Valitse maa

Tämä artikkeli on
Creation 37(3):12-15, heinäkuu 2015
Browse our latest digital issueSubscribe

How archaeology vindicated the Bible’s curious claims about King Belshazzar

by Keaton Halley

With a thousand of his lords in attends at the feast, Babylonian kuningas Belsassar pölytteli kultaisia pikareita, jotka hänen edeltäjänsä Nebukadnessar oli ryöstänyt Jumalan temppelistä Jerusalemissa. Belsassar ja hänen juhlavieraansa joivat viiniä pyhitetyistä astioista ”ja ylistivät kullan ja hopean, pronssin, raudan, puun ja kiven jumalia” (Daniel 5:4). Silloin kaikki taivas vapautui:

Silloin ilmestyivät ihmiskäden sormet ja kirjoittivat kuninkaan palatsin seinän rappaukseen lampunjalkaa vastapäätä. Ja kuningas näki käden, kun se kirjoitti. Silloin kuninkaan väri muuttui, ja hänen ajatuksensa hätkähdyttivät häntä; hänen raajansa pettivät, ja hänen polvensa kolahtivat yhteen. Kuningas huusi kovaan ääneen kutsumaan paikalle loitsijat, kaldealaiset ja astrologit. Kuningas julisti Babylonian tietäjille,

”Se, joka lukee tämän kirjoituksen ja näyttää minulle sen tulkinnan, puetaan purppuraan, ja hänen kaulaansa puetaan kultaketju, ja hänestä tulee valtakunnan kolmas hallitsija.” (Daniel 5:5-7)

Epäilyksiä Belsazarista

Onko tämä tarina vain legenda vai säilyttääkö Raamattu tarkan historian? Vuosia sitten jotkut skeptikot kielsivät, että Babylonin kuningasta nimeltä Belsassar olisi koskaan ollutkaan, väittäen, että hänen nimensä ja tarinansa oli keksinyt joku, joka ei tuntenut Babylonian todellista historiaa.1

Daniel kriitikoiden luolassa2

Kriitikot ovat jo pitkään yrittäneet epäillä kirjan historiallista luotettavuutta Danielin huomattavien täyttyneiden ennustusten vuoksi.3 Vaikka Daniel eli 6. vuosisadalla eKr., kriitikot haluavat ajoittaa kirjan kirjoittamisen makkabealaisten aikaan – neljä vuosisataa myöhemmin. Näin he voivat väittää, että Danielin profetiat kirjoitettiin vasta niiden tapahtumien jälkeen, joita ne ”ennustivat”. Ei siis ihme, että kriitikot ovat yleisesti olettaneet Danielin sisältävän merkittäviä historiallisia virheitä, mukaan lukien sen väitteet Belsassarista.

Valtakunnan loppu

Raamattu esittää kuuluisan ”kirjoituksen seinälle”-episodin tapahtuneen samana päivänä, jolloin Babylonian pääkaupunki Babylonin kaupunki kaatui kuningas Kyrus Suuren johtaman Medo-persialaisen valtakunnan alle. Daniel antoi kuningas Belsassarille tämän tulkinnan kirjoituksesta: ”Jumala on laskenut valtakuntasi päivät ja saattanut sen loppuun” (jae 26), ja ”valtakuntasi on jaettu ja annettu meedialaisille ja persialaisille” (jae 28). Raamattu väittää, että Belsassar tapettiin ”samana yönä” (j. 30), ja hänen kuolemansa myötä Babylonian valtakunta oli nyt Medo-Persian hallinnassa.4

Mutta kaikki muut tunnetut historialliset tiedot olivat aikoinaan eri mieltä. Antiikin historioitsijat, kuten Herodotos, Megasthenes, Berossus ja Aleksanteri Polyhistor, puhumattakaan valtavasta määrästä kiilteisiä asiakirjoja, olivat yksimielisiä väittäessään, että uusbabylonialaisen valtakunnan viimeinen kuningas oli Nabonidos.5 Belsassaria ei edes mainita missään muualla kuin Danielin kirjassa ja siitä johdetussa kirjallisuudessa.6

© Marie-Lan Nguyen / Wikimedia Commons

Hautautuneet aarteet

Mutta juuri kun näytti siltä, että kaikki todistusaineisto oli kasassa Raamattua vastaan, sarja arkeologisia löytöjä osoitti, että Belsazar oli sittenkin olemassa ja että hänestä Raamatussa annetut yksityiskohdat pitävät syvästi paikkansa.

Ensiksi vuonna 1854 Urista kaivettiin esiin neljä savisylinteriä, joissa oli identtiset kaiverrukset.7 Nämä Naboniduksen sylinterit sisälsivät Naboniduksen rukouksen kuunjumalalle ”Belsassarin, vanhimman poikani – jälkeläiseni” puolesta.8 Näin Belsassarin olemassaolo varmistui – Naboniduksen esikoispoikana ja hänen kruununperijänään.

Silloin, vuonna 1882, julkaistiin käännös toisesta muinaisesta kiilakirjoitustekstistä, Naboniduksen aikakirjasta. Tämän asiakirjan mukaan Nabonidus oli enimmäkseen poissaoleva kuningas, joka vietti 17-vuotisesta valtakaudestaan 10 vuotta asuen Teemassa, Arabiassa (725 km / 450 mailin päässä Babylonista). Kuningas jätti Belshasarin, jota tekstissä kutsutaan ”kruununprinssiksi”, hoitamaan Babylonin asioita tuona aikana.9 Lisäksi aikakirjassa selitetään, että Nabonidus oli poissa Babylonin kaatuessa. Kaksi päivää aiemmin hän oli paennut persialaisia, kun nämä olivat kukistaneet hänet Sipparissa, joten Belsazar oli Babylonin valloituksen aikaan sen korkein viranomainen.

ChrisO / Wikimedia Commons

Seuraavaksi vuonna 1924 julkaistussa persialaisessa Naboniduksen säkeistökertomuksessa todettiin, että ”lähtiessään pitkälle matkalle” Nabonidus ”uskoi kuninkuuden” ”vanhimmalle (pojalleen), esikoiselle”.”10 Belsassar toimi siis selvästi kuninkaan roolissa vuosikausia isänsä ollessa poissa.

Lisäksi 1900-luvun alussa löydettiin useita muita muinaisia kiilakirjoitustekstejä, joissa myös mainittiin Belsassar, mukaan lukien Erechistä peräisin oleva taulu, jossa sekä häneen että hänen isäänsä Nabonidokseen vedottiin yhdessä valassa, mikä viittaa siihen, että molemmilla oli kuninkaallinen valta.11

Tittelin haltija

Kriitikot pyrkivät luonnollisesti vähättelemään näitä löytöjä huomauttamalla, että Belsazaria ei missään babylonialaisessa asiakirjassa ole koskaan virallisesti mainittu kuninkaaksi. Kuitenkin, vaikka hän ei koskaan ollutkaan teknisesti kuningas Babylonian standardien mukaan, on täysin järkevää, että Daniel viittasi häneen sellaisena. Ei ollut harvinaista, että muinaiset kuvailivat kuninkaaksi vähemmän korkea-arvoista hallitsijaa, kuten Herodes Antipasta, joka oli vain tetrarkka (vrt. Matt. 14:1, 9).12 Lisäksi virallisesta tittelistään riippumatta Belsazar oli käytännössä Babylonian kuningas isänsä poissa ollessa.

Huomionarvoista on, että tämä valaisee myös erästä pientä yksityiskohtaa tekstissä – sitä, miksi kuningas Belsazar tarjosi vain kolmanneksi korkeinta virkaa valtakunnassa. Koska Nabonidus pysyi elossa vielä Babylonin kukistumisen jälkeenkin, tämä tarkoittaa, että Belsassar oli pikemminkin kuin kanssahallitsija, joka hallitsi samaan aikaan isänsä kanssa ja tämän alaisuudessa. Nabonidus oli siis ”ykkönen”, kun taas Belsassar oli itse asiassa kakkonen. Tämä selittää, miksi Belsassar ei voinut tarjota Danielille toista paikkaa valtakunnassa. Kolmas sija oli korkein mahdollinen asema!

Lyömätön kirja

Nyt jos kriitikot ovat oikeassa siinä, että Daniel kirjoitettiin vasta satoja vuosia näiden tapahtumien jälkeen, on epätodennäköistä, että kirjoittaja olisi tiennyt Belsassarista tai siitä, että hän oli kakkosmies. Mutta se tosiasia, että Daniel on historiallisesti tarkka – jopa sellaista yksityiskohtaa myöten, joka kerran vaikutti merkityksettömältä yksityiskohdalta – osoittaa, että Danielin kertomus on kirjoitettu lähellä niiden olosuhteiden ajankohtaa, jotka se tallentaa. Daniel oli koko ajan oikeassa, ja kuten arkeologia on osoittanut, hänellä oli parempi käsitys Belsassarista ja hänen roolistaan uusbabylonialaisessa valtakunnassa kuin kriitikoilla! Tämän ei pitäisi olla yllättävää. Raamattu on Jumalan sana, ja kaikki, mitä se opettaa, on totta eikä sitä voi kumota – toisin kuin kriitikoiden teorioita, jotka usein romuttuvat uusien löydösten valossa.

Nebuchadnessar, Belsassarin isä – Raamatun virhe?

Viisi kertaa Daniel 5:n kertomuksessa viitataan Nebukadnessariin Belsassarin isänä (jakeet 2, 11, 13, 18), ja kerran Belsassaria kutsutaan Nebukadnessarin pojaksi (jakeessa 22). Muista lähteistä käy kuitenkin selvästi ilmi, että Belsassar oli Naboniduksen poika (ks. pääteksti), ja Nabonidus oli valtaistuimen anastaja, ei Nebukadnessarin sukulainen.

Kriitikot ovat maininneet tämän näennäisen ristiriidan raamatullisena virheenä, mutta useat yhdenmukaistukset ovat mahdollisia. Ensinnäkin, vaikka pitäviä todisteita ei olekaan, jotkut ovat ehdottaneet, että Nabonidus olisi saattanut mennä naimisiin yhden Nebukadnessarin tyttären kanssa, jolloin Belsassar olisi ollut hänen pojanpoikansa.1 Raamatullisessa kielenkäytössä termit ”isä” ja ”poika” voivat viitata yleisesti esi- ja jälkeläisiin, kuten silloin, kun juutalaiset puhuvat Aabrahamista ”meidän isänämme” (Luuk. 3:8) tai kun Jeesusta kutsutaan ”Daavidin pojaksi” (Matt. 1:1).

Yksinkertaisempi ratkaisu perustuu kuitenkin siihen, että Raamattu sallii vieläkin suuremman joustavuuden noiden termien soveltamisessa. ’Isää’ ja ’poikaa’ voidaan käyttää henkilöistä, jotka ovat samassa virassa, vaikka kirjaimellista sukulaisuutta ei olekaan. Esimerkkeinä mainittakoon Elisa, jonka biologinen isä oli Shaphat (1. Kun. 19:16), Elian kutsuminen ”isäkseni” (2. Kun. 2:12) ja profeetallisen viran haltijoiden kutsuminen ”profeettojen pojiksi” (2. Kun. 2:15).2 Belsassar saattoi siis yksinkertaisesti olla Nebukadnessarin poika siinä mielessä, että hän oli Nebukadnessarin valtaistuimen seuraaja.

1. Wiseman, D.J., Nebuchadrezzar and Babylon, s. 11-12, Oxford University Press, 1985.
2. Tämä merkitys voi olla läsnä myös 1. Mooseksen kirja 4:20-21:ssä, jossa yksilöitä kuvataan kaikkien niiden isäksi, jotka osallistuvat heidän kehittämäänsä käsityöhön tai ammattiin.