Wonder Womanin kaksijakoiset syntytarinat ja niiden vaikutus sankarin feminismiin selitetty

Yksi Wonder Womanin suurimmista paljastuksista on piilotettu elokuvan loppuun. Diana kohtaa sodanjumala Aresin ihmisen luonteesta ja ihmiskunnan hyvyydestä. Nämä kaksi myyttistä olentoa käyvät elokuvan hahmoa määrittävän filosofisen taistelun, ja sitten Ares sujauttaa sisään julistuksen, joka saa Dianan kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on koskaan opetettu: Hän on Zeuksen, jumalten kuninkaan, tytär.

Tähän asti Diana uskoi siihen, mitä hänen äitinsä oli kertonut hänelle – että hänet oli tehty savesta ja Zeus oli antanut hänelle elämän. Taikuuden ja myyttien kautta Zeus on symbolisesti ollut hänelle isä. Mutta Ares antaa ymmärtää jotain hieman likaisempaa: Zeus oli ollut suhteessa Dianan äitiin, Hippolytaan, ja luonut hänelle lapsen. Ja jos näin on, on epäselvää, mistä muusta amatsonit valehtelivat Dianalle.

Elokuva jättää lopullisen tulkinnan Dianan alkuperästä katsojille ja heijastaa näin Dianan alkuperästä käytyä keskustelua, joka on jatkunut Wonder Woman -sarjakuvissa viime vuosina.

Wonder Womanin luoja ei halunnut miesten olevan osa Dianan syntytarinaa

Wonder Womanin alkuperäinen luoja on mies nimeltä William Moulton Marston, jonka ansioksi luetaan muun muassa valheenpaljastuskoneen keksiminen (mikä tuo esiin sen, miksi Diana käyttää lassoa, joka pakottaa ihmiset puhumaan totta). Hänellä oli myös edistyksellisiä, monimutkaisia ja monitahoisia näkemyksiä sukupuolesta, ihmissuhteista ja seksistä. Marston kirjoitti naisten olevan joiltakin osin miehiä parempia, mutta häntä kiehtoi myös hallitsevan ja alistuvan välinen dynamiikka – siksi niin monissa Wonder Woman -sarjakuvissa sankaritar kuvattiin sidottuna ja silmät sidottuna.

Marstonin syntytarina heijasteli näitä ajatuksia. Hänen versiossaan Diana syntyi paratiisisaarella, jolla asui amatsoneita, naisia, jotka olivat ihmiskunnan orjuuttamia – heitä pidettiin kahleissa – mutta lopulta vapautuivat. Saarellaan he kehittivät fyysistä ja henkistä voimaa ja kasvattivat Dianan, joka syntyi savesta eikä tarvinnut isää. Marstonin mielestä Diana kasvatettiin tässä täydellisessä maailmassa, tällä täydellisellä saarella, jota asuttivat vain naiset – tämä oli tietoinen päätös.

”Marston lainasi Wonder Womanin syntytarinan feministisestä utopistisesta kaunokirjallisuudesta, jossa on aina kyse saarella elävistä naisista ja siitä, mitä tapahtuu, kun mies tai joukko miehiä haaksirikkoutuu sinne”, Harvardin professori ja Wonder Womanin salaisen historian (The Secret History of Wonder Woman) kirjoittaja Jill Lepore kertoi minulle sähköpostitse. ”Se oli ajatuskokeilu, jonka tarkoituksena oli pyytää lukijoita miettimään, miten kaikki poliittiset järjestykset ovat ihmisten luomia. Pointti oli se, että siellä ei ollut miehiä. Marston liitti tämän tarinan amatsonien legendaan.”

Marstonin tarinassa ei ole Zeusta, ja se on tiukasti maailma ilman miehiä. Miehet olivat amatsonien tuskan ja pahan lähde, ja Marston halusi tutkia, millaista olisi Dianan kaltainen sankari, pelkästään naisten kasvattama nainen, joka on täysin tietoinen siitä, mihin miehet kykenevät pahimmillaan. Filosofisesti Marston uskoi, että naiset pystyivät näyttämään ihmiskunnalle toisenlaisen elämäntavan, rauhanomaisen ja rakastavan, vastakohtana miesten ja patriarkaatin tavoille. Diana oli tämän filosofian ruumiillistuma.

”Edes tytöt eivät halua olla tyttöjä niin kauan kuin naisellisesta arkkityypistämme puuttuu voima, vahvuus ja valta”, Marston kirjoitti The American Scholarin numerossa 1943. ”Naisten vahvoista ominaisuuksista on tullut halveksittuja niiden heikkouden vuoksi. Ilmeinen parannuskeino on luoda naishahmo, jolla on kaikki Teräsmiehen vahvuus sekä hyvän ja kauniin naisen kaikki viehätysvoima.”

Marstonin tarinaa viritettiin vuonna 1959 Wonder Womanissa nro. 105 (kirjoittaja Robert Kanigher ja piirtäjä Ross Andru), jossa Diana saa jumalilta ja jumalattarilta lahjoja, kuten Athenen viisauden, Afroditen kauneuden, Demeteriltä Herkuleksen kanssa kilpailevan voiman ja Hermeksen nopeuden.

Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen parannus Dianan alkuperään: Joissakin tarinoissa kirjoitettiin ja tulkittiin uudelleen, miksi Diana tuli ihmisten maailmaan, tai miten hän sai nimensä, tai miksi hän kantaa miekkaa. Vuonna 2011 sarjakuviin tullut muutos, elokuvassa nähtävä Zeus-sinä-olet-isä-paljastus, on kuitenkin se, joka määrittelee Wonder Womanin perusteellisesti uudelleen.

Feministinen argumentti sitä vastaan, että Zeus olisi Wonder Womanin isä, selitetty

Vuonna 2011 DC Comics aloitti 52 sarjakuvansa uudelleenjulkaisun nimeltä ”The New 52”, joka olennaisesti kumosi kyseisten sarjakuvien aiemmat juonikuviot ja ”nollasi” ne uudesta lähtökohdasta; sitä luonnehdittiin tuolloin keinoksi tehdä sarjakuvista helpommin lähestyttävämpiä uusille lukijoille. Kirjoittaja Brian Azzarellon ja taiteilija Cliff Chiangin New 52 -jaksossa Wonder Womanin alkuperä muuttuu: Diana saa tietää, ettei häntä koskaan tehty savesta, ja – kuten elokuvassa Aresin kohdalla annetaan ymmärtää – Wonder Womanin äiti käytti savitarinaa tekosyynä salatakseen, että hänellä ja Zeuksella oli ollut suhde. Lisäksi Ares opettaa Dianaa taistelemaan.

”Kaiken tämän ohella uusi alkuperä antaa miehille tunnustusta siitä, miten voimakas ja mahtava Diana on”, Alan Kistler kirjoitti Mary Sue -lehdessä vuonna 2014. ”Kun ennen hän oli oppinut kaiken koulutuksensa amatsonien naisilta, hänen suurin opettajansa on nyt Ares.”

Azzarello-Chiang-jakso sisältää myös tarinan, jossa amatsonit lisääntyvät etsimällä merimiehiä, raiskaamalla heidät, tappamalla heidät ja myymällä sitten miespuolisia vauvoja Hephaistoksen orjiksi aseita vastaan (tätä toimituksellista päätöstä parjattiin kriitikoiden keskuudessa, vaikka kirjaa yleisesti ylistettiinkin).

”Zeuksen lisääminen tarinaan, ja erityisesti Zeuksen lisääminen Dianan isäksi, heikentää perusjuonta”, Lepore kertoi minulle. ”Se muuttaa Wonder Womanin tarinan joksikin, joka on paljon lähempänä Thorin tarinaa – se tekee hänen tarinastaan vähemmän omaleimaisen.”

Keskeisesti ottaen New 52:n reboot lisää miehiä Marstonin tarinaan ja muuttaa merkittävästi aluetta, jota Marston halusi tutkia antamalla Dianan kasvaa naisten utopiassa. Uudessa tarinassa Wonder Womanin voimat eivät tule jumalattarilta tai muilta amatsonilta, vaan Zeukselta ja Arekselta. Hänen äitinsä, nainen, joka rakastaa häntä eniten elämässä ja joka on amatsonien loiston ruumiillistuma, muuttuu petturiksi ja huijariksi. Paratiisisaari, sen sijaan että se olisi paikka, joka elää erillään ja rauhanomaisesti ihmisten maailmasta, muuttuu nyt paikaksi, jossa Zeuksen kaltaiset miehet käyttävät valtaa ja amatsonit ovat kostonhimoisia.

Tätä uutta syntytarinaa on vaikea sovittaa yhteen Marstonin hahmoa koskevan vision ja tarkoituksen kanssa. Se muuttaa myös tapaa, jolla elokuvassa esitettyä alkuperätarinaa voisi tulkita.

Mitä Wonder Woman -elokuva merkitsee Wonder Womanin alkuperätarinalle

Tehdäkseni asian selväksi, en halua haudata Azzarellon ja Chiangin sarjaa – on kirjoitettu paljon artikkeleita siitä, miten hyvä heidän tarinansa oli. Olen fani siitä, miten nämä kaksi tutkivat Dianan psykologiaa ja sisäistä olemusta, ja miten sarjakuva todella tuntui Dianan omalta. Lisäksi Marstonin näkemys naisista ja feminismistä ei ollut täysin koskematon: Kuten Lepore kirjassaan kirjoitti, Marstonin kuvaukset menivät usein ”feminismi fetissinä” -alueelle.

”Marston halusi, niin pitkälle kuin hänen kirjeitään ja päiväkirjojaan lukiessani tiedän, että lapset näkisivät Dianan sankarina, hyvin vahvana naisena, joka tekisi mitä tahansa”, Lepore kertoi minulle. ”Hän piti siitä, että aikuiset miehet saattaisivat pitää naista erityisen viehättävänä ja (orjuudesta) vapautumisen kohtauksia jännittävinä. Hänen mielestään siinä ei ollut ristiriitaa.”

Luonteisesti Wonder Woman on feminismin hahmo, jonka ovat historiallisesti kirjoittaneet ja piirtäneet miehet (kuten monet sarjakuvauniversumissa esiintyvät hahmot). Ehkä on siis parempi ajatella hahmoa henkilönä, joka on vuosien varrella heijastanut sitä, millaisina miehet pitävät voimakkaita naisia.”

Wonder Woman -elokuva sai minut haluamaan lukea Azzarellon ja Chiangin teokset uudelleen ja tutkia niiden kuvaamia suhteita rakkauden ja väkivallan, fyysisen voiman ja sukupuolen välillä sekä Dianan ja hänen perheensä välillä. Se ei tunnu vastausten etsinnältä, vaan pikemminkin arvostukselta sitä kohtaan, mihin kirjailijat, kirjoittajat ja taiteilijat ovat vieneet hahmon sekä sarjakuvissa että elokuvassa.

Kunnianosoituksekseen Wonder Woman ei ovelasti valitse yhtä näkemystä Dianan alkuperästä ja siitä, mitä se merkitsee hahmolle, toisen edelle. Ares on epäluotettava hahmo, ja hän saattaa pettää Dianaa, mutta on myös selvää, että Hippolyta piti salaisuuksia tyttäreltään suojellakseen tätä.

Finaalin kuvaus Wonder Womanin voiman löytämisestä rakkaudesta tuntuu olevan lähempänä Marstonin ideaalia, kun taas Aresin tuhoaminen tuntuu olevan enemmän sopusoinnussa Dianan New 52 -luonnekuvauksen kanssa. Mutta elokuva ja sen parissa työskennelleet näyttävät ymmärtävän, että ehkä parasta, mitä Dianan ja mahtavien amatsonien kaltaiselle hahmolle voi tehdä, ei ole valita Marstonia Azzarellon sijaan, vaan pikemminkin inspiroida faneja muodostamaan omia käsityksiään siitä, mitä vahvat naiset heille merkitsevät.