Sosiokulttuurinen teoria

Vygotskyn tärkein pyrkimys oli suunnitella uusi tapa tarkastella ja keksiä ratkaisu aikansa kasvatuksellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Hän uskoi, että biologisten vaistojen lisäksi muutkin tekijät aiheuttivat sen, että ihmiset toimivat niin kuin toimivat. Hän oli ensimmäinen moderni psykologi, joka ehdotti tapaa, jolla kulttuuri vaikuttaa kunkin ihmisen luonteeseen. Vygotski uskoi, että lapsen kulttuurista peräisin olevien merkkijärjestelmien mukaan ottaminen muuttaa käyttäytymistä ja yhdistää yksilön varhaisen ja myöhemmän kehityksen muodot. Vygotski oli vahva kannattaja ajatukselle, että se, mitä lapset oppivat muilta ihmisiltä omassa kulttuurissaan, auttoi heitä kehittymään. Hänen mukaansa ihmisen ajatusprosessit perustuvat sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kieleen. Sosiokulttuurisen teorian kolme keskeistä osa-aluetta ovat lähikehityksen vyöhyke, yksityinen puhe ja mielikuvitusleikki.

Psykologiset välineetVygotski (1981) totesi, että ihminen ”hallitsee itseään ulkopuolelta psykologisten välineiden avulla.” (s. 141) Psykologisia välineitä ovat kieli, kirjoitustyylit, laskentajärjestelmä ja konventionaaliset merkeistä riippumattomat merkit (Miller, 2016). Psykologisiin välineisiin kuuluvat myös oppimisstrategiat ja -tavat, joita yksilön koulussa opetetaan, sekä osallistumisen ja muistamisen tavat. Tällaisia välineitä hyödynnetään ohjaamaan yksilön ajatuksia ja käyttäytymistä. Kulttuuri, johon henkilö on upotettu, sanelee, mitä välineitä, sosiaalisia vuorovaikutussuhteita ja taitoja tarvitaan. Se, mitä yksi kulttuuri arvostaa, voi poiketa toisesta, joten tarjotut välineet heijastavat erityisiä kulttuurisia arvoja ja tarpeita. Esimerkiksi länsimainen yhteiskunta pitää koulutusta ja teknologiaa tärkeinä, koska niitä tarvitaan, jotta voi olla omavarainen kyseisessä osassa maailmaa. Toiset yhteiskunnat, kuten alkuperäiskansat, saattavat korostaa metsästys- ja keräilykäyttäytymisen merkitystä. Kuten voidaan nähdä, alkuperäiskansojen käyttämät psykologiset välineet ja länsimaisten yhteiskuntien käyttämät välineet eroavat toisistaan. Lapset käyttävät psykologisia välineitään muuttaakseen kognitiivisesti sosiaalisia kokemuksiaan.

Läheisen kehityksen vyöhykeEdit

Vygotskyn mielestä lasten oppimisen tulisi liittyä heidän kehitystasoonsa. Tämä sai hänet väittämään, että oppiminen tapahtuu lähikehityksen vyöhykkeellä (Zone of proximal development, ZPD), joka koostuu toiminnoista, jotka eivät ole vielä täysin muodostuneet, mutta ovat matkalla vakiintumaan.

ZPD kiinnittää huomiota kolmeen tärkeään asiaan. Ensinnäkin se kiinnittää huomion lasten psyykkisiin toimintoihin, jotka ovat parhaillaan käynnissä, mutta eivät vielä valmiita. Toiseksi se tunnustaa ikätovereiden tai aikuisten avun oppimismenetelmäksi. Kolmanneksi se auttoi erottamaan todellisen ja potentiaalisen oppimiskyvyn toisistaan. Lapsen todellinen kyky on se, mitä hän pystyy tekemään ilman muiden apua, kun taas potentiaalinen oppimiskyky on se, kun lapsi tarvitsee apua suoriutuakseen tehtävästä. ZPD:n yhteydessä keskustellaan usein kolmesta oletuksesta. Ne ovat yleisyysolettamus, avustusolettamus ja potentiaalinen olettamus.

• Yleisyysolettamus on ajatus siitä, että lapsi pystyy suoriutumaan joistakin tehtävistä yksin, mutta pystyy tekemään enemmänkin jonkun muun avustuksella.
• Avustusolettamus osoittaa, miten lasta auttavan henkilön tulisi olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
• Potentiaalinen olettamus keskittyy lapsen oppimiskykyyn ja -valmiuteen.

ZPD:tä käytetään pääasiassa kahdenlaiseen kognitiivisen kehityksen analyysiin. Yksi syy ZPD:n käyttöön on poimia oppimiseen tarvittavat toiminnot lapsen ikääntyessä. Toinen ZPD:n avulla tehtävä testi on selvittää, missä lapsi on tällä hetkellä henkisesti suhteessa siihen, missä hänen pitäisi olla tai missä hän tulee olemaan kasvaessaan.

ScaffoldingEdit

1970-luvulla Bruner, Wood ja Ross loivat sosiokulttuuriseen teoriaan lisättäväksi termin ”scaffolding”. Scaffolding kuvaa lapsen ja aikuisen välistä vuorovaikutusta, joka auttaa lasta saattamaan loppuun tehtävän, jota hän ei pystyisi tekemään yksin. Scaffolding liittyy Vygotskyn sosiokulttuuriseen teoriaan, koska siinä tunnustetaan sosiaalisen vuorovaikutuksen rooli oppimisessa ja se, miten muut ihmiset vaikuttavat lasten kehitykseen. Siinä muutetaan tapaa, jolla taitavampi henkilö auttaa lasta tehtävän suorittamisessa hänen käytettävissä olevien oppimiskykyjensä perusteella. Aivan kuten fyysisiä telineitä käytetään tukemaan rakennuksia, kun niitä rakennetaan, sosiokulttuurisen teorian mukaiset telineet auttavat tukemaan lasta, kun hänen henkiset prosessinsa kehittyvät.

Yksityinen puheEdit

Erityistä puhetta tapahtuu, kun lapset puhuvat itsekseen. Vygotski näki tämän kaiken henkisen kehityksen lähtökohtana. Lantolfin mukaan Vygotski uskoi, että ”juuri yksityisen puheen prosessissa syntyvät korkeammat tietoisuuden muodot sisäisellä tasolla, ja näin biologiset kykymme organisoituvat kulttuurisesti välittyneeksi mieleksi”.

Yksinkertaisemmin ilmaistuna Vygotski ajatteli, että juuri yksityisen puheen avulla lapsen biologiset vaistot muutetaan kulttuurisesti hyväksyttäviksi toimintatavoiksi. Hän esitti, että lapset puhuivat itselleen keinona ohjata itseään toiminnan kautta. Vygotski esitti, että yksityinen puhe muuttuu lasten ikääntyessä: se alkaa ulkoisena (ääneen) puheena, kun lapset ovat nuorempia, mutta muuttuu sitten sisäisemmäksi (itsensä sisällä), kun he ikääntyvät. Suhteiden kautta kyvykkäämpiin ihmisiin lapset saavat tietoa ja käyttävät tätä ymmärrystä yksityisessä puheessaan. Vygotskyn mielestä yksityinen puhe osoitti, miten lapset käyttävät toisten heille antamaa tukea oman ajattelutapansa ja toimintatapansa avuksi.

MielikuvitusleikkiVygotskyn mielestä mielikuvitusleikki oli tärkeä osa lapsen kehitystä.

Vygotskyn mielestä mielikuvitusleikki oli tärkeä osa lapsen kehitystä. Se on yksi tärkeimmistä tavoista kehittyä esikouluvuosien aikana. Lapset käyttävät mielikuvitusleikkiä testatakseen useita taitoja ja saavuttaakseen tärkeitä kulttuurisia kykyjä. Vygotski ehdotti, että kun lapset osallistuvat keksittyihin tilanteisiin, he oppivat toimimaan sisäisten ajatustensa, eivät vain ulkoisten ajatustensa mukaisesti.

Leikin aikana lapset asettavat itsensä kulttuurinsa aikuisten rooleihin ja harjoittelevat, miten he tulevat toimimaan tulevaisuudessa. Leikki tapahtuu ennen kehitystä, jotta lapset voivat alkaa hankkia motivaatiota, kykyjä ja asenteita, joita tarvitaan sosiaaliseen osallistumiseen, joka voi tapahtua vain ikätovereiden ja aikuisten avulla. Mielikuvitusleikin avulla lapset voivat harjoitella, miten he toimisivat todellisessa maailmassa. Se tarjoaa heille keinon hankkia yhteiskunnassa toimimiseen tarvittavat perustaidot ennen kuin heistä tulee aikuisia. Näiden roolien ja taitojen oppiminen tapahtuu kuitenkin vain muiden kulttuuriin kuuluvien avulla.