Tavukirja, joukko kirjallisia symboleja, joita käytetään jonkin kielen sanojen tavujen esittämiseen. Kirjoitusjärjestelmiä, joissa käytetään kokonaan tai osittain tavuja, ovat muun muassa japani, cherokee, muinaiset kreetalaiset kirjoitusjärjestelmät (Lineaarinen A ja Lineaarinen B) sekä erilaiset intianilaiset ja kiilakirjoitusjärjestelmät. Joissakin tavukirjoitusjärjestelmissä on erilliset symbolit jokaiselle mahdolliselle tavulle, joka voi esiintyä kielessä; toisissa taas käytetään konsonanttisymbolijärjestelmää, joka sisältää luonnostaan vokaalin. Ensimmäisessä tavutyypissä on esimerkiksi erilliset symbolit, jotka edustavat ka:ta, ke:tä, ki:tä, ko:ta ja ku:ta, kun taas jälkimmäisessä tavutyypissä ka:ta kuvaava symboli saattaisi olla yhdistetty vokaalin e symboliin, jotta se edustaisi ke:tä, mutta se edustaisi yksinään ka:ta. Toiset tavutyypit yhdistelevät tavusymboleja sellaisten tavujen esittämiseksi, joille ei ole olemassa yhtä symbolia; tällaisissa järjestelmissä voi esimerkiksi olla symboleja symboleille ka, ke, ki jne. mutta ei symboleja symboleille kan, ken, kin jne. Jälkimmäistä tyyppiä olevat tavut voitaisiin esittää tällaisessa järjestelmässä yhdistämällä ka:n symboli ja an:n symboli kan:ksi (ka-an), ke:n symboli ja en:n symboli ken:ksi (ke-en) jne.
Vaikka tavukirjoitusjärjestelmät ovatkin suuri parannus verrattuna logografisiin ja sekamuotoisiin äänne- ja logografisiin kirjoitusjärjestelmiin (jotka saattavat vaatia tuhansia erillisiä symboleja), ne ovat silti paljon tilaa vievämpiä kuin aakkoskirjoitusjärjestelmät, jotka vähentävät merkkien (kirjainten) lukumäärän minimiin, joka on tarpeen, jotta ne voivat edustaa kielen äänteitä.