Ristikko, insinööritieteissä yleensä suorista metalli- tai puukappaleista valmistettu rakenneosa, joka muodostaa sarjan samassa tasossa sijaitsevia kolmioita. (Kolmio ei voi vääristyä jännityksen vaikutuksesta.)
Hossen27
Ristikko antaa vakaan muodon, joka kykenee kantamaan huomattavan ulkoisen kuorman suurella jännevälillä siten, että sen osat rasittuvat ensisijaisesti aksiaalijännityksessä tai -puristuksessa. Yksittäiset osat leikkaavat toisensa ristikon liitoskohdissa eli paneelipisteissä. Liitoskappaleista, jotka muodostavat ristikon ylä- ja alaosan, käytetään nimitystä ylä- ja alapaarre. Jousia yhdistäviä kaltevia ja pystysuoria kappaleita kutsutaan yhdessä ristikon rungoksi.
Ristikoita käytettiin todennäköisesti ensimmäisen kerran alkeellisissa järviasunnoissa varhaisella pronssikaudella, noin vuonna 2500 eaa. Ensimmäiset ristikot rakennettiin puutavarasta. Kreikkalaiset käyttivät ristikkoristikoita laajalti kattotöissä, ja Euroopan keskiajalla ristikkoristikoita käytettiin erilaisiin rakennustarkoituksiin. Andrea Palladion teos I quattro libri dell’architettura (1570; Neljä kirjaa arkkitehtuurista) sisälsi suunnitelmia puuristikoita varten. Suuren sysäyksen ristikkosuunnittelulle antoi katettujen siltojen kehittäminen Yhdysvalloissa 1800-luvun alussa. Valurauta ja takorauta korvattiin teräksellä rautateiden ristikkosilloissa. Kaksi yleisimmin käytettyä järjestelmää ovat Pratt- ja Warren-ristikot; ensin mainitussa kaltevat runkopalkit ovat samansuuntaiset keskenään, kun taas jälkimmäisessä ne vuorottelevat kaltevuussuunnassaan. Ristikoita käytetään myös monenlaisissa koneissa, kuten nostureissa ja hisseissä, sekä lentokoneiden siivissä ja rungoissa.