Toista (help-info)
Subtonisen nuotin varaan rakennettua kolmisoinnun sointua sanotaan subtonisoinnuksi. Roomalaisessa numeroanalyysissä subtonista sointua symboloi roomalainen numero ”♭VII”. Molliasteikossa jotkut teoreetikot jättävät joskus tasasävysymbolin pois, koska subtoninen sävel esiintyy luonnollisessa molliasteikossa, mutta tasasävysymbolia käytetään yleensä duuriasteikossa, koska subtoninen sävel on ei-diatoninen sävel.
Teoreetikot Stefan Kostka ja Dorothy Payne kuvaavat subtonisen VII:n ”kuulostavan V:ltä suhteellisessa duurisävelessä – eli V:ltä ♭III”. Allen Forte kirjoittaa, että ”hile VII suhteessa c-molliin (I) muuttuu V:ksi suhteessa III:een (E♭-duuri)…. Muuttumattomassa tai luonnollisessa asteikossa 7. asteen mollissa duurikolmisointuna VII toimii sekundäärisenä dominanttikolmisointuna suhteessa medianttiin.” Mollimoodissa subtoninen sointu voi esiintyä myös duurimolli-seitsemäs sointuna (eli dominanttiseitsemäs sointuna), ♭VII7.
Jazzeissa litistettyä seitsemäsosaa käytetään myös dominantin, V:n, korvikkeena, erityisesti backdoor-kadenssissa ii-♭VII7-I, jossa dominanttiseitsemäsosaa korvataan subtonisella. Tällöin ♭VII toimii rinnakkaismollista (sen dominanttiseitsemännestä) lainattuna pivot-sointuna. Soinnuilla V7 ja ♭VII7 on kaksi yhteistä säveltä: C-duurissa nämä soinnut ovat G-B-D-F ja B♭-D-F-A♭.
Mutta vaikka ”johtosävelen ja tonaalisen sävyn suhde on aksiomaattista tavanomaisen käytännön tonaalisuuden määritelmälle”, erityisesti kadensseille ja modulaatioille, populaarimusiikissa ja rockissa diatoninen skalaarinen johtosävelen ääni (ts, ♮
–
) puuttuu usein. Populaarimusiikissa ”poikkeavien” tai ”poikkeavien” sijaan ”’litistetyn’ diatonisen seitsemännen asteikon asteikon asteen käyttöä … ei pitäisi edes pitää poikkeavana”. Richard Franko Goldman väittää, että ”lainaamisen käsite on itse asiassa tarpeeton”, kun puhutaan madalletulle seitsemännelle asteikolle rakennetuista soinnuista. Duurin ja mollin sekoittuminen on yksinkertainen tosiasia klassisella ja romanttisella kaudella”.