Afasia

Afasian hoito on yksilöllistä ja kohdistuu arvioinnin aikana tunnistettuihin erityistarpeisiin, mukaan lukien afasiasta kärsivän henkilön ja hänen perheensä määrittelemät erityistavoitteet.

Hoito tapahtuu afasiasta kärsivän henkilön käyttämällä kielellä (kielillä) – joko kaksikielisen SLP:n toimesta tai tarvittaessa koulutettujen tulkkien avulla. Katso ASHA:n käytäntöportaalin sivu Yhteistyö tulkkien, translitteraattoreiden ja kääntäjien kanssa.

Yhteensopivasti WHO:n (2001) ICF-viitekehyksen kanssa intervention tavoitteena on auttaa henkilöä saavuttamaan korkein mahdollinen itsenäinen toimintakyky jokapäiväiseen elämään osallistumista varten.

Intervention tarkoituksena on

• hyödyntää vahvuuksia ja puuttua heikkouksiin, jotka liittyvät taustalla oleviin rakenteisiin ja toimintoihin, jotka vaikuttavat kommunikaatioon kumppaneiden, toimintojen ja ympäristöjen välillä;
• helpottaa yksilön toimintoja ja osallistumista a) opettamalla uusia taitoja ja kompensoivia strategioita sekä afasiaa sairastavalle yksilölle että hänen kumppanilleen (kumppaneilleen), ja b) ottamalla mukaan tuki- ja liikuntaelimistön käyttämistä koskevia (AAC-)strategioita tarvittaessa; ja
• muutetaan esteitä aiheuttavia taustatekijöitä ja parannetaan niitä tekijöitä, jotka helpottavat onnistunutta kommunikaatiota ja osallistumista, mukaan lukien mukautukset, kuten suuraakkoset, kuvat ja afasiaystävälliset muotoilut, jotka tukevat kirjallisen terveysmateriaalin ymmärtämistä (esim.g., Rose, Worrall, & McKenna, 2003; Rose, Worrall, Hickson, & Hoffman, 2011).

Katso ASHA:n resurssi, Person-Centered Focus on Function: Aphasia , jossa on esimerkki ICF:n mukaisista toiminnallisista tavoitteista.

Henkilö- ja perhekeskeinen hoito

Henkilö- ja perhekeskeinen hoito on yhteistoiminnallinen lähestymistapa, joka perustuu molempia osapuolia hyödyttävään kumppanuuteen yksilöiden, perheiden ja lääkärien välillä. Jokainen osapuoli on suhteessa yhtä tärkeä, ja kumpikin osapuoli kunnioittaa tietoja, taitoja ja kokemuksia, joita toinen osapuoli tuo prosessiin. Tässä hoitomallissa otetaan huomioon yksilön ja perheen mieltymykset ja prioriteetit ja tarjotaan erilaisia palveluja, kuten neuvontaa ja emotionaalista tukea, tietojen ja resurssien tarjoamista, palvelujen koordinointia ja erityistaitojen opettamista kommunikoinnin helpottamiseksi. Ks. ASHA:n resurssi henkilö- ja perhekeskeisestä hoidosta.

Hoitokeinot

Hoito voi olla korjaavaa (eli sen tavoitteena voi olla heikentyneen toimintakyvyn parantaminen tai palauttaminen) ja/tai kompensoivaa (eli sen tavoitteena voi olla sellaisten puutteiden kompensoiminen, joita ei voida harjoitella uudelleen).

WHO:n (2001) ICF-viitekehyksen näkökulmasta lähestymistavat, joiden avulla pyritään parantamaan toimintakyvyn heikkenemistä, painottuvat ”elimistön toimintoihin/rakenteisiin”. Lähestymistavat, joilla pyritään kompensoimaan vammoja, kohdistuvat ”toimintoihin/osallistumiseen”. Molempien hoitomenetelmien tulokset voivat ulottua eri osa-alueille (Simmons-Mackie & Kagan, 2007).

Hoitovaihtoehdot

Alhaalla on lyhyt kuvaus sekä yleisistä että erityisistä hoitovaihtoehdoista afasiaa sairastaville henkilöille ryhmiteltynä. Luettelo ei ole tyhjentävä, eikä minkään tietyn hoitomuodon sisällyttäminen siihen merkitse ASHA:n hyväksyntää.

Kohtaiset hoitoprotokollat vaihtelevat kunkin yksilön ainutlaatuisen kieliprofiilin ja kommunikaatiotarpeiden mukaan. Hoidon perimmäisenä tavoitteena on maksimoida elämänlaatu ja kommunikaatiomenestys käyttämällä lähestymistapaa tai lähestymistapojen yhdistelmää, joka parhaiten vastaa yksilön tarpeita.

Yhteisön tuki ja integraatio

Lähestymistapoja, joissa keskitytään yhteisöllisen tuen tarjoamiseen ja yksilön auttamiseen osallistumaan täysipainoisemmin yhteisön elämään, ovat muun muassa seuraavat:

Yhteisölliset afasiaryhmät – afasiasta kärsiville henkilöille suunnattua hoito- ja tukitoimintaa, jonka avulla voidaan parantaa kielellistä toimintakykyä naturalistisessa toimintaympäristössä (Elman & Bernstein-Ellis, 1999) ja tehostaa sosiaalisia verkostoja (Vickers, 2010). Ryhmät tarjoavat myös yksilöille ja perheenjäsenille mahdollisuuden seurustella, keskustella, jakaa ajatuksia ja tunteita, saada tukea ja oppia lisää afasiasta ja afasiaresursseista.

Life Participation Approach to Aphasia (LPAA) – yleinen filosofia ja malli kuluttajalähtöisestä palveluntarjonnasta eikä erityinen kliininen lähestymistapa. LPAA tapahtuu suurelta osin kotona ja yhteisössä, ja siinä keskitytään afasian pitkäaikaiseen hoitoon. Se alkaa alustavalla arvioinnilla ja asettaa afasiasta kärsivän henkilön ja muiden afasiasta kärsivien henkilöiden elämään liittyvät huolenaiheet päätöksenteon keskiöön (Chapey ym., 2000).

LPAA auttaa afasiasta kärsivää henkilöä palaamaan elämään osallistumalla päivittäin valitsemiinsa toimintoihin (Lyon, 1992). Motivaatio ja johdonmukainen, luotettava tukijärjestelmä ovat välttämättömiä täysipainoiselle osallistumiselle (Chapey ym., 2000).

Tietokonepohjainen hoito

Tietokonepohjaisessa hoidossa käytetään tietokoneteknologiaa (esim. kosketusnäytöllisiä tabletteja) ja/tai ohjelmisto-ohjelmia, joiden avulla voidaan kohdistaa erilaisia kielellisiä taitoja ja modaliteetteja. Useat tällä hetkellä saatavilla olevat ohjelmat tuottavat tietoja yksilön edistymisestä tietyissä tehtävissä; näitä tietoja voidaan käyttää kliinisessä dokumentoinnissa.

Constraint-Induced Language Therapy (CILT)

CILT on intensiivinen hoitomenetelmä, jossa keskitytään puhutun kielen tuotoksen lisäämiseen samalla, kun kompensoivien kommunikaatiostrategioiden (esim. elehtiminen ja kirjoittaminen) käyttöä lannistetaan (pakotetaan). Verbaalisen kielen ”pakottamisen” lisäksi CILT:hen kuuluu korkeaintensiivinen harjoittelu massaharjoittelun avulla (Pulvermüller ym., 2001). CILT:n periaatteet ja tekniikat on johdettu constraint-indusoidusta liiketerapiasta (constraint-induced movement therapy, CIMT), jossa vähemmän kärsivän raajan käyttöä rajoitetaan ja samalla harjoitellaan affektoidun raajan liikkeitä intensiivisen hoidon avulla (Taub, Miller, Novack, & Cook, 1993; Taub & Wolf, 1997).

Melodinen intonaatioterapia (Melodic Intonation Therapy, MIT)

MIT:ssä hyödynnetään puheäänen musiikillisia osatekijöitä (esim, melodiaa, rytmiä ja painotusta) ekspressiivisen kielen parantamiseksi. Tässä lähestymistavassa hyödynnetään ehjää toimintakykyä (laulaminen) ja käytetään samalla vahingoittumattoman oikean aivopuoliskon alueita, jotka vielä kykenevät kielenkäyttöön. Sitä käytetään useimmiten sellaisten henkilöiden hoitoon, joilla on vaikea, ei-juokseva afasia (Albert, Sparks, & Helm, 1973; Norton, Zipse, Marchina, & Schlaug, 2009). Henkilöt aloittavat intonoimalla (laulamalla) yksinkertaisia lauseita ja sitten vähitellen intonoimalla lauseita, joiden tavunpituus kasvaa. Kliinikko antaa visuaalisia ja taktiilisia vihjeitä, ja yksilölle sosiaalisesti ja toiminnallisesti tärkeitä lauseita harjoitellaan. Intonaatioon luottaminen vähenee vähitellen ajan myötä.

Multimodaalinen hoito

Hoitotapoja, joissa keskitytään käyttämään tehokkaita ja tuloksellisia kommunikaatiostrategioita nonverbaalisten ja vaihtoehtoisten keinojen avulla, ovat muun muassa seuraavat:

Augmentatiivinen ja vaihtoehtoinen kommunikaatio (Augmentative and Alternative Communication (AAC)) – hoitomuodot, joissa luonnollisia kommunikaatiomuotoja täydennetään tai korvataan (esim, luonnollinen puhuttu kieli) avustetuilla (esim. kuvakommunikaatiosymbolit, viivapiirrokset, Bliss-symbolit ja konkreettiset esineet) ja/tai avustamattomilla (esim. manuaaliset viittomat, eleet ja sormella kirjoittaminen) symboleilla. Avustetut symbolit edellyttävät jonkinlaista tiedonsiirtovälinettä, kun taas ei-avusteisten symbolien tuottamiseen tarvitaan vain omaa kehoa. Avustettuun AAC:hen kuuluvat puhetta tuottavat kommunikaatiolaitteet (Beukelman & Mirenda, 2013). Strategioita ja laitteita voidaan käyttää tilapäisesti tai pysyvästi, ja niitä voidaan käyttää yhdessä luonnollisten kommunikointimuotojen kanssa.

AAC-lähestymistavat vaikeaan afasiaan (Garrett & Beukelman, 1992) keskittyvät käyttämään yksilön jäljellä olevia kielellisiä kykyjä ja kouluttamaan kommunikaatiokumppaneita käyttämään ”lisättyä syötettä” ymmärtämisen parantamiseksi ja tarjoamaan kirjallisia valintoja, joilla autetaan afasiasta kärsiviä henkilöitä ilmaisemaan mieltymyksiään, ajatuksiaan ja tunteitaan.

Promoting Aphasics’ Communication Effectiveness (PACE)-hoito, jonka tarkoituksena on parantaa keskustelutaitoja. Afasiasta kärsivä henkilö ja kliinikko vuorottelevat viestin lähettäjänä tai vastaanottajana. Keskusteluviestien kuvakehotteet on piilotettu kuulijalta (samanlainen kuin estetehtävä), ja puhuja käyttää valitsemiaan modaliteetteja viestien välittämiseen (Davis & Wilcox, 1981).

Visuaalinen toimintaterapia (VAT) – hoitomuoto, jota käytetään useimmiten henkilöillä, joilla on globaali afasia. VAT on nonverbaalinen hoitomenetelmä, jossa henkilöitä opetetaan käyttämään käden eleitä osoittamaan visuaalisesti puuttuvia kohteita. VAT sisältää 12-portaisen harjoitteluhierarkian, joka alkaa jäljittämisestä (esim. esineiden jäljittämisestä), sitten esineiden yhteensovittamisesta, sitten pantomimeerattujen eleiden tuottamisesta näkyville esineille ja lopuksi pantomimeerattujen eleiden tuottamisesta poissaoleville esineille. Yksityiskohtaisempi kuvaus VAT:sta, ks. Helm-Estabrooks, Fitzpatrick, & Barresi (1982).

Kumppanuuslähestymistavat

Hoitotapoja, joissa kommunikointikumppanit otetaan mukaan helpottamaan afasiaa sairastavien henkilöiden parempaa kommunikaatiota, ovat muun muassa seuraavat:

Keskusteluvalmennus (Conversational Coaching) – hoitomuoto on suunniteltu opettamaan verbaalisia ja ei-verbaalisia kommunikaatio- ja kommunikaatio- eli sanallisia kommunikaatio- eli sanallisia ja ei-verbaalisia kommunikaatio- eli kommunikaatio- eli sanallisia ja ei-verbaalisia kommunikaatiostrategioita afasiaa sairastavilla yksilöillä sekä heidän ensisijaisilla kommunikaatio- ja kommunikointikumppaneillaan (esimerkiksi aviopuolisolla). Strategioihin voivat kuulua piirtäminen, eleet, vihjeet, tiedon vahvistaminen ja tiedon tiivistäminen. Henkilö ja hänen kommunikointikumppaninsa valitsevat strategiat, ja niitä harjoitellaan käsikirjoitetuissa keskusteluissa. SLP toimii ”valmentajana” molemmille kumppaneille (Hopper, Holland, & Rewega, 2002).

Supported Communication Intervention (SCI) – lähestymistapa afasian kuntoutukseen, jossa korostetaan (a) multimodaalisen kommunikaation tarvetta, (b) kumppaneiden harjoittelua ja (c) mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen. SCI:n taustalla on kolme periaatetta:

1. Toiminnallista kommunikaatiota voidaan helpottaa/parantaa opettamalla strategioita kommunikaatiokumppaneille.
2. Kommunikaatio on dynaaminen prosessi; afasiasta kärsivälle henkilölle suunnattujen välineiden ja palveluiden on heijastettava tätä dynaamista prosessia.
3. Kommunikaatioon sisältyy sosiaalista vuorovaikutusta sekä tietojen ja ajatusten vaihtoa; sosiaalisen vuorovaikutuksen tilaisuuksia korostetaan (esim, Kagan, Black, Duchan, & Simmons-Mackie, 2001).

Lukuhoidot

Multiple Oral Reading (MOR) – hoitotekniikka henkilöille, joilla on hankittu lukihäiriö (dysleksia tai aleksia). Tekniikkaan kuuluu tekstin lukeminen uudelleen ääneen – joko tietty määrä kertoja tai kunnes tietty lukunopeus on saavutettu – pyrkimyksenä parantaa koko sanan suullista lukemista tekstikappaleen yhteydessä. MOR soveltuu parhaiten henkilöille, joiden kirjaimittainen lukutaito on säilynyt ja joiden suullinen lukeminen ja ymmärtäminen yksittäisten sanojen tasolla on suhteellisen hyvää. Hoito voidaan yksilöllistää valitsemalla yksilölle merkityksellistä ja kiinnostavaa tekstiä (ks. esim. Cherney, 2004; Kim & Russo, 2010; Moyer, 1979; Tuomainen & Laine, 1991).

Oral Reading for Language in Aphasia (ORLA) – afasiasta kärsiville henkilöille suunnattu hoito, jossa toistuvalla harjoittelulla harjoitellaan ääneen lukemista lauseiden ääneen kliinikon kanssa pyrkien kohentamaan luetun ymmärtämistä fonologisten ja semanttisten lukemistapojen kautta. Yhdistetyn diskurssin (lauseiden) käyttö yksittäisten sanojen sijaan antaa yksilölle mahdollisuuden harjoitella luonnollista rytmiä ja intonaatiota (Cherney, 1995; Cherney, Merbitz, & Grip, 1986).

Tuettu luetun ymmärtäminen-lähestymistavat, joissa keskitytään parantamaan afasiasta kärsivien henkilöiden luetun ymmärtämistä sisällyttämällä afasiaystävällisiä tekstitukia (esim, piirroksia, henkilökohtaisesti merkityksellisiä valokuvia ja lukijaystävällistä muotoilua) ja kielellisiä tukia (esim. otsikot ja lihavoitu teksti; ks. esim. Dietz, Knollman-Porter, Hux, Toth, & Brown, 2014; Knollman-Porter, Brown, Hux, Wallace, & Uchtman, 2016; Rose ym, 2003, 2011).

Reciprocal Scaffolding Treatment (RST)

RST on ryhmämuotoinen hoitomenetelmä, joka käsittelee kommunikaatiotaitoja käyttämällä luonnollista kieltä merkityksellisissä sosiaalisissa yhteyksissä. Afasiasta kärsivälle henkilölle, jolla on jokin tietty taito, annetaan mahdollisuus käyttää sairautta edeltävää tietoa ja sanastoa vastavuoroisessa opetusvuorovaikutuksessa ryhmän ”noviisien” kanssa. Tämä vastavuoroinen vuorovaikutus hyödyttää kaikkia osallistujia. Henkilöllä, jolla on afasia, on mahdollisuus välittää tietoa noviiseille, ja noviisit puolestaan oppivat uuden taidon ja antavat kielellisiä malleja realististen vuorovaikutustilanteiden aikana (Avent & Austerman, 2003).

Käsikirjoitusharjoittelu

Käsikirjoitusharjoittelu on funktionaalinen lähestymistapa afasian hoitoon, jossa hyödynnetään käsikirjoitustietämystä (toiminnan tapahtumakokonaisuuksien ymmärtäminen, mieleen painaminen, muisteleminen ja palauttaminen mieleen) helpottaakseen osallisuutta henkilökohtaisesti merkitykselliseen toimintaan. Tämän lähestymistavan avulla kliinikko ja afasiasta kärsivä henkilö kehittävät käsikirjoitetun monologin tai dialogin kiinnostavasta toiminnasta ja harjoittelevat sitä sitten intensiivisesti, kunnes käsikirjoitetun puheen tuottamisesta tulee automaattista ja vaivatonta (Holland, Milman, Munoz, & Bays, 2002).

Syntaksiahoidot

Syntaksiahoidot on suunniteltu kohentamaan lausumien kielioppirakennetta niillä henkilöillä, joilla on lauseen tasoisia puutteita. Syntaksihoitoja ovat muun muassa seuraavat:

Sentence Production Program for Aphasia (SPPA) – määrätty hoito-ohjelma, joka on suunniteltu auttamaan tiettyjen lausetyyppien tuottamisessa. Perusteluna on, että tiettyjen lausetyyppien tuottaminen paranee, jos afasiasta kärsivä henkilö kuulee ja tuottaa useita lauseita, joilla on sama syntaktinen muoto mutta erilainen leksikaalinen sisältö.

Tarinan loppuunsaattamistehtävää käytetään kahdeksan eri lauserakenteen harjoitteluun. Tehtävän tasoja on kaksi:

• Taso A – kliinikko lukee tarinan, joka sisältää kohdelauseen, ja esittää sitten kysymyksen, joka saa aikaan kyseisen lauseen toistamisen.
• Taso B-kliinikko lukee tarinan ilman kohdelausetta ja esittää kysymyksen kyseisen lauseen esiin saamiseksi (Helm-Estabrooks & Nicholas, 2000).

Treatment of Underlying Forms (TUF) – kielitieteellinen lähestymistapa, jolla hoidetaan lausetason puutteita henkilöillä, joilla on agrammaattinen afasia. TUF:n tarkoituksena on parantaa lauseiden tuottamista harjoittelemalla ensin monimutkaisempia lauserakenteita olettaen, että näiden monimutkaisten lauseiden kielellisten ominaisuuksien ymmärtäminen yleistyy vähemmän monimutkaisiin lauseisiin, joilla on samankaltaisia ominaisuuksia (Thompson & Shapiro, 2005).

Sananlöytämishoidot

Sananlöytämishoidot on suunniteltu parantamaan sanojen löytämistä spontaaneissa lausumissa. Sananlöytämishoitoja ovat mm:

Gestural Facilitation of Naming (GES) – lähestymistapa, jossa käytetään ehjiä elekykyjä sananhaun aktivoinnin välittämiseen hyödyntämällä kielen ja toiminnan vuorovaikutteista luonnetta (ks. esim. Raymer et al., 2006; Rodriguez, Raymer, & Rothi, 2006; Rose, 2013; Rose, Mok, & Sekine, 2017; Rose, Raymer, Lanyon, & Attard, 2013).

Response Elaboration Training (RET) – hoitomuoto, joka on suunniteltu auttamaan afasiaa sairastavien henkilöiden verbaalisten elaboraatiokykyjen lisäämistä. RET:n perimmäisenä tavoitteena on yleistää elaborointikykyjä niin, että henkilö voi täysipainoisemmin osallistua keskusteluun kommunikaatiokumppanin kanssa (Kearns, 1986).

Tyypillinen RET-harjoittelusekvenssi koostuu seuraavista vaiheista:

1. Afasiasta kärsivä henkilö vastaa verbaalisesti kehotukseen (esim, kuva-ärsyke).
2. Klinikkahoitaja antaa vahvistusta ja sitten muotoilee ja mallintaa henkilön vastauksen.
3. Klinikkahoitaja antaa ”wh-”-vihjeen saadakseen aikaan tarkennetun vastauksen.
4. Klinikkahoitaja vahvistaa tarkennusyrityksiä ja muotoilee ja mallintaa alkuperäisen vastauksen + tarkennetun vastauksen.
5. Henkilö yrittää toistaa kliinikon yhdistettyä mallia.
6. Kliinikko saa aikaan viivästyneen jäljittelyn yhdistetystä mallista.

Semanttisten piirteiden analyysihoito – sananhakuhoito, jossa afasiasta kärsivä henkilö tunnistaa tärkeät semanttiset piirteet kohdesanasta, jota on vaikea hakea. Jos henkilöllä on esimerkiksi vaikeuksia hakea sanaa liesi, häntä voidaan kehottaa kysymyksillä antamaan lieteen liittyvää tietoa (esim, Missä se sijaitsee? ; Mihin sitä käytetään? ).

SFA:n ajatellaan parantavan sanan hakua aktivoimalla kohdesanaan liittyvää semanttista verkostoa, jolloin sanan hakukynnys nousee (Boyle, 2004; Maher & Raymer, 2004).

Verbiverkostojen vahvistamishoito (VNeST) – afasiahoito, jonka tarkoituksena on edistää sanojen hakua lauseyhteydessä. VNeST kohdistuu verbeihin ja niiden rooleihin semanttisten verkostojen aktivoimiseksi ja syntaktisten perusrakenteiden (esim. subjekti-verbi-objekti) tuottamisen parantamiseksi. Esimerkiksi afasiasta kärsivälle henkilölle annetaan verbi (esim. maalata) ja häntä pyydetään hakemaan siihen liittyviä agentteja ja objekteja (esim. taiteilija-maalaa-kuvan ja maalari-maalaa-talon; Edmonds & Babb, 2011; Edmonds & Mizrahi, 2011; Edmonds, Nadeau, & Kiran, 2009).

Word Retrieval Cuing Strategies (esim, phonological and semantic cuing)-lähestymistapa, jossa annetaan lisätietoa, kuten sanan alkuääni (phonological cuing) tai kontekstuaalisia vihjeitä (semantic cuing), sanan muistamisen edistämiseksi (esim. Wambaugh, Doyle, Martinez, & Kalinyak-Fliszar, 2002; Webster & Whitworth, 2012).

Hoitoon liittyviä näkökohtia: Kulttuuritekijät

Näkemykset luonnollisesta ikääntymisprosessista ja vammaisuuden hyväksymisestä vaihtelevat kulttuureittain. Kulttuuriset näkemykset ja mieltymykset eivät välttämättä vastaa Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmässä tyypillisesti käytettyjä lääketieteellisiä lähestymistapoja. On olennaista, että kliinikko osoittaa herkkyyttä perheen toiveita kohtaan, kun hän kertoo mahdollisista hoitosuosituksista ja hoitotuloksista. Kliiniseen vuorovaikutukseen on suhtauduttava kulttuurisesti nöyrästi.

Hoitoon liittyviä näkökohtia: Kielelliset tekijät

Kielen palautuminen voi vaihdella riippuen afasian tyypistä, siitä, miten kielet on hankittu (samanaikaisesti tai peräkkäin), kunkin kielen osaamisen asteesta ja kunkin kielen käytön vaatimuksista. Toiminnan tavoitteena ei välttämättä ole kaikkien käytettyjen kielten täydellinen palautuminen. Esimerkkinä voidaan mainita henkilö, jolla on vaikea globaali afasia ja joka puhui englantia töissä ja espanjaa kotona ja yhteisössä. Hänen paluunsa työhön ei ehkä ole mahdollista. Englannin kieli saatetaan sisällyttää hoitoon vähintäänkin, mutta espanjan kieli saattaa kuitenkin olla kliinikon ensisijainen tavoite, jotta henkilö pääsee takaisin päivittäisiin toimintoihin. On tärkeää ottaa huomioon yksilön kielelliset vaatimukset.

Kysymyksiä, joita on otettava huomioon hoidettaessa kaksikielisiä henkilöitä, joilla on afasia, ovat muun muassa seuraavat:

• Miten monta kieltä henkilö puhuu?
• Missä vaiheessa hän oppi englannin kielen tai jonkun muun toissijaisen kielen?
• Milloin ja kenen kanssa hän käyttää kutakin kieltä? Esimerkiksi mitä kieltä tai kieliä puhutaan työssä, kotona ja perheen tai ystävien kanssa?
• Millainen on ennuste? Miten tämä ennuste vaikuttaa kommunikointiin tarvittavaan kieleen (kieliin)?

Näiden kysymysten pohtimisen lisäksi hoitohenkilökunta voi joutua konsultoimaan toista ammattilaista, kuten kaksikielistä SLP:tä, kulttuuri-/kielivälittäjää (henkilö, joka on koulutettu auttamaan hoitohenkilökuntaa ymmärtämään henkilön kulttuurista ja kielellistä taustaa hoidon optimoimiseksi) ja/tai tulkkia. SLP:n on määriteltävä hoidon kieli ja sen vaikutus kieltenväliseen yleistymiseen (eli parannus ei-hoidettavalla kielellä). Toimenpidekielen on liityttävä siihen kieleen, jota henkilö käyttää kotona. Lisäkielisten palvelujen tarve riippuu henkilön kyvystä palata sairautta edeltävälle toimintakyvyn tasolle.

Katso seuraavat ASHA Practice Portal -sivut: Kahdenkielinen palveluntarjonta, Yhteistyö tulkkien, translitteraattoreiden ja kääntäjien kanssa sekä Kulttuurinen osaaminen.

Palveluntarjonta

Optimaalisen hoitomenetelmän määrittämisen lisäksi afasiaa sairastaville henkilöille muita tekijöitä ovat muun muassa erityyppisten palvelujen saatavuus tietyllä alueella, vakuutusturva, toipumismalli ja palvelujen toteuttamisvaihtoehdot, mukaan lukien

• hoitojakson muoto-rakenne (esim, ryhmä vs. yksilöllinen);
• palveluntarjoaja-henkilö, joka tarjoaa hoitoa (esim. SLP, koulutettu vapaaehtoinen, hoitaja);
• annostelu-palvelun tiheys, voimakkuus ja kesto;
• ajoitus-toimenpiteen ajoitus suhteessa afasian puhkeamiseen; ja
• toimintaympäristö-sijainti-hoitopaikka (esim, koti, yhteisö).

Yksilöllisen afasian hoidon lisäksi ryhmähoitoa käytetään usein muotona, jossa opittuja strategioita voidaan soveltaa luonnollisemmassa keskustelukontekstissa. Intensiivisiä afasian päivähoito-ohjelmia tai ajallisesti rajoitettuja laitoshoito-ohjelmia on saatavilla joillakin alueilla. Joillakin alueilla on saatavilla yhteisöpohjaisia ohjelmia (esim. Life Participation Approach to Aphasia ; Chapey ym., 2000), jotka edistävät yhteisöön integroitumista ja tarjoavat vertaistukea muilta henkilöiltä, joilla on krooninen afasia. Katso LPAA:n kuvaus edellä kohdassa Yhteisön tuki ja integraatio.

Teknologiaa on otettu mukaan afasiapalveluiden tarjontaan, mukaan lukien tietokonepohjaiset hoito-ohjelmat ja etäkäytäntöjen käyttö kasvokkaisten palveluiden tarjoamiseksi etänä. Katso ASHA:n Practice Portal Page on Telepractice.

Hoidon jatkajia, kuten perheenjäseniä, vapaaehtoisia ja yhteisön jäseniä, voidaan kouluttaa stimuloimaan kommunikaatiota ja käyttämään strukturoiduissa hoitojaksoissa opittuja puhuttelustrategioita. Tällä tavoin hoidon jatkajat tarjoavat kommunikaatioharjoittelua kotona ja yhteisössä; tällainen harjoittelu kannustaa taitojen siirtämiseen.

Hoidon aloittamisen ajoitukseen ja hoidon annosteluun vaikuttavat pitkälti potilaan toimintaympäristö ja vakuutuskattavuus eikä niinkään näyttö optimaalisesta hyödystä. Hoito aloitetaan tyypillisesti arvioinnilla akuutti- tai kuntoutuslaitoksessa, ja sitä voidaan jatkaa jälkihoidossa. Näyttö neuroplastisuudesta ja mahdollisuudesta jatkaa toimintakyvyn paranemista kroonisessa afasiassa (Marcotte ym., 2012) viittaa siihen, että interventiosta hyötymiselle ei ole absoluuttisia rajoja vakuutuskattavuuden rajoituksista huolimatta.