Laki turvallisesta juomavedestä (Safe Drinking Water Act) määrittelee käsitteen ”epäpuhtaus” niin, että sillä tarkoitetaan mitä tahansa fysikaalista, kemiallista, biologista tai säteilyä aiheuttavaa ainetta tai ainetta, joka on vedessä. Näin ollen laki määrittelee ”saastuttajan” hyvin laajasti kaikeksi muuksi kuin vesimolekyyleiksi. Juomaveden voidaan kohtuudella olettaa sisältävän ainakin pieniä määriä joitakin epäpuhtauksia. Jotkin juomaveden epäpuhtaudet voivat olla haitallisia, jos niitä käytetään juomavedessä tiettyinä pitoisuuksina, kun taas toiset voivat olla vaarattomia. Epäpuhtauksien esiintyminen ei välttämättä tarkoita, että vesi aiheuttaa terveysriskin.
Vähän kaikki edellä määritellyt epäpuhtaudet on lueteltu epäpuhtauksien ehdokasluettelossa (Contaminant Candidate List, CCL). CCL toimii ensimmäisenä arviointitasona sääntelemättömille juomaveden epäpuhtauksille, jotka saattavat vaatia lisätutkimuksia mahdollisten terveysvaikutusten ja niiden juomavedessä esiintyvien pitoisuuksien osalta.
Seuraavassa esitetään juomaveden epäpuhtauksien yleiset luokat ja esimerkkejä kustakin luokasta:
- Fysikaaliset epäpuhtaudet vaikuttavat ensisijaisesti veden fyysiseen ulkonäköön tai muihin fyysisiin ominaisuuksiin. Esimerkkejä fysikaalisista epäpuhtauksista ovat järvien, jokien ja purojen veteen maaperän eroosiosta suspendoitunut sedimentti tai orgaaninen aines.
- Kemialliset epäpuhtaudet ovat alkuaineita tai yhdisteitä. Nämä epäpuhtaudet voivat olla luonnossa esiintyviä tai ihmisen aikaansaamia. Esimerkkejä kemiallisista epäpuhtauksista ovat typpi, valkaisuaineet, suolat, torjunta-aineet, metallit, bakteerien tuottamat myrkyt ja ihmisten tai eläinten lääkkeet.
- Biologiset epäpuhtaudet ovat vedessä olevia eliöitä. Niitä kutsutaan myös mikrobeiksi tai mikrobiologisiksi epäpuhtauksiksi. Esimerkkejä biologisista tai mikrobiologisista epäpuhtauksista ovat bakteerit, virukset, alkueläimet ja loiset.
- Radiologiset epäpuhtaudet ovat kemiallisia alkuaineita, joissa protonien ja neutronien määrä on epätasapainossa, mikä johtaa epästabiileihin atomeihin, jotka voivat lähettää ionisoivaa säteilyä. Esimerkkejä säteilysaasteista ovat cesium, plutonium ja uraani.