10 tärkeintä kysymystä, jotka sinun kannattaa esittää itsellesi

Psykologisesti. Oletko kunnossa? Teeskenteletkö vain olevasi kunnossa? Peitätkö jotain vakavaa ”ei ok”-olemusta muilla asioilla, kuten vihalla tai matkustamisella tai alkoholilla tai shoppailulla? Oletko aina väsynyt? Oletko haluton vain… istumaan itsesi kanssa? Tuntuuko sinusta, että sinun on aina oltava liikkeellä?

Juttu – meillä kaikilla on jonkinlainen neuroosi. Jotkut meistä kamppailevat enemmän kuin toiset, mutta meillä kaikilla on osa elämäämme, jota kompensoimme liikaa.

Niin. Oletko kunnossa? Ja jos ei: haluatko olla?

Mistä välität/haluat?

Ja mikä tärkeämpää: hyväksytkö, ettemme useinkaan tiedä?

Elämä on hyvin usein arvausten ja tarkistusten sarja – kokeilemme asioita, jotkut toimivat, jotkut eivät.

Ja jos haluat salaisuuden, tässä se on: kukaan ei onnistu. Kukaan ei ole aina 100-prosenttisen varma siitä, mitä hän haluaa 100-prosenttisesti.

Me kaikki teemme virheitä.

Todellinen pointti on siis: jatka eteenpäin. Mikä on paras arvauksesi?

Jos kyllä: parantaako se oikeasti sinua tai elämääsi?

Tahdon tehdä yhden asian selväksi: asuin Chicagossa viisi vuotta, ja koko sen ajan, kun asuin siellä, sanoin kaikille, etten halua asua siellä, ja jonain päivänä lähtisin. (Seurustelu vakavien pitkäaikaisten kumppaneiden kanssa, jotka asuivat siellä, tosin mutkisti tätä. Se ja monet muut, pienemmät tekosyyt, joita keksin viivästymiselle). Joka tapauksessa, joskus kun puhuin lähtemisestä, ihmiset huomauttivat: ”Ongelma ei ole Chicagossa – se olet sinä.”

Ja silloin tiesin, että he olivat väärässä. Ja vuosia myöhemmin, eri kaupungissa ja nyt kun katson taaksepäin, olen vieläkin varmempi: joskus olemme vain väärässä kaupungissa. Tai väärässä suhteessa. Tai väärässä työssä.

Oletko onnellinen?

Se on erilainen kuin ensimmäinen kysymys, koska se on tarkempi. En vain kysy, kolkutteletko tai ”etkö kärsi”. Kysyn keveydestä, tyytyväisyydestä, ilosta, autuudesta, lämmöstä jne.

Jos ei: haluatko olla? Haluatko jotain muuta enemmän?

Hyvin usein elämässä vaihdamme yhden onnellisuuden ”tyypin” toiseen. Saatamme luopua esimerkiksi matkustamisesta tai ulkona syömisestä säästämiseksi. Valitsemme yhden työpaikan ja kieltäydymme toisesta.

Me teemme päätöksiä, ja joskus emme syö vaahtokarkkia, vaikka vaahtokarkki näyttäisi helvetin paljon ”onnelta”, mikä tarkoittaa, ettemme ehkä tunne itseämme ”onnelliseksi” sillä hetkellä, vaikka investoimme mahdolliseen hyvinvointiin.

Verrattain usein ihmiset eivät oikeasti halua ”onnellisuutta” muodottomassa mielessä niin paljon kuin he haluavat tyydyttää muita arvojaan – tukea, vakautta, statusta, seikkailua, kontrollia, rauhaa jne.

Ihmiset usein bastardisoivat sen, minkä luulevat tekevän heidät ”onnelliseksi”, ja niputtavat sen näihin asioihin, ja kun he eivät löydä onnellisuutta näiden asioiden tavoittelun toisena päämääränä, he ovat usein riidoissa ja tuntevat, että heitä on lyöty liian lyhyeksi. Emmekä suurimmaksi osaksi luovu todellisista arvoistamme (kuten yllä olevasta listasta, vaikka se ei olekaan kattava.) Parempi ratkaisu on siis irrottaa ”onnellisuus” toisistaan tai määritellä se uudelleen ja ymmärtää paremmin, miltä sen saavuttaminen näyttää.

Hyväksytkö, että onnellisuus on hiukan vihjailevaa eikä aina näytä onnellisuudelta?

Joskus tavoitellessamme eniten haluamaamme asiaa se näyttää paljolti uhrauksilta ja malttamiselta. Harva vanhempi sanoisi, että ensimmäiset kuukaudet vastasyntyneen kanssa ovat nautinnollisia, mutta kun tarkastellaan lapsen kasvattamisen kokemusta kokonaisuutena, se on usein sen arvoista.

Hyväksytkö, että onnellisuus vaatii usein luopumista siitä, mitä pidämme syvimpinä, eniten puolustettavina tarpeinamme (esim, neuroosi) ja jopa identiteettimme?

Onnellisuudessa on se, että se ei ole loputtoman asioiden jahtaamisen päätteeksi – olipa kyse sitten kodin remontista tai matkustelusta tai brunssista tai uudesta työpaikasta.

Totta kai, joskus meillä on huono ottelu. Mutta jos jatkamme juoksemista ilman vastauksia, todellisuus on, että se johtuu meistä eikä siitä.

Likainen pieni salaisuus on, että pystymme onnellisuuteen. Ja suurimmaksi osaksi hallitsemme emotionaalista hyvinvointiamme.

Mitä ovat sokeat pisteesi? Hyväksytkö, että olet edelleen sokea joillekin?

Eivät useimmat ihmiset hyväksy.

Kohtaatko demonisi? Tiedätkö, mitä ne ovat?

Todennäköisesti et tiedä – useimmat meistä eivät tiedä. Mutta jos tiedät, että kamppailet jonkin asian kanssa – ahdistuksen, kiintymyksen, välttelyn jne. kanssa – niin: kohtaatko sen? Niin kuin, teetkö oikeasti työtä sen eteen? Kun tarkastelet asiaa vaikkapa 6 tai 12 tai 24 kuukauden aikana, saavutatko mitattavissa olevaa edistystä?

Ja: haluatko kasvaa? (Jos ei, miksi?)

Me joko kasvamme tai kuolemme aina. Ei ole olemassa ”pysähtyneisyyttä” – ainakaan pitkään. Maailmankaikkeus on aina muutoksessa, liikkuu ja muuttuu, ja jos et käytä sitä hyödyksesi, se ei todennäköisesti ole eduksesi.

Hyväksytkö, että sinulla on kontrolli?

Ykköserotteleva tekijä ”menestyvien” ihmisten – riippumatta siitä, miten määrittelet sen, olipa kyse urasta tai yrittäjyydestä tai rahasta yleensä tai ruumiinrakenteesta tai persoonallisuudesta tai rakkaudesta – ja niiden välillä, jotka kamppailevat, on:

Tehokkaat ihmiset, jotka saavat elämässään sitä, mitä haluavat ja tarvitsevat eniten, ovat aina niitä, jotka ottavat vastuun elämästään, erityisesti reagoinnistaan asioihin.

Epätehokkaat ihmiset, he syyttävät itsensä ulkopuolisia asioita.

Se on heidän vanhempiensa vika. Tai heidän pomonsa vika. Se johtuu siitä, että ”kaikki muut” ovat idiootteja. Tai koska heillä on jokin sairaus, vamma tai kuolemantapaus perheessä.

Katsokaa, huonoja asioita sattuu kaikille. Ei, kaikille ei jaeta samoja käsiä, ja jotkut kädet, kyllä, ovat huonompia kuin toiset. Mutta se on silti totta: tehokkaat ihmiset keskittyvät päämäärään ja ylittävät esteet. Tehottomat ihmiset parkkeeraavat itsensä niiden eteen tai raahaavat niitä ympäriinsä kuin partiomerkkejä.

Sinä hallitset aina, ja kyky ottaa vastuu omista reaktioistasi asioihin on tärkein asia elämässä numero yksi.