Käki ampiainen: A Gorgeous Parasite

Kukkiampiainen on yksi niistä ihmeellisistä eläimistä, jotka ilmestyvät vain muutamaksi sekunniksi ja saavat sinut ihmettelemään, mitä ihmettä juuri näit. Nopealiikkeiset ja korkeintaan laihaa huonekärpästä suuremmat ampiaiset erottuvat kuitenkin muista:

Kokkiampiaiset pakkaavat pieneen ruumiiseensa paljon draamaa. Niiden väri on osa mysteeriä. Nämä ampiaiset ovat loisia, ja nimensä mukaisesti käki-lintujen tavoin ne munivat muiden lajien (tässä tapauksessa ampiaisten tai mehiläisten) pesiin. Koska käkiampiaiset ovat riippuvaisia juonittelusta ja naamioinnista huijatakseen isäntänsä, niiden voisi olettaa olevan väriltään värittömiä. Tutkijat eivät ole saaneet selville, onko kirkkailla väreillä jokin tehtävä, ja vasta vuonna 2009 tiedettiin, että väri itse asiassa syntyy valon taittuessa ampiaisten kuuden kynsinauhakerroksen väliin jäävissä avoimissa väleissä.

Kuokkosampiaiset suosivat lämmintä Välimeren ilmastoa, ja Kalifornia on kuokkosampiaisten biologisen monimuotoisuuden keskus Pohjois-Amerikassa. Ne ovat aktiivisimmillaan kuivilla, avoimilla alueilla toukokuun ja elokuun välisenä aikana, ja aikuiset ravitsevat kukkanektaria, kun ne kulkevat suosittuja reittejä pitkin useita kertoja päivässä etsien yksinäisiä ampiaisia ja mehiläisiä loistaakseen.

Tahdotko vielä enemmän tarinoita Bay Arean luonnosta? Tilaa viikoittainen uutiskirjeemme!

Jokainen Kalifornian 166 käkiampiaislajista kohdistuu joko tiettyyn isäntään tai tiettyyn pesärakenteeseen. Monet lajit kohdistuvat mutakuoriaisampiaisten pesiin. Yksi tällainen laji, Chrysis angolensis, kulkeutui alun perin Afrikasta Uuteen maailmaan loisimalla purjelaivojen puupalkeissa pesiviä mutakuoriaisampiaisia. Käkiampiaisten onneksi niiden toukkien kuoriutuminen ajoittui hyvin purjelaivojen hitaaseen etenemiseen, ja nämä hyönteiset ovat nyt vakiintuneet ympäri Bay Areaa ja satamakaupunkeja Yhdysvaltojen koillisosissa.

Käkiampiaiset saattavat väistää vanhempiensa velvollisuuksia, mutta se ei ole aivan helppoa elämää. Maassa pesiviä mehiläisiä ja ampiaisia loisivien käkiampiaisten on jotenkin sujautettava munansa maanalaiseen koloon huomaamatta. Ensin ne löytävät mehiläisiä ja ampiaisia, jotka ovat kaivamassa koloja ja raahaavat halvaantuneita saaliita pesiinsä omien poikastensa ravinnoksi. Sen jälkeen käkiampiaisnaaraat piiloutuvat lähistölle tarkkailemaan koloa ja joko yrittävät päästä halvaantuneen saaliin kyytiin, kun sitä raahataan koloon, tai odottavat, kunnes isäntä lentää pois, ja livahtavat sitten sisälle.

Käkiampiaiset osaavat käpertyä vyöhykepeitteeseen kuin vyöhykepeitteiset hyönteiset, mikä on hyödyllinen puolustautumiskeino, kun ne jäävät kiinni tunkeutumasta jonkun toisen hyönteisen pesään. (Kuva: John Hallmen)

Varovaisuudestaan huolimatta käkiampiaiset jäävät usein kiinni hiipimisestä, mutta niiden oudosti kuoppaantunut ulkoluuranko suojaa niitä isäntänsä pistoksilta ja puremilta. Käkiampiaisen keskivartalon alapinta on kuppimainen, joten ampiainen voi vetää jalkansa sisään ja käpertyä tiukaksi palloksi (kuten emakko tai vyötiäinen) suojellakseen kehoaan. Isäntämehiläisillä tai -ampiaisilla ei sitten ole muuta vaihtoehtoa kuin napata käkiampiainen leukoihinsa ja viedä se ulos kolosta häätääkseen sen. Vahingoittumaton käkiampiainen vain kääntyy ympäri ja yrittää päästä uudelleen koloon.

Kun naaras käkiampiainen onnistuu jättämään munansa koloon, toukilla on kaksi selviytymisstrategiaa. Jotkut toukat syövät heti sekä isännän toukkia että sen ravintotarvikkeita; toiset odottavat, kunnes isännän toukka syö ravintovarastonsa ja saavuttaa täyden koon, ja sitten ne syövät isännän toukan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa käkiampiaisen on syötävä useita eri ruokalajeja, ennen kuin se voi nukkua, kun taas toisessa strategiassa isännän toukka tekee kaiken työn ja muuttaa ruokavarastot yhdeksi mehukkaaksi ateriaksi.

Uudemmat tutkimukset viittaavat siihen, että vaikka nämä loistavasti värilliset ampiaiset näkyvät ja tunnistetaan helposti kolon ulkopuolella, ne ovat ”näkymättömiä” kolon pimeydessä, koska ne naamioituvat simuloimalla isäntänsä tuoksua.

Mitä järkeä siis on kaikessa tuossa värissä? Sillä ei ehkä ole mitään funktiota. Värin alkuperästä raportoineet tutkijat arvelevat, että ulkorunkokerrosten välit näyttävät suojaavan ampiaista puremilta ja pistoksilta tai toimivan lämpöpuskurina maan kuumuudelta. Ja tuloksena syntyvä väri saattaa olla vain satunnainen vihje siitä, että pieni hyönteisten juonenkäänne vilisee ohitsemme polulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.