Monet ovat kuulleet yksinkertaistetun version Rosa Parksin tarinasta, jossa hän kieltäytyi luovuttamasta istumapaikkaansa väsymyksensä vuoksi, mikä lopulta johti bussin erottelun poistamiseen. Todellisuudessa toimet bussisegregaation vastustamiseksi olivat alkaneet jo vuosia aiemmin, ja boikotti oli koordinoitu ponnistus, johon osallistui noin 40,000 ihmistä ja yli vuoden mittaisia uhrauksia
 |
|
|
Kävijöitä bussiboikotin aikana |
Lukuisia tapauksia, joissa mustat olivat kieltäytyneet noudattamasta segregaatiolakeja julkisissa joukkoliikennevälineissä, oli sattunut koko 1940-luvun ajan. Naisten poliittinen neuvosto (Women’s Political Council, WPC) perustettiin vuonna 1949, kun Jo Ann Gibson oli joutunut poistumaan lähes tyhjästä bussista, koska hän oli kieltäytynyt siirtymästä takaosaan. Vuoteen 1955 mennessä WPC:llä oli jäseniä jokaisessa koulussa sekä liittovaltion, osavaltion ja paikallisissa työpaikoissa, ja sen puheenjohtajan Gibsonin mukaan ”tiesimme, että muutamassa tunnissa voisimme saada koko kaupungin liikkeelle”. WPC oli tavannut Montgomeryn pormestarin toukokuussa 1954 ja seurasi tapaamista kirjallisesti pyytämällä muutoksia linja-autojen erottelukäytäntöihin ja ilmoittamalla hänelle, että jos olosuhteet linja-autoissa eivät muuttuisi, kansalaiset ryhtyisivät boikottiin. Hän totesi, että koska kolme neljäsosaa matkustajista oli afroamerikkalaisia, bussit eivät pystyisi toimimaan ilman heidän tukeaan. Kun olosuhteet eivät muuttuneet, WPC odotti sopivaa tapahtumaa, joka käynnistäisi boikotin. Kolme tilaisuutta tarjoutui vuonna 1955, kun nainen pidätettiin eri aikoina siitä, että hän kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoiselle henkilölle. Kun 1. joulukuuta Rosa Parks pidätettiin, johtajat tiesivät, että aika oli oikea.
Rosa Parks oli yksi ensimmäisistä Montgomeryn naisista, jotka liittyivät värillisten ihmisten edistämiseksi perustettuun NAACP:hen (National Association for the Advancement of Colored People), ja hän oli toiminut sen sihteerinä vuosia. Hän oli tutustunut ammattiliittojen kamppailuihin, työskennellyt paikallisten koulujen segregaation poistamiseksi ja uhmannut aiemmin bussisegregaatiolakeja.
Hänellä oli yhteisön kunnioitus ja voimaa selviytyä siitä seuranneesta julkisuudesta, painostuksesta ja vihamielisyydestä. Kun hän kieltäytyi luovuttamasta paikkaansa ”värillisten” osastolla, hän toimi täysin tietoisena siitä, mitä oli tekemässä, ja mahdollisista seurauksista.
Yhteisön johtajat kehottivat yksipäiväiseen bussiboikottiin 5. joulukuuta, hänen oikeudenkäyntipäivänään. Kun boikotti oli menestys, johto perusti Montgomeryn parannusyhdistyksen (Montgomery Improvement Association, MIA). He valitsivat johtajakseen tohtori Martin Luther King Jr:n, yhteisön uuden jäsenen. Samana iltana pidetyssä joukkokokouksessa päätettiin jatkaa boikottia. Tuhannet kävelivät tai löysivät muita keinoja kulkea töihin, kouluun ja ostoksille, ja luotiin kimppakyytijärjestelmä. Kuljettajia ja matkustajia sakotettiin tai pidätettiin usein, ja monet boikotin kannattajat joutuivat työpaikkansa menettämisen uhkaamiksi ja paikallishallinnon virkamiesten ahdistelemiksi.
 |
|
|
Ensimmäistä kertaa mustat matkustajat nousivat bussiin bussin etuosan kautta ja saivat istua, minne halusivat. |
Vuonna 1955 liittovaltion osavaltioiden välinen kauppakomissio (Federal Interstate Commerce Commission, FTCCC) kielsi segregaation osavaltioiden välisissä junissa ja linja-autoissa. Helmikuun 1. päivänä 1956 MIA nosti kanteen Yhdysvaltain piirituomioistuimessa, jossa kyseenalaistettiin Montgomeryn bussisegregaation perustuslainmukaisuus. Kanteessa nimettiin kantajiksi muita mustia naisia, ei Rosa Parksia. Myöhemmin samassa kuussa yli 100 mielenosoittajaa, heidän joukossaan tohtori King, pidätettiin linja-auton ”estämisestä”. Kesäkuussa tuomioistuin antoi tuomion MIA:n hyväksi, ja kaupunki valitti päätöksestä Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen. Marraskuun puolivälissä korkein oikeus vahvisti piirituomioistuimen päätöksen, jonka mukaan erottelu busseissa oli perustuslain vastaista, ja Montgomeryn bussit erotettiin lopullisesti 20. joulukuuta 1956. Boikotti oli kestänyt 381 päivää.