Nivelrikko (OA) on kivulias ja invalidisoiva nivelsairaus, ja se on johtava työkyvyttömyyden syy (Villafañe ym., 2015). Oireisen OA:n sosioekonomiset kustannukset ja taakka kasvavat väestön ikääntyessä maailmanlaajuisesti. Kliinisesti sairaudelle on ominaista nivelkipu, arkuus, krepitus, jäykkyys ja liikerajoitukset, joihin liittyy satunnaisia eritteitä ja vaihtelevan asteisia paikallisia tulehduksia, erityisesti jos potilaat ovat yli 50-vuotiaita (Felson, 2009). Tämä tila on etenevä ja johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen ja elämänlaadun heikkenemiseen, mistä aiheutuu merkittäviä terveydenhuollon ja yhteiskunnan kustannuksia. OA:n esiintyvyys vaihtelee fyysisen aktiivisuuden mukaan. Yleinen nivelten hypermobiliteetti saattaa liittyä OA:han, mutta eroja fyysisen aktiivisuuden mukaan ei tunneta. Tiettyihin ammatteihin liittyvät tietyt toistuvat toiminnot ovat jo pitkään olleet ja ovat edelleen yhteydessä suurempaan OA:n riskiin (Ebell, 2018). Tässä pääkirjoituksessa tuodaan esiin uusia tutkimustuloksia.
Viimeaikaisten systemaattisten katsausten (Hurley ym., 2018; Schiphof ym., 2018) johtopäätös on, että liikuntaterapiasta on kohtalaisia myönteisiä hyötyjä oireista OA:ta sairastaville. Lihasten vahvistaminen ja ohjelmat, jotka sisältävät voima-, joustavuus- ja aerobisten harjoitusten yhdistelmiä, ovat hyödyllisempiä kivun ja toimintakyvyn kannalta kuin yleinen aktiivisuus (esim. kävely). Suurin osa tutkimuksista koskee polven OA:ta sairastavia henkilöitä (Schiphof ym., 2018); liikuntaterapian suotuisia vaikutuksia on kuitenkin havaittu myös käden OA:ta koskevissa tutkimuksissa. Löysimme esimerkiksi kohtalaisen laadukasta näyttöä siitä, että terapeuttinen liikunta yhdistettynä manuaaliseen terapiaan tai lastoihin parantaa kipua käden OA:ssa (Bertozzi ym., 2015; Kjeken ym., 2011). Liikuntaterapian hyödyt ulottuvat kipua ja fyysistä toimintakykyä pidemmälle, ja niillä on kohtalaisia vaikutuksia masennukseen lonkka- ja polvi-OA:ta sairastavilla henkilöillä (Hurley ym., 2018). Ohjelmia, jotka sisältävät liikuntaterapiaa ja koulutusta liikunnan tarjoamisesta, suositellaan vähentämään liikuntapelkoa ja parantamaan potilaiden sitoutumista liikuntaohjelmiin.
OA:n kipu on usein toimintaan liittyvää; jatkuva kipu tulee usein ominaisuudeksi sairauden myöhemmässä vaiheessa (Collins ym., 2014). Kipu OA:ssa ei johdu pelkästään rakenteellisista muutoksista sairastuneessa nivelessä, vaan se on seurausta rakenteellisten muutosten sekä perifeeristen ja keskushermoston kivunkäsittelymekanismien yhteisvaikutuksesta. Neuroplastiset muutokset nokiseptiivisessa järjestelmässä, kuten perifeerinen ja sentraalinen herkistyminen, helpottavat kivun prosessointia (Clauw ja Hassett, 2017; Villafañe, 2018). Tämä mekanismi käsittää keskushermoston vääristyneen sensorisen prosessoinnin, laskevien kipua estävien mekanismien toimintahäiriöt, kipua helpottavien mekanismien tehostuneen aktiivisuuden ja anteriorisen cingulaarisen aivokuoren hermosynapsien pitkäaikaisen potensoitumisen, joka voi voimistaa kipukokemuksia lisäämällä niiden astetta, kestoa ja alueellista laajuutta (Arendt-Nielsen, 2017). Ristiriitaisista todisteista huolimatta useat kirjoittajat ovat todenneet, että mahdollinen selitys polven, lonkan, alaselän, olkapään ja käden kivun kroonistumiselle ilman samanaikaista nivelten rappeutumisen pahenemista voidaan selittää sentraalisella herkistymisellä (Villafañe ym., 2013). OA-kipua voivat pahentaa myös yleiset tekijät, kuten metaboliset muutokset ja diabetes mellitus, geneettiset ja psykologiset tekijät (Schaible, 2018). Tällaisten tekijöiden painoarvo voi määrittää yksittäisten potilaiden kipumallin.
OA aiheuttaa huomattavan ja kasvavan taakan yksilöille ja yhteiskunnalle. Tälle monimutkaiselle sairaudelle ei ole olemassa ratkaisevaa hoitoa, ja edelleen on ratkaiseva tarve löytää uusia ei-farmakologisia interventioita OA:lle. Multimodaalisella liikuntaterapialla on myönteinen vaikutus oireilevaa OA:ta sairastavien elämänlaatuun, ja sairaudella on useita yhteisiä piirteitä muiden kroonisten kiputilojen kanssa. Ymmärrys OA:sta ja sen ilmenemismuodoista on laajentunut viime vuosina; samoin ovat laajentuneet myös hoito- ja hoitovaihtoehdot sairauden hallitsemiseksi.