Kurkuma aromaattisena lääkekasvina oli intiaanien tiedossa jo muinaisista ajoista lähtien. Monet tutkijat ja historioitsijat väittävät, että Etelä-Aasia on kurkuman alkuperäinen kotimaa, josta se on saattanut levitä Kaakkois-Aasian maihin ja Tyynenmeren saarille, joissa kurkumaa viljellään. Indonesian Jaavan metsäalueilla viljeltiin kurkumaa jo 5. vuosisadalla jKr. Kurkuman käyttöä kuvataan 5. ja 6. vuosisadalla jKr. laadituissa sanskritinkielisissä teksteissä. Marco Polo mainitsee kurkuman käyttötavat Kiinassa. Kurkumaa viljellään laajalti pääasiassa Intiassa, Kiinassa, Taiwanissa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Jaavalla, Brasiliassa, Perussa, monissa Afrikan osissa ja Australiassa.
Kurkumaa tunnetaan eri nimillä eri puolilla maailmaa. Yleisesti kerrotaan, että sana kurkuma saattaa olla peräisin latinankielisestä sanasta Terra Meritta, joka tarkoittaa pyhää maaperää. Myös sana kurkuma on voinut saada alkunsa sen metallisesta ulkonäöstä, ja sitä kutsutaan yleisesti sahramiksi monissa osissa maailmaa. Intiassa se tunnetaan eri kielillä eri nimillä, kuten Manjal tamiliksi ja malajalamiksi, Arishina kannadaksi, Pasupu teluguksi, Haladi sanskritiksi ja Haldi hindiksi sekä monilla muilla Pohjois-Intian kielillä.
Kurkuma on ruohomainen monivuotinen kasvi, joka kasvaa jopa 1 metrin korkuiseksi ja jolla on monia haaroja ja keltaisesta oranssiin vaihtelevia, lieriömäisiä, aromaattisia juurakoita. Lehdet ovat vuorotellen kahdessa rivissä. Ne jakautuvat lehtituppeen, lehtivihreään ja lehtilappeen. Lehtituppeen muodostuu valevarsi. Juurakot ovat kasvin laajimmin käytetty osa ruoanvalmistusaineena, lääkkeenä ja väriaineena, vaikka lehtiä ja varsia käytetään moniin tarkoituksiin, lähinnä ruoanvalmistukseen.
Kurkuman tärkeimmät kemialliset komponentit ovat kurkuminoideiksi kutsuttujen yhdisteiden ryhmä, johon kuuluvat kurkumiini (diferuloyylimetaani), demetoksikurkumiini ja bisdemetoksikurkumiini. Parhaiten tutkittu yhdiste on kurkumiini, joka on kurkumajauheen tärkein ainesosa. Kurkumassa on myös monia tärkeitä haihtuvia öljyjä, kuten turmeroni, atlantoni ja zingiberene. Kurkumasta uutettuja öljyjä ja öljyhartseja käytetään laajalti lääketeollisuudessa.
Kurkumalla on lähes 40 eri lajia ja 400 lajia. Yleisimmät kurkumalajikkeet ovat Curcumin longa, Curcuma aromatica, curcuma amada, curcuma algustifolia, curcucuma zidoria
Kurkumasta uutettua oleohartsia käytetään laajalti ruoanlaitossa antamaan houkuttelevia värejä ruokiin. Hartsi on luonteeltaan paksua öljyistä ja väriltään tummanruskeaa. Oleoresiini sisältää 30-40 % kurkumiinia ja 15-20 % kurkumiiniöljyä
Kurkumaöljyä valmistetaan tislaamalla kurkumajauhetta, joka koostuu monista ketonista ja alkoholeista . R Termeron ja Termeron ovat ketoneita, jotka antavat kurkumalle sen värin ja maun.
Intiassa kurkuma on olennainen ainesosa useimmissa vedalaisissa rituaaleissa. Se on olennainen ainesosa monissa lääkkeissä, joita valmistetaan intialaisissa lääketieteellisissä järjestelmissä, kuten Ayurveda, Siddha ja myös monissa etnisissä ja kansanlääkinnällisissä käytännöissä. Monissa yhteisöissä kurkuma on aina ollut osa rituaaleja ja seremonioita, jotka liittyvät ihmisten ja luonnon hedelmällisyyteen ja hyvinvointiin. Monet intialaiset perinteet uskovat, että kurkuma on ”jumalallinen kasvi”, jonka jumalat ovat antaneet ihmisille.
Suurissa ayurveda-lääketieteellisissä teksteissä, kuten Charaka Samhitassa, Susrutha Samhitassa, Vaagbhada Samhitassa ja Haritha Samhithassa, kurkumaa suositellaan useisiin lääketieteellisiin valmisteisiin. Vaikka kurkumaa on käytetty suosikkiantibioottina ja myrkyttömänä aineena parantamaan palovammoja, leikkauksia ja poistamaan vieraita aineita kehosta, on erittäin suositeltavaa käyttää sitä ruoanlaitossa päivittäiseen nauttimiseen sairauksien ennaltaehkäisytoimenpiteenä, värin ja maun lisäämiseksi ruokaan. Kurkumaa sisältävän ruoan päivittäinen nauttiminen on jotain, jota lähes jokainen intialainen perinne suosittelee valvomaan monien kehon häiriöiden ja sairauksien ehkäisemiseksi.
Intia tuottaa lähes 94 % maailman kurkuman kokonaistuotannosta ja sen osuus maailmanmarkkinoista on lähes 50 %. Länsi-Ghatsilla kasvatettua kurkumaa pidetään hienoimpana lajikkeena, vaikka Afrikka, Indonesia ja Etelä-Amerikka tuottavat myös hyvälaatuista kurkumaa.