Tyrannosaurus rex on epäilemättä suurin petoeläin, joka on kulkenut maan päällä. Aikuisena se oli tehokas tappokone, jolla oli greippien kokoiset silmät ja rautateiden piikkien kokoiset hampaat, jotka pystyivät murskaamaan saaliinsa luut puhtaasti läpi.
Tyrannosaurus rexillä on valtava maine, mutta sitä ei ole koskaan tunnettu älykkyydestään. Suurimman osan paleontologian historiasta vakiolinjana on ollut, että dinosaurukset olivat kehittymättömiä ja suoraan sanottuna melko tyhmiä.
Mutta kirjassa The Rise and Fall of the Dinosaurs: A New History of a Lost World, Edinburghin yliopiston paleontologi Steve Brusatte esittää, että T. Rex oli paljon muutakin kuin jättiläismäinen raakalainen – se oli sosiaalinen ja todennäköisesti hyvin älykäs, yhtä älykäs kuin ihmisen lähimmät geneettiset serkut, simpanssit.
”Se kuulostaa aika rohkealta väitteeltä, koska simpanssit ovat varsin älykkäitä, ja olemme tottuneet ajattelemaan dinosauruksia tyhminä”, Brusatte kertoi Daily Beastille. ”Niin minulle opetettiin niistä koulussa – että ne olivat näitä pähkinäaivoisia esihistorian luusereita.”
Paleontologit ovat rakentaneet digitaalisia malleja T. rexin aivoista käyttämällä CT-kuvauksia niiden kallojen sisäpuolelta ja havainneet ne yllättävän tilaviksi. Meillä on T. rexeistä enemmän johtolankoja kuin lähes mistään muusta dinosauruksesta, sillä Pohjois-Amerikasta on tähän mennessä kaivettu esiin yli 50 T. rexin fossiiliset jäännökset. (Sen lähiserkkuja on löydetty myös muualta maailmasta.)
”Tiedämme T. rexistä itse asiassa enemmän kuin monista nykyaikaisista, elävistä eläimistä”, Brusatte sanoi. ”Tiedämme, kuinka vanha se oli, kun se normaalisti kuolisi, kuinka nopeasti se kasvoi, kuinka se metsästi, mitä se metsästi, kuinka se lisääntyi, kuinka se hengitti, millaiset sen aivot olivat, millaiset sen aistit olivat. Tiedämme nämä asiat, koska fossiilit ovat siinä tapauksessa niin hyviä, ja niitä on tutkittu niin yksityiskohtaisesti.”
Brusatte väittää kirjassaan, että tämä fossiilisten tietojen paljous antaa meille arvokasta tietoa T. rexin neurotieteestä. Laskemalla aivojen koon ja ruumiin koon suhdetta älykkyyden mittarina (nykypäivän eläintieteilijät käyttävät tätä suhdelukua likimääräisenä) voimme päätellä, että T. rex vastaa älykkyydeltään suunnilleen simpanssia ja oli melko paljon terävämpi kuin lemmikkikissa tai -koira.
”Meidän on alettava ajatella dinosauruksia muina kuin vain raakalaisina ja hirviöinä, eikä vain otuksina, joilla on terävät hampaat ja terävät kynnet, vaan todella aktiivisina, älykkäinä ja tarmokkaina eläiminä, joilla oli usein tarkat aistit”, Brusatte sanoi. ”T. rexin kaltainen eläin oli saalistaja, joka käytti sekä aivoja että lihaksia: sen suuret aivot, erinomainen hajuaisti ja todella terävä kuuloaisti olivat sille luultavasti yhtä tärkeitä, elleivät jopa tärkeämpiä, kuin terävät kynnet, terävät hampaat ja suuret leukalihakset.”
Vaikka T. rexit olivatkin tunnetusti hyviä metsästäjiä, niiden aivoista olisi ollut hyötyä monissa muissakin tehtävissä. On todisteita siitä, että ainakin jotkut tyrannosaurusten ryhmään kuuluvat lajit olivat sosiaalisia eläimiä. Jotkut vartioivat munapesiä ja saattoivat auttaa poikasten kasvatuksessa. Niillä oli suhteita toisiinsa, ja niillä saattoi olla myös rikas sisäelämä.
T. rexille älykkyys oli varmasti selviytymiskysymys. Toki kahdeksan tonnia painavana, 40 jalkaa pitkänä eläimenä selviytyminen ei ehkä ole niin haastavaa, mutta on helppo unohtaa, että jokainen aikuinen T. rex aloitti elämänsä kyyhkyn kokoisena pikkulapsena. Kasvaminen dinosauruksia syövässä maailmassa ei ole helppoa, varsinkaan jos se tarkoittaa viiden kilon lihomista joka päivä vuosikymmenen ajan vain selviytyäkseen hankalista teinivuosista.
”Olisi ollut vaikeaa olla kuningas”, Brusatte sanoo. ”Monet niistä asioista, joita ne söivät, kuten esimerkiksi triceratopsit – ne olisivat taistelleet vastaan. Triceratopsilla oli päässään isot, ilkeät sarvet, kolme kappaletta. Se olisi käyttänyt niitä taistellakseen T. rexiä vastaan. Tiedämme, että näiden kahden dinosauruksen välillä käytiin taisteluita. T. rexin hampaiden puremajäljet Triceratopsin luissa todistavat siitä.”
Viime kädessä on rajana, kuinka hyvin voimme tuntea Tyrannosaurus rexin. Kun jättimäinen avaruuskivi törmäsi Maahan 66 miljoonaa vuotta sitten, suurimman maaeläinpetoeläimen päivät olivat luetut. Ihmiset saapuivat paikalle vasta hiljattain, ja suuri osa todisteista on kadonnut.
Löydettävää on varmasti vielä paljon. Se voi edellyttää uusia tutkimuksia olemassa olevista fossiileista tai kokonaan uusia löytöjä. Jonain päivänä saatamme löytää ihojäljen, joka vihdoin osoittaa, miltä T. rexin höyhenet näyttivät. (Sen lähimmistä sukulaisista saadut todisteet viittaavat siihen, että T. rex oli höyhenpeitteinen peto.) Saatamme jopa saada selville, minkä värisiä ne olivat.
”Emme todellakaan tiedä, mitä tulemme löytämään, ja se tekee tästä todella mielenkiintoista”, Brusatte sanoi. ”Olemme nyt vaiheessa, jossa dinosaurukset eivät lopu kesken. Tämä ei näytä pysähtymisen merkkejä. Minusta se on hieno asia nuoremmille ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita paleontologisesta urasta. Siellä on vielä paljon löydettävää.”