Juhlikaa Marian taivaaseenottoa lauantaina 15. elokuuta, 2020, päivittäisessä messussamme
Marjan Ylösnousemus on perinteisesti katolisen kirkon pyhä velvollisuuspäivä, mutta koska se osuu tänä vuonna lauantaille, sinun ei tarvitse osallistua messuun (virtuaalisesti tai henkilökohtaisesti). Sen sijaan tässä on mielenkiintoinen artikkeli tämän juhlapäivän historiasta ja yhdestä ainoasta paavin erehtymättömyyden käytöstä Marian taivaaseenottamisen dogman luomisessa:
MARIAN YLÖSNÄYTTÄMINEN: USKOMUS APOSTOLIITTISESTA AIKAKAUDESTA SEITSEMÄNNEKSI
Isä Clifford Stevens
Mar Marian taivaaseenottaminen (ASSUMPTION OF MARY: A BELIEF SINCE SINCE APOSTOLIC TIMES
Isä Clifford Stevens
Mar Marian taivaaseenottaminen (Assumption of MARY: A BELIEF SINCE APOSTOLIC TIMES
) on Marian taivaaseenottamisjuhlallisuudet, jotka ovat Marian taivaaseenottamispäiviä.
Sen alkuperä on kadonnut niihin aikoihin, jolloin Jerusalem palautettiin pyhäksi kaupungiksi, Rooman keisari Konstantinuksen (n. 285-337) aikaan. Siihen mennessä se oli ollut kaksi vuosisataa pakanallinen kaupunki siitä lähtien, kun keisari Hadrianus (76-138) oli tasoittanut sen maan tasalle noin vuonna 135 ja rakentanut sen uudelleen <Aelia Capitolina> Jupiterin kunniaksi.
Kahdeksankymmenen vuoden ajan kaikki muisto Jeesuksesta hävitettiin kaupungista, ja paikoista, jotka hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa tekivät pyhiksi, tuli pakanallisia temppeleitä.
Kun Pyhän haudan kirkko rakennettiin vuonna 336, pyhiä paikkoja alettiin palauttaa ja Jerusalemin kansa alkoi juhlia Herramme elämän muistoja. Yksi hänen äitiään koskevista muistoista keskittyi ”Marian haudan” ympärille, joka sijaitsi lähellä Siionin vuorta, jossa varhaiskristillinen yhteisö oli asunut.
Kukkulalla itsessään oli ”Nukkumisen paikka”, Marian ”nukahtamispaikka”, jossa hän oli kuollut. ”Marian hauta” oli paikka, jonne hänet oli haudattu.
Tänä aikana vietettiin ”Marian muistoa”. Myöhemmin siitä tuli meidän Marian taivaaseenastumisen juhlamme.
Joitakin aikoja ”Marian muistoa” vietettiin vain Palestiinassa, mutta sitten keisari laajensi sen kaikkiin idän kirkkoihin. Seitsemännellä vuosisadalla sitä alettiin viettää Roomassa Jumalanäidin ”nukahtamisen” (”Dormitio”) nimellä.
Pian nimi muutettiin ”Marian ylösnousemukseksi”, koska juhlaan kuului muutakin kuin hänen kuolemansa. Se myös julisti, että hänet oli otettu ylös, ruumis ja sielu, taivaaseen.
Tämä uskomus oli ikivanha, ja se juonsi juurensa jo apostoleilta itseltään. Alusta alkaen oli selvää, että Marian pyhäinjäännöksiä ei ollut kunnioitettavana ja että tyhjä hauta seisoi Jerusalemin laidalla lähellä hänen kuolinpaikkaansa. Tuosta paikasta tuli pian myös pyhiinvaelluspaikka. (Nykyään paikalla seisoo Marian nukkumisen benediktiiniläisluostari.)
Kalcedonin konsiilissa vuonna 451, kun koko Välimeren alueen piispat kokoontuivat Konstantinopoliin, keisari Marcianus pyysi Jerusalemin patriarkkaa tuomaan Marian pyhäinjäännökset Konstantinopoliin, jotta ne voitaisiin kätkeä pääkaupunkiin. Patriarkka selitti keisarille, että Jerusalemissa ei ollut Marian pyhäinjäännöksiä ja että ”Maria oli kuollut apostolien läsnäollessa, mutta kun hänen hautansa myöhemmin avattiin… …se todettiin tyhjäksi, joten apostolit päättelivät, että ruumis oli viety taivaaseen.”
Kahdeksannella vuosisadalla pyhä Johannes Damaskinus tunnettiin siitä, että hän piti saarnoja Jerusalemin pyhissä paikoissa. Marian haudalla hän ilmaisi kirkon vakaumuksen juhlan merkityksestä: ”Vaikka ruumis haudattiin asianmukaisesti, se ei pysynyt kuoleman tilassa eikä hajonnut. . . . Sinut siirrettiin taivaalliseen kotiisi, oi rouva, totuuden kuningatar ja Jumalan äiti.”
Kaikki Marian juhlapäivät merkitsevät hänen elämänsä suuria salaisuuksia ja hänen osuuttaan lunastustyössä. Hänen elämänsä ja persoonansa keskeinen mysteeri on hänen jumalallinen äitiytensä, jota juhlitaan sekä jouluna että viikkoa myöhemmin (1.1.) Jumalanäidin Marian juhlapäivänä. Tahraton sikiäminen (8.12.) merkitsee valmistautumista tuohon äitiyteen, niin että hänellä oli olemassaolonsa ensimmäisestä hetkestä lähtien armon täyteys, täysin synnin koskemattomana. Hänen koko olemuksensa sykki alusta alkaen jumalallista elämää, joka valmisti häntä Vapahtajan äidin ylevään tehtävään.
Neitsyt Marian taivaaseen ottaminen viimeistelee Jumalan työn hänessä, sillä ei ollut soveliasta, että liha, joka oli antanut elämän Jumalalle itselleen, joutuisi koskaan turmeltumaan. Ylösnousemus on Jumalan työn kruunu, kun Maria päättää maallisen elämänsä ja astuu ikuisuuteen. Juhla kääntää katseemme siihen suuntaan, jonne me seuraamme, kun maallinen elämämme on ohi.”
Kirkon juhlapäivät eivät ole vain historiallisten tapahtumien muistamista; ne eivät katso vain menneisyyteen. Ne katsovat nykyhetkeen ja tulevaisuuteen ja antavat meille käsityksen omasta suhteestamme Jumalaan. Ylösnousemus katsoo ikuisuuteen ja antaa meille toivoa siitä, että mekin seuraamme Neitsyt Mariaa, kun elämämme on päättynyt.
Juhlan rukous kuuluu: ”Kaikkivaltias ja ikuisesti elävä Jumala: Sinä nostit synnittömän Neitsyt Marian, Poikasi äidin, ruumiin ja sielun taivaan kirkkauteen. Anna meidän nähdä taivas lopullisena päämääränämme ja tulla jakamaan hänen kirkkautensa.”
Vuonna 1950 paavi Pius XII julisti apostolisessa konstituutiossa Munificentissimus Deus Marian taivaaseenastumisen katolisen kirkon dogmaksi näillä sanoilla: ”Jumalan tahraton äiti, iankaikkinen neitsyt Maria otettiin maallisen elämänsä päätyttyä ruumiineen ja sieluineen taivaaseen.”
Siten muinaisesta uskomuksesta tuli katolinen oppi ja taivaaseenotto julistettiin Jumalan ilmoittamaksi totuudeksi.
Isä Clifford Stevens kirjoittaa Tinternin luostarista Oakdalessa, Neb:n osavaltiossa.
Tämä artikkeli on peräisin ”Catholic Heritage”-lehden heinä-elokuun 1996 numerosta. Jos haluat tilata lehden, kirjoita Our Sunday Visitor, Inc., 200 Noll Plaza, Huntington, IN 46750-9957 tai soita 1-800-348-2440. Julkaistaan kahden kuukauden välein ja maksaa 18,00 dollaria vuodessa.