Ei-invasiivisen rintasyövän kiistan selvittäminen

Ei-invasiivisen rintasyövän yleisin tyyppi on nimeltään duktaalinen karsinooma in situ (DCIS). Perinteisesti DCIS diagnosoidaan, kun mikroskoopilla nähdyt syöpäsolut ovat paikallistuneet vain rinnan kanavistoon, mutta eivät ole tunkeutuneet ympäröivään kudokseen.

DCIS:n vakiohoito on poistaa kyseinen kudos ja varmistaa, ettei rinnan sisälle jää syöpäsoluja (”puhdas marginaali”). Tämä leikkaus voi olla mastektomia tai lumpektomia, jota voi seurata sädehoito.

DCIS:n ennuste on erinomainen. Siksi tätä ei-invasiivista syöpää kutsutaan myös ”0-vaiheen” rintasyöväksi.

DCIS:n parhaan hoidon uudelleentarkastelu

JAMA Oncology -lehdessä julkaistiin viime kuussa tutkimus, joka viittaa siihen, että vakiohoito saattaa olla liian aggressiivinen. Ehkä jotkut naiset, joilla on DCIS, pärjäisivät yhtä hyvin ilman lumpektomiaa tai mastektomiaa. Odotetusti tämä on aiheuttanut paljon kiistaa ja hämmennystä.

Tutkijat tutkivat yli 108 000 naista, joilla oli diagnosoitu DCIS jossain vaiheessa 20 vuoden aikana. He havaitsivat, että naisilla, joille tehtiin lumpektomia ja sen jälkeen sädehoito, oli pienempi riski syövän uusiutumiseen sairastuneessa rinnassa. Sädehoidon lisääminen ei kuitenkaan muuttanut rintasyöpäkuolemien lopullista määrää. Eikä myöskään mastektomian suorittaminen lumpektomian sijaan.

Tällaista tutkimusta kutsutaan havainnointitutkimukseksi. Havainnointitutkimukset voivat osoittaa mahdollisia yhteyksiä hoitojen ja lopputulosten välillä. Ne eivät todista, että jokin hoitomuoto olisi todella parempi.

Koska kyseessä oli havainnointitutkimus, on monia kysymyksiä siitä, mikä olisi voinut vaikuttaa tutkimustuloksiin. Näitä ovat esimerkiksi se, miksi kukin tietty hoito valittiin kullekin potilaalle, DCIS-diagnoosien tarkkuus, oliko kussakin leikkauksessa todella ”puhtaat marginaalit” ja jatkohoidon laatu, mukaan lukien säännölliset mammografiat syövän mahdollisen uusiutumisen seuraamiseksi.

Tässä tutkimuksessa ei myöskään dokumentoitu, mitkä potilaat saivat myös hormonihoitoa, kuten tamoksifeeniä tai aromataasin estäjiä, jos saivat. Nämä hoidot voivat auttaa ehkäisemään uusiutumista. Näistä syistä näitä tutkimustietoja on vaikea tulkita, ja vielä vaikeampaa on käyttää näitä tietoja päättäessään, miten ketä tahansa DCIS-tautia sairastavaa naista tulisi hoitaa.

Mitä tämä tutkimus kuitenkin kertoo, on se, että kaikki DCIS-taudit eivät ole samanlaisia. Tässä tutkimuksessa noin 500 potilasta kuoli rintasyöpään ilman, että heillä oli koskaan invasiivista syöpää rinnassa. Tämä viittaa siihen, että joillakin hyvin pienillä naisilla esiintyi DCIS:n hoidosta huolimatta etä- tai etäpesäkesairautta – mikä on huolestuttava havainto.

Kuolleisuusluvut olivat myös korkeammat naisilla, joilla DCIS-diagnoosi oli tehty ennen 35. ikävuotta, ja mustilla naisilla kuin muilla kuin valkoihoisilla naisilla. Tämä viittaa siihen, että nämä naiset saattavat tarvita aggressiivisempia toimenpiteitä.

Hyvät uutiset: Tutkimus vahvisti myös sen tosiasian, että DCIS:ään liittyvä kuolleisuus on kaiken kaikkiaan erittäin alhainen. Alle 1 % tämän 20 vuotta kestäneen tutkimuksen potilaista kuoli rintasyöpään.

Viestittiinkö tiedotusvälineissä väärä viesti tutkimustuloksista?

Jossain tiedotusvälineissä tästä tutkimuksesta kerrottiin taipumus antaa sellainen vaikutelma, että DCIS:ää ei tarvitse hoitaa. Itse asiassa kaikki tutkimukseen osallistuneet potilaat saivat jonkinlaista hoitoa. Tutkimuksessa todetaan kuitenkin, että mikään niistä erityishoidoista, joita tutkijat vertasivat toisiinsa (lumpektomia sädehoidon kanssa tai ilman sädehoitoa tai mastektomia), ei eronnut kovinkaan paljon toisistaan lopullisen eloonjäämisajan suhteen.

Seuraavissa tutkimuksissa selvitetään, voisiko ”watchful waiting” (tarkkaavainen odottelu) olla järkevää tietyille naisille – eli pienen riskin potilaiden (esimerkiksi potilaiden, joilla on pienikokoisia kasvaimia tai matala- tai keskisuuren luokan syöpiä) tiivis seuraaminen sen määrittelyn kannalta, onko hoitoa tarvittu, ja milloin hoitoa tarvitaan. Meillä ei kuitenkaan ole vielä näitä tuloksia.

Joillekin naisille DCIS on invasiivisen rintasyövän ”esiaste”, mutta monilla muilla se ei välttämättä etene. Juuri nyt emme kuitenkaan ymmärrä näitä syöpiä tarpeeksi hyvin, emmekä pysty ennustamaan tarkasti näiden epänormaalien solujen biologista käyttäytymistä minkään tietyn naisen kohdalla. Tarvitaan lisätutkimuksia, jotta voidaan määrittää optimaalinen hoito kullekin yksittäiselle DCIS-diagnoosin saaneelle naiselle.

Viime kädessä DCIS:n diagnoosia ja hoitoa koskevat päätökset on tehtävä naisen ja hänen lääkärinsä välillä, ja niissä on otettava huomioon tietyt riskitekijät (muun muassa ikä ja rotu) sekä naisen henkilökohtaiset mieltymykset nykyisen tieteellisen tietämyksen rajallisuuden huomioon ottaen. Odotan, että meneillään olevien ja tulevien tutkimusten tulokset antavat pian lääkäreille mahdollisuuden ohjata paremmin näitä vaikeita päätöksiä. Onneksi DCIS:n osalta lopputulos on se, että riippumatta siitä, mitä hoitoa käytetään, tulokset ovat erinomaiset suurimmalla osalla potilaista.