Heimaey on Westmansaarten suurin saari ja ainoa, joka on asuttu.
Saarella asuu noin 4000 ihmistä ja sillä on kiehtova synkkä historia. Lue lisää tästä alueesta Westmansaarten kiertomatkalla.
Heimaey tänään
Heimaey on iloinen ja eläväinen saari, joka vetää puoleensa sekä paikallisia että vierailijoita ympäri vuoden. Kesällä se on kuitenkin paljon suositumpi, sillä täällä ja muualla Westmansaarilla pesii enemmän atlanttipeippoja kuin missään muualla maailmassa.
Monet veneretket vievät kävijöitä katsomaan niitä toukokuusta syyskuuhun, ja monilla näistä retkistä on mahdollista nähdä useita valas- ja delfiinilajeja. Westmaninsaaret ovat tunnettuja siitä, että ne ovat Islannin parhaita paikkoja Orcojen ja suippovalaiden etsimiseen.
Tyhmyjä voi nähdä myös sisämaassa, ja elo- ja syyskuussa jopa kaupungissa. Puffinit hämmentyvät kaupungin valoista ja luulevat sitä mereksi ja vaeltavat sisään. On perinne, että lapset löytävät ne ja heittävät ne turvallisesti mereen (tai keräävät ne ja veloittavat siitä turistilta).
Pesivien käpylintujen näkemiseen paras paikka on epäilemättä Stórhöfði, ”Suuri niemeke” Heimaeyn eteläpuolella. Täällä on näköalapaikka ja useita polkuja, joita pitkin voi kävellä kallioita pitkin, jotta näkymät olisivat paremmat. Muista kuitenkin pukeutua lämpimästi myös keskikesällä, sillä Stórhöfði on yksi Islannin tuulisimmista paikoista; täällä on mitattu kovimmat tuulet, joita pohjoisella pallonpuoliskolla on koskaan mitattu.
Välttääksesi väkijoukkoja käpylintuja voi nähdä myös pohjoisen jyrkänteillä, kuten Dalfjallin ja Heimakletturin ympäristössä sekä Stakkabótin itäisellä lahdella. Muiden merilintujen voi nähdä pesivän laajoissa, sekalaisissa yhdyskunnissa ympäri saarta.
Heimaeyn historiaan, jota käsitellään yksityiskohtaisesti jäljempänä, voi tutustua museoissa, joista merkittävin on Eldheimarin tulivuorimuseo, joka käsittelee Eldfellin purkausta vuonna 1973. On myös mahdollista kävellä Eldfellin kraatteriin, jossa tämä katastrofaalinen tulivuori purkautui.
Muut nähtävyydet ovat Sæheimar, kaunis akvaario, Sagnheimar, kansanmuseo, golfkenttä ja uima-allas.
Orjat, merirosvot, tulivuoret ja Heimaey
Ensimmäiset ihmiset, joiden tiedetään rantautuneen Heimaeylle, olivat kaksi paennutta orjaa, eivätkä he eläneet pitkään. Nämä kaksi miestä, jotka olivat irlantilaisia ja Reykjavikin perustajan kasvattiveljen Ingolfúr Arnarsonin vankeja, tappoivat isäntänsä ja pakenivat tänne välttääkseen kostoa.
Arnarson löysi kuitenkin ruumiin ennen kuin he pääsivät puhtaasti pakenemaan, ja näki heidän veneidensä suuntautuvan etelärannikon edustalla oleville asumattomille saarille. Hän seurasi heitä ja jahtasi heidät, tappoi toisen ja ajoi toisen heittäytymään kuolemaan kalliolta.
Koska irlantilaiset tunnettiin tuolloin nimellä ”Westmen”, Heimaeyn käsittävän saariston saaria on siitä lähtien kutsuttu Westmansaariksi. Kukkula, jolta orja heittäytyi, on sittemmin nimetty hänen mukaansa Duffyn kukkulaksi eli Dufþekjaksi.
On mahdollista, että Heimaeylla oli siirtolaisia jo ennen kuin edes nämä orjat saapuivat sinne, sillä hiljattain tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa löytyi todisteita kodeista, jotka ovat peräisin noin vuodelta 800 jKr. (siis vuosia ennen Ingolfúrin syntymää). Asutuskirjan mukaan ensimmäinen pysyvästi sinne asettunut henkilö teki sen kuitenkin vuonna 900 jKr.
Heimaeyn väkiluku kasvoi hitaasti, kun lisää uudisasukkaita saapui, perheet laajenivat ja sitä ympäröivät hedelmälliset kalavedet tulivat tunnetuiksi. Tanskalaiset perustivat sinne rakennuksia, kun he ottivat Islannin haltuunsa, mikä osoittaa sen merkityksen satamana.
Vuonna 1627 tapahtui kuitenkin tragedia: merirosvot. Todennäköisesti Algerista kotoisin olevat merirosvot, jotka olivat osa Barbarian laivastoa, jolla Ottomaanien valtakunta terrorisoi tuolloin meriä, ryöstivät Islannin rannikoita ja saaria. Mantereella islantilaiset saattoivat paeta luontoon, mutta Heimaeyn saarella heillä ei ollut paikkaa, jonne mennä, ja 237 ihmistä jäi vangiksi.
Vähemmän kuin sata palasi Islantiin; suurin osa lopuista myytiin orjamarkkinoilla. Kauhusta ja tuskasta, jonka vangitut ihmiset kokivat, kirjoitti eräs pappi, joka selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä.
Heimaeyn asukkaiden kärsimät kamppailut eivät loppuneet siihen, vaikka saareen ei enää kolmeen muuhun vuosisataan sattunutkaan mitään suurempaa välikohtausta. Kun se kuitenkin tapahtui, sen seuraukset olivat räjähdysmäiset.
Vuonna 1973 Heimaeyn asukkaat heräsivät siihen, että purkaus repi keskellä heidän kaupunkiaan. Yli kilometrin pituiset halkeamat kiemurtelivat talojen läpi, ja laava ja tuhka tuhosivat yli 400 taloa. Niin odottamatonta ja kauheaa kuin se olikin, apu oli uskomatonta, ja kaikki 5 300 asukasta saatiin turvallisesti mantereelle. Vain yhden uskotaan kuolleen purkauksen seurauksena.
Laavan leviämisen rajoittamiseksi yhdysvaltalaiset joukot ja Islannin pelastuspalvelut pumppasivat sen päälle merivettä nopeuttaakseen sen jäätymistä. Tämä tekniikka paitsi pelasti sataman sulkemiselta – joka olisi tuhonnut kaupungin talouden ja tulevaisuuden – myös itse asiassa paransi sitä.
