Lääkäri voi käyttää ilmaisua ”rajatapauslupus”, kun oireet tai verikokeiden tulokset viittaavat lupukseen, mutta tiedot eivät riitä lopulliseen diagnoosiin. Näin tapahtuu yleisesti, koska jotkin lupuksen arviointiin käytettävät verikokeet, kuten ydinvasta-aine (ANA), voivat tulla positiivisiksi ihmisillä, joilla ei ole lupusta. Lisäksi jotkin lupuksen oireet, kuten nivelkipu, voivat johtua monista eri syistä, eivätkä ne siten ole lupusspesifisiä. Lääkäreiden on siis etsittävä verikokeiden, anamneesin ja fyysisen tutkimuksen kriteerien yhdistelmää tarkan diagnoosin tekemiseksi.
Yleisimmin käytetyt diagnostiset kriteerit on laatinut American College of Rheumatology. Jos henkilö täyttää neljä tai useampia näistä 11 kriteeristä, lupusdiagnoosi on todennäköinen. Jos henkilö täyttää vähemmän kuin vaaditun määrän, lääkäri voi käyttää termiä kuten ”rajatapauslupus”, ”epätäydellinen lupus” tai ”erilaistumaton” tauti. Tällöin on tärkeää jatkaa lääkärin seurantaa.
Tutkimukset viittaavat siihen, että pienelle osalle tähän ”rajatapausryhmään” kuuluvista henkilöistä kehittyy lisäoireita tai verikokeiden löydöksiä, ja heillä diagnosoidaan lopulta lupus tai jokin siihen liittyvä sairaus. Tämä eteneminen tapahtuu yleensä viiden ensimmäisen vuoden aikana. Useimmille ihmisille ei kuitenkaan koskaan kehity muita kriteerejä.