Sukututkimuksen tekeminen on nykyään paljon helpompaa kuin aikaisemmin. Verkkotietueiden ja digitoitujen kopioiden ansiosta lähes kaikista koskaan luoduista asiakirjoista on mahdollista jäljittää suuri osa sukupuustasi poistumatta edes kotoa. Tietueiden ja sukuselvitysten käyttäminen ei kuitenkaan ole ainoa menetelmä, jota ihmiset ovat aiemmin käyttäneet sukujuuriensa jäljittämiseen. Aikaisemmin oli olemassa teoria, jonka mukaan sukujuuret voitiin määrittää jalkojen muodon perusteella. Itse asiassa jotkut ihmiset uskovat tähän menetelmään vielä nykyäänkin.
Vaikka jalkojen muotoon perustuva menetelmä on tarkkuudeltaan kyseenalainen, tapa, jolla sitä käytetään oletettavasti sukujuurien määrittämiseen, on kiehtova. Jos olet käyttänyt kaikki sukututkimuslähteet loppuun ja haluat lisäideoita siihen, miten voit jäljittää syntyperääsi, jalkojen muoto ei ehkä anna tarkkaa tulosta, mutta se tarjoaa varmasti viihdettä. Seuraavassa kerrotaan, mitä sinun on tiedettävä siitä.
Tarkka termi tälle erityiselle sukututkimustyypille on ”jalkojen ja varpaiden sukututkimus”. Lähtökohtana on, että tutkimalla jalkojesi muotoa voit vaarantaa melko tarkan arvauksen siitä, mistä muinaisimmat esi-isäsi ovat peräisin. Jalkojen ja varpaiden sukututkimus perustuu viiteen perusmuotoon: Keltainen, kreikkalainen, egyptiläinen, germaaninen ja roomalainen. Jokaisella jalkatyypillä on ainutlaatuinen muotoilu, jota kutsutaan jalkaterän ääriviivoiksi, ja myös varpaiden pituudet ovat kullekin jalkatyypille ominaisia.
Jalkatyypeistä kelttiläinen jalkatyyppi on monimutkaisin ja epätavallisin. ”Kelttiläisissä jaloissa” jalkaterä itsessään on melko suuri, mutta isovarvas on lyhyt. Toinen varvas… se, joka on aivan isovarpaan vieressä… on poikkeuksellisen pitkä, ja muut varpaat ovat pienempiä ja pienenevät vähitellen, kunnes ne päättyvät pieneen pikkuvarpaaseen. Kelttiläinen jalka on hieman kreikkalaisen ja saksalaisen jalkatyypin yhdistelmä, erityisesti poikkeuksellisen pitkän toisen varpaan osalta, joka on myös saksalaisen jalkatyypin tunnusmerkki.
Näyttävätkö jalkasi ja varpaasi kelttiläisiltä? Kokeile tutkia sukupuusi tuntematonta haaraa, jos et tiedä mitään kelttiläistä taustaa, ja katso, löydätkö kelttiläisiä esivanhempia. Tai ehkä sinulla on pitkä isovarvas, joka on pidempi kuin kaikki muut varpaat. Jos sinulla on, se on egyptiläinen jalka.
Vaikka ei ole mitään tieteellistä tietoa, joka tukisi ajatusta siitä, että varpaidemme ja jalkojemme muoto voisi kertoa meille jotakin syntyperästämme, varpaiden kokoa ja muotoa on tutkittu eri väestöissä ympäri maailmaa. Esimerkkinä mainittakoon, että eri puolilla maailmaa on yleisempää, että toinen varvas on pisin varvas, kuten kreikkalaisessa jalassa ”jalkojen genealogian” teoriassa. Silti on naurettavaa ajatella, että Australian aboriginaaleilla olisi ollut kreikkalaisia esivanhempia, jos heillä toinen varvas on muita varpaita pidempi (kuten useimmilla on).
Voi olla, että se on parempi tasapainon kannalta pystyasennossa kävellessä. Koska pidempi toinen varvas on niin yleinen useimmilla ihmisillä (poikkeuksiakin on, mutta se on yleisin varpaan koko), näyttäisi siltä, että siihen on oltava jokin syy, joka on yhteinen useimmille ihmisille.
Ja miksi jalkojen luokitukset jaettiin kelttiläisiin, kreikkalaisiin, roomalaisiin, egyptiläisiin ja saksalaisiin? Mitä tulee egyptiläisiin, kreikkalaisiin ja roomalaisiin jalkoihin, niin nämä ovat klassisen taiteen ihannoimia vartalonmuotoja. Näitä taidetyyppejä kunnioitettiin 1800-luvulla, jolloin jalkojen muotojen genealogia tuli muotiin. Vastaavat jalkojen muodot vastaavat yleensä jalkojen muotoja, joita käytettiin näiden sivilisaatioiden ihmisiä kuvaavassa taiteessa. Esimerkiksi antiikin Kreikan taiteessa useimmilla kuvatuilla ihmisillä on jalkojen muodot, jotka vastaavat jalkojen genealogiassa käytettyä kreikkalaista muotoa. Mielenkiintoista on, että Vapaudenpatsas on kreikkalaistyylinen veistos, ja sillä on myös kreikkalaisessa taiteessa ja jalkojen muodon genealogiassa nähty kreikkalainen jalkaterän muoto.
Klassisen kreikkalaisen jalkaterän muodon yleisyys muinaiskreikkalaisessa taiteessa voi tosiaankin merkitä sitä, että suurimmalla osalla muinaisista kreikkalaisista oli tämä jalkaterän muoto, mutta se voi myös yksinkertaisesti merkitä sitä, että jalkaterän muotoa pidettiin muinaiskreikkalaisessa taiteessa jalkojen kauneusnormina, ja sitä käytettiin taiteen keinoin riippumatta siitä, oliko suurimmalla osalla ihmisistä niin sanottua täydellistä jalkaterää vai ei.
Jalkojen muodon perimätiedon teoriassa on myös käsitteitä homogeenisista ihmisryhmistä, ja nämä käsitteet ovat lähinnä moderneja keksintöjä. 1800-luvulta alkaen tulivat muotiin ajatukset ”saksalaisesta kansasta” ja ”egyptiläisestä kansasta”, jolloin länsimaalaiset katsoivat näiden kansojen koostuvan yhdentyyppisistä etnisesti homogeenisista ihmisistä. Tämä on kuitenkin virheellinen oletus. Saksa koostui useista eri maista, kuten Saksista, Preussista ja Baijerista, kunnes se yhdistettiin yhdeksi Saksan kaltaiseksi kansakunnaksi, ja muinaiset roomalaiset tiesivät, että saksalaiset koostuivat moninaisista kulttuureista, jotka kaikki asuivat yhdessä tai lähellä toisiaan. Itse asiassa termi ”saksalainen” on muinaisten roomalaisten keksintö, koska he pitivät nykyisellä Saksan alueella asuvia ihmisiä barbaareina. Niinpä he niputtivat heidät yhteen ”saksalaisiksi” ja hylkäsivät näin erilaiset kulttuurit yhdeksi sivistymättömäksi ryhmäksi.
Samoin kävi muinaisille egyptiläisille. Muinaisessa Egyptissä oli kyllä kulttuurisesti homogeenisia egyptiläisiä, mutta siellä asui myös monenlaisia etnisyyksiä ja kulttuureja kaikkialta muinaisesta maailmasta. Lähi-idän muinaisista kaupungeista teknisesti edistyneimpänä ja nykyaikaisimpana se veti puoleensa maahanmuuttajia satojen ja jopa tuhansien kilometrien päästä.
Loppujen lopuksi jalkamuodon sukututkimuksen käyttämisellä ei todennäköisesti ole mitään tekemistä todellisen syntyperän kanssa. Se on kuitenkin hauska harrastus, jota voi käyttää nuoremman sukupolven kanssa keinona saada heidät kiinnostumaan sukututkimuksesta.
Genealogian jalkamuotokaavio