PRN-lääkkeiden määrääminen levottomuuden ja psykoottisen käyttäytymisen hallintaan voi altistaa psykiatriset laitoshoidossa olevat potilaat tarpeettomille psykoosilääkkeille tai ylilääkitykselle.1 Lisäksi sairaanhoitajien dokumentointi ”tarpeen mukaisesta” annostelusta on usein riittämätöntä2 vaaditun dokumentaation volyymin, sairaanhoitajapulan sairaalahoitoympäristöissä tapahtuvan hoitajapulan ja sairaanhoitajien erilaisten mielipiteiden vuoksi siitä, miten vaikeita käyttäytymismuotoja ja jatkuvaa kipua tulisi lääkkeettömyydellä hallinnoida.3
Koska näyttöön perustuvia ohjeita ei ole4 , seuraavat suositukset voivat auttaa varmistamaan, että PRN-lääkkeitä käytetään turvallisesti ja että ne dokumentoidaan perusteellisesti.
Kirjoita PRN-lääkkeen määräämisen perustelut potilaskertomukseen. Merkitse muistiin käyttäytymismuodot, joihin haluat kohdistaa lääkkeen, ja määritä, milloin sairaanhoitajien tulisi antaa lääke.
Katso hoitotyön edistymismuistiinpanoja selvittääksesi, oikaiseeko lääke kohdennettua käyttäytymistä (kohdennettuja käyttäytymismuotoja). Jos vaste on osittainen, harkitse annoksen lisäämistä. Jos vaste on jäänyt puuttumaan yhden aineen kahden annoksen jälkeen, yritä vaihtaa toiseen.
Katsele lääkkeenantolomakkeita selvittääksesi, kuinka usein lääkettä käytetään. Usein toistuva PRN-käyttö viittaa siihen, että potilas ja lääkehoito on arvioitava uudelleen. Sinun on ehkä lisättävä potilaan pysyvää lääkitystä tai lisättävä sitä. Harkitse samankaltaisten lääkkeiden yhdistämistä pysyväksi lääkemääräykseksi luotettavamman annostelun varmistamiseksi.
Pyydä henkilökunnan koulutusta. Erään tutkimuksen mukaan PRN-määräykset voivat hyödyttää henkilökuntaa enemmän kuin potilaita.1 Lähihoitohenkilökunnan koulutuksen edistäminen voi olla psykiatrien tehokkain keino torjua PRN-lääkkeiden liikakäyttöä.
Vääränlainen lääkekirjanpito tai PRN-lääkkeiden käytön virheellinen arviointi voi johtaa vastuuseen. Esimerkiksi toinen hoitaja voi antaa uudelleen lääkityksen, jota ei ole välittömästi dokumentoitu, mikä voi johtaa yliannostukseen. Lääkärin kliininen harkintakyky heikkenee, jos hän luottaa epätarkkaan dokumentaatioon tai suulliseen raporttiin arvioidessaan potilaan PRN-käyttöä ja kestotilausta.
Koulutuksella, kirjausten tarkastamisella ja korjaavilla toimenpiteillä voidaan ylläpitää kirjaamisen tarkkuutta ja vähentää oikeudenkäyntien riskiä.3