toisin kuin useimmat eläimet, ihminen ei pysty syntetisoimaan askorbiinihappoa (C-vitamiinia). Silti, kuten lähimmät elävät sukulaisemme, säilytämme siihen tarvittavan geenin ”pseudogeenin” muodossa (geeni, joka on olemassa, mutta joka ei kykene toimimaan).
Miksi nämä sopeutumattomat tai toimimattomat ominaisuudet eivät siis ole kadonneet? Yksinkertaisesti siksi, että niille ei ole ollut juurikaan syytä hävitä. Ainoastaan jos nämä ominaisuudet osoittautuvat erityisen epäedullisiksi tietyssä ympäristössä (niin, että olennot, joilla on kyseinen ominaisuus, eivät selviä hengissä eivätkä siten siirrä geenejään eteenpäin), ne katoavat populaatiosta suhteellisen nopeasti.
Nisäkkäiden urospuolisilla nisäkkäillä esimerkiksi ei luultavasti ole koskaan ollut mitään toimintaa. Ne säilyvät kuitenkin kaikkien ihmissienten yhteisen geeniperimän vuoksi – ja koska niiden roikkumisesta ei ole erityistä haittaa. Joillakin pussieläinlajeilla sekä uroksilla että naarailla on pussi, mutta toisilla ei – oletettavasti se on pieni etu, ettei tuhlaa resursseja tarpeettoman pussin tekemiseen.
Tärkeää on ymmärtää, että evoluutio on edelleen käynnissä juuri nyt. Se, mitä näemme, on usein jonkin vanhan toiminnon katoamisen tai uuden hioutumisen vaihe. Evoluutio suurilla, hitaasti lisääntyvillä eläimillä, kuten ihmisellä, tapahtuu hitaasti, joten ei-toiminnallisten ominaisuuksien häviäminen voi kestää hyvin kauan. On vähemmän mahdollisuuksia mutaatioille, jotka poistaisivat näitä jäljellä olevia ominaisuuksia, ja vähemmän mahdollisuuksia näille mutaatioille levitä erilaisten evoluutiomekanismien kautta.