”Runojen ulkoa opettelu käynnistää lasten kielelliset kyvyt. Se ei ainoastaan opeta heitä artikuloimaan englanninkielisiä sanoja, vaan se lisää heidän tuntemustaan englannin kielen monimutkaisuudesta ja monimutkaisuudesta – välttämätön saavutus, jos he aikovat jatkossa puhua, kirjoittaa ja lukea englantia helposti. Susan Wise Bauer, The Well-Educated Mind -kirjan kirjoittaja: A Guide to the Classical Education You Never Had (Opas klassiseen koulutukseen, jota et koskaan saanut), väittää, että ulkoa opetteleminen kasvattaa lasten mielissä kykyä käyttää monimutkaista englannin syntaksia. Oppilas, joka opettelee ulkoa runoja, sisäistää englannin kielen rytmiset, kauniit kaavat. Näistä kuvioista tulee sitten osa oppilaan kielivarastoa, niitä kaivoja, joita me kaikki käytämme joka päivä kirjoittaessamme ja puhuessamme. Ilman ulkoa opettelua oppilaan kielivarasto on Bauerin mukaan rajallinen: ulkoa opetteleminen varastoi kielivarastoon aivan uusia kielikuvioita.
Se myös varastoi noihin säiliöihin runsaan määrän englannin kielen rikkaita sanakokoelmia. Tutkimukset viittaavat siihen, että lapsen sanavaraston laajuudella on tärkeä rooli hänen kielitaitonsa laadun määrittelyssä. Mitä suurempi ja laajempi sanavarasto on, sanoo kasvatushistorioitsija Ravitch, sitä paremmin ihminen ymmärtää yhä vaikeampaa materiaalia. Bauer huomauttaa, että jos oppilas lukee sanan romaanista, hän saattaa muistaa tai olla muistamatta sitä myöhempää käyttöä varten. Mutta kun hän painaa sen mieleensä oikeassa asiayhteydessä (kuten runosäkeiden ulkoa opettelu edellyttää), hänellä on paljon todennäköisemmin se mielen ulottuvilla käytettäväksi omassa puheessaan ja kirjoituksessaan.”
– Michael Knox Beran, In Defense of Memorization
.